Aivan viimeinen Volvo Amazon valmistettiin Ruotsin sijaan Etelä-Afrikassa 1970 (Volvon tehtaan kuvassa Ruotsissa valmistettu 1967-mallinen Amazon 123 GT).
Tätä et takuulla tiennyt: Viimeistä Volvo Amazon -yksilöä ei valmistettukaan Ruotsissa – vaan missä?
Perjantai voi joskus olla klassikkoyllätysten päivä, ja niin ainakin tänään. Kaikkein viimeisintä maailmassa valmistettua Volvo Amazonia ei nimittäin valmistettukaan Ruotsissa, kuten yleisesti kuvitellaan!
Virallisesti viimeinen Volvo Amazon, laivastonsininen 122-mallinen yksilö, valmistui 3. heinäkuuta 1970 Torslandan tehtaalta, Ruotsissa. Yksilö siirrettiin saman tien Volvon museon kokoelmiin.
Todellisuudessa asetelma on kuitenkin paljon monimutkaisempi, sillä mainittu 122 ei ollutkaan se aivan viimeinen yksilö. Miten se on mahdollista?
Se on mahdollista siten, että Volvo Amazonia valmistettiin Ruotsin lisäksi Kanadassa, Belgiassa, Chilessä sekä Etelä-Afrikassa.
Etelä-Afrikassa julkaistun artikkelin perusteella Ruotsissa kuitenkin unohdettiin 192 Amazon-yksilöä, jotka valmistettiin Volvon tehtaalla Etelä-Afrikan Durbanin alueen Wentworthissa, Motor Assemblies -tehtaalla vuoden 1970 loppupuoliskolla.
Valmistuserä, jonka T-sarjanumero (joka osoittaa mallivuoden 1970 ja kaksiovisen P130-mallin) sekä alustanumerot välillä 359700-359819, oli viimeinen Torslandan tehtaalta lähtenyt.
Etelä-Afrikan Wentworthissa viimeiset Amazonit koottiin elo-joulukuussa 1970, ja kaikkein viimeinen eteläafrikkalainen Amazon, tarkemmin sanoen beigen värinen kaksiovinen 122S varustettuna 1986-kuutioisella B20B-moottorilla sekä neliportaisella M40-lattiavaihteistolla, valmistui 18. joulukuuta 1970.
Motor Assembliesin toimitusjohtaja John Sully luovutti autoyksilön markkinointijohtaja Dion Lardner-Burkelle.
Siihen aikaan Volvojen pääedustaja Etelä-Afrikassa oli Lawson Motor Group. Ilmeisesti yksilöä ei koskaan myyty, vaan yhtiö käytti sitä yhtiön sisäisessä käytössä.
On kuitenkin epäselvää, mitä tapahtui sen jälkeen, kun Volvojen kokoonpano Durbanissa päättyi vuonna 1973 ja kun silloisen yhtiön toiminta päättyi 1976.
Volvo Owners’ Club of South African puheenjohtajan, Leon van Loggerenbergin mukaan viimeistä Etelä-Afrikassa valmistunutta Amazonia ei ikävä kyllä, yrityksistä huolimatta, ole sen koommin kyetty jäljittämään.
Kyseinen, luonnollisestikin oikeanpuoleisella ohjauksella varustettu yksilö on erittäin arvokas ja tärkeä osa Etelä-Afrikan laajan autoteollisuuden historiaa. Yksilö on van Loggerenbergin mukaan kaiken lisäksi siinäkni mielessä harvinainen, että se lukeutui kouralliseen Amazoneja, jotka rekisteröitiin Etelä-Afrikassa vuosimallina 1971.
Aiheesta kertoi eteläafrikkalainen, afrikaansinkielinen Die Burger -verkkolehti, josta löytyy myös vuonna 1970 otettu valokuva viimeisestä eteläafrikkalaisesta Amazonista sikäläisessä Koerant-sanomalehdessä.
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Lisää ominaisuuksia, enemmän teknologiaa, enemmän käytännöllisyyttä: Audi Q3 -malli päivittyy
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tällainen on uusi Jeep Compass - hybridinä ja täyssähkönä
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Kia PV5 Cargo nyt saatavilla kolmen istuttavalla ohjaamolla
Apple Music tulossa yli kahteen miljoonaan Volvo -autoon - jopa kolmen kuukauden tilaus maksutta
Uusi Dacia Striker: Kolmen korimallin parhaat puolet samassa paketissa
Ajokortin ikäpoikkeusluvan myöntämisen perusteet muuttuivat
Bentleyn uudelle mallisarjalle nimi
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Koeajossa Škoda Superb Combi: Pitkälle sähköisesti
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Dynaudio ulos USA:sta?
Langalla tai ilman
Schiitin putkibufferi
Supervirtalähde tietokoneelle
Tekstiilitaiteilija Anne Kyyrö Quinnin upea koti Italiassa
Vulkkanolta parempitasoinen levysoitin
Klipsch kapinallisena
Kannettava cd-soitin putkilla
Sudenkorento kuparisena
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Lisää ominaisuuksia, enemmän teknologiaa, enemmän käytännöllisyyttä: Audi Q3 -malli päivittyy
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tällainen on uusi Jeep Compass - hybridinä ja täyssähkönä
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Kia PV5 Cargo nyt saatavilla kolmen istuttavalla ohjaamolla
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Lisää ominaisuuksia, enemmän teknologiaa, enemmän käytännöllisyyttä: Audi Q3 -malli päivittyy
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tällainen on uusi Jeep Compass - hybridinä ja täyssähkönä
Kia PV5 Cargo nyt saatavilla kolmen istuttavalla ohjaamolla
Apple Music tulossa yli kahteen miljoonaan Volvo -autoon - jopa kolmen kuukauden tilaus maksutta
Uusi Dacia Striker: Kolmen korimallin parhaat puolet samassa paketissa
Ajokortin ikäpoikkeusluvan myöntämisen perusteet muuttuivat
Bentleyn uudelle mallisarjalle nimi
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
Käytettyjen autojen myynti kääntyi laskuun
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Tällainen on kolmannen sukupolven Audi Q7
Kian kompaktilla sähköautolla jopa 453 kilometrin range – eikä hintakaan huimaa
XPENG X9 saavutti kaksoisvoiton maailman suurimmassa sähköautotestissä
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
Autolla etelään kesällä? Asiantuntijan vinkit turvalliseen ajamiseen Euroopassa
Kia PV5 Passenger -mallisto laajentuu 7-paikkaiseksi – auton hinta enintään 49 990 €
Valmistaudu kesän automatkoille: nämä seitsemän tarkistusta parantavat turvallisuutta
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Spontaani yöpymishetki: uusi Camping-paketti muuttaa ID. Buzzin joustavaksi retkeilyautoksi
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL