Uusi EV2 tuo Kian parhaat puolet uuteen B-SUV-malliin
Kia on paljastanut uuden EV2-mallin, täyssähköisen B-segmentin SUV:n, joka edustaa kontaktipistettä brändin laajentuvaan täyssähköiseen mallistoon.
EV2 yhdistää rohkean muotoilun, kehittyneen teknologian, sekä arjen mukautuvuuden, tarjoten Kian parhaita puolia merkin tähän mennessä pienikokoisimmassa sähköautossa.
EV2 rakentuu Kian todistetusti voitokkaalle sähköisen liikkumisen perustalle. Se jatkaa palkintoja voittaneiden mallien, kuten EV6, EV9, EV3, sekä viimeisimpänä EV4, tuomaa sähköisen liikkuvuuden osaamista entistä saavutettavampaan ja kompaktimpaan segmenttiin laajentaen samalla brändin tavoitettavuutta laajemmalle yleisölle Euroopassa. Euroopan toiseksi suurimpaan segmenttiin, B-SUV:n, saapuva EV2 vahvistaa Kian asemaa markkinassa, jonka odotetaan kasvavan huomattavasti sähköautojen osalta vuosikymmenen loppuun mennessä.
”Kia EV2 edustaa merkittävää askelta kohti sähköisen liikkuvuuden saavutettavuutta suuremmalle yleisölle”, sanoo Kia Europen toimitusjohtaja Soohang Chang.
”Kaikkein kompakteimpana sähköautonamme se yhdistää rohkean muotoilun viimeisimpiin teknologisiin saavutuksiin latauksen, liitettävyyden, ja turvallisuusteknologian saralla. EV2:n valmistaminen Slovakiassa vahvistaa samalla sitoutumistamme Eurooppaan ja varmistaa, että malli peilaa mantereen kuljettajien tarpeita ja odotuksia.”
Suunniteltu erottumaan
EV2 edustaa Kian tunnusomaista ”Opposites United” muotoilufilosofiaa. Tämä näkyy vahvojen elementtien, kuten ylöspäin kaartuvien piirteiden kautta, joita ovat inspiroineet Kian suuremmat sähköautot. Nämä piirteet vahvistavat sen itsevarmaa SUV-siluettia ja vahvoja mittasuhteita, jotka soveltuvat erityisesti urbaaneihin ympäristöihin.
Pystysuuntaiset päiväajovalot, Kian viimeisin Star Map -valokuvio, erottuva olkalinja sekä vahvat pyöränkaaret luovat erottuvan ulkopuolen.
Vanteita on saatavilla 16- ja 19 tuuman välillä. Asiakkaat voivat myös valita autonsa värin laajasta valikoimasta, jotka sisältävät metalli-, helmiäis-, sekä mattavärejä.
GT-Line -varustetaso korostaa entisestään EV2:n urbaania luonnetta. Siihen kuuluvat kiiltävänmustat korostukset edessä, mukaan lukien etusäleikön yläpuolen korostus, puskurin keskiosan korostus, etusumuvalojen suojat, sekä etusäleikön alempi osa. Nämä yhdessä luovat itsevarmemman ja korkealaatuisemman ilmeen.
Maksimaalisen käytettävyyden sisätilat
Sisältä EV2 tarjoaa avoimen, rauhallisen matkustamon, joka on saanut inspiraationsa ”Picnic Box” konseptista. Se yhdistää logiikan ja tunteen runsaasti kangasta käyttävien materiaalien ja intuitiivisen suunnittelun kautta. Halki ohjaamon kulkeva kojelauta ympäröi matkustajat lisäten mukavuutta ja tilantuntua.
EV2:ssa on Kian viimeisin kolminäyttöinen ccNC-tietoviihdejärjestelmä, joka koostuu 12,3” kuljettajan näytöstä, 5,3” ilmastoinnin hallintapaneelista, sekä keskelle sijoitetusta 12,3” kosketusnäytöstä. Tunnelmavalaistus ja ympäristöystävälliset materiaalit vahvistavat modernin sisätilan tunnelmaa.
Kian kompakteimpana täyssähköautona EV2 esittelee myös uuden ccNC Lite -tietoviihdejärjestelmän. Se heijastelee samaa näyttöjen asettelua ja ydintoimintoja kuin ccNC, mutta on saatavilla edullisempaan hintaan. Molemmat järjestelmät tukevat langattomia OTA-päivityksiä sekä Kia Upgrades -lisäpalveluita. *
Uusi liukuva ja säätyvät selkänojat sisältävä takaistuin maksimoi päivittäisen käytettävyyden. Takajalkatilat ulottuvat aina 885 millimetristä segmentissään johtavaan 958 millimetriin. Kun istuimet ovat etummaisimmassa asennossaan, EV2 tarjoaa vaikuttavat jopa 403 litraa tavaratilaa. Tavaratilaa tukee etutavaratila, joka on kooltaan luokassaan johtavat 15 litraa.
Normaalissa istuinasennossa pääntila on 973 millimetriä sekä neli- että viisipaikkaisena. Nelipaikkaisessa mallissa pääntila on 968 millimetriä istuinten ollessa taaimmaisimmassa asennossa, ja 955 millimetriä taaimmaisimmassa ja pystyimmässä asennossa.
Kompakti ulkopuolelta, tilava sisältä
Kian sähköautoille omistetulle perusrakenteelle pohjautuva EV2 yhdistää kompaktit ulkomitat suurempiin segmentteihin vertautuviin sisätiloihin.
2 565 millimetrin akseliväli mahdollistaa monipuoliset istuinratkaisut. Asiakkaat voivat valita joko viisipaikkaisen tai nelipaikkaisen, erikseen liukuvien ja säädettävien istuinten väliltä. Tämä tekee EV2:sta riittävän mukautuvan toimiakseen jopa perheen pääautona.
”Jokainen elementti uudessa EV2:ssa on suunniteltu eurooppalainen elämäntyyli huomioiden”, sanoo Sjoerd Knipping, Kia Europen operatiivinen johtaja. ”Sen kompakti koko, riittoisat sisätilat, ja edistykselliset teknologiat tekevät sen arkeen sisällyttämisestä helppoa. EV2 laajentaa sähköautoilun viehättävyyttä myös suuremman segmenttien ominaisuuksien kautta, jotka olemme tuoneet malliston pienimpään autoomme.
Itsevarmaa sähköistä suorituskykyä
EV2 on saatavilla kahdella akkuvaihtoehdolla: 42,2 kilowattituntia sekä pitkän kantaman 61-kilowattituntinen. WLTP-mittaustuloksia odottavat, alustavat toimintamatkaennusteet ovat 317 kilometriä pienemmälle akulle ja 448 kilometriä pitkän kantaman versiolle.
Molemmat versiot hyödyntävät 400 voltin arkkitehtuuria ja mahdollistavat nopean DC-pikalatauksen. Pienemmän akkukoon versio lataa 10-80 % vain 29 minuutissa, ja pitkän kantaman versiolla vastaava aika on noin 30 minuuttia mahdollistaen nopean ja käytännöllisen latausajan jokaisella matkalla.
EV2 on myös ensimmäinen Kian malli, joka tukee sekä 11 kW:n että lisävarusteista 22 kW:n AC-latausta. Tämä heijastelee eurooppalaista latausverkostoa, joka koostuu suurelta osin AC-latausasemista tarjoten samalla enemmän joustavuutta kotilataamisen sekä asiointilatauksen osalta.
EV2 tarjoaa saumattomasti yhteensopivan täyssähköisen kokemuksen sisäänrakennetun sähköauton reittisuunnittelun kautta, joka on linkitetty Kia Charge-palveluun sekä Plug & Charge -toimintoon kortittoman tai sovelluksettoman latauksen mahdollistamiseksi. Auto tukee myös kaksisuuntaista latausta V2L (Vehicle-to-Load) ja V2G (Vehicle-to-Grid) kautta, joka mahdollistaa virran luovuttamisen asiakkaiden sähkölaitteiden tarpeisiin tai takaisin sähköverkkoon.
Suurempien segmenttien teknologiaa
EV2 tarjoaa laajan kattauksen kehittyneitä kuljettajaa avustavia järjestelmiä (ADAS, Advanced Driver Assistance System) sekä liitettävyysominaisuuksia, joita tyypillisesti vain suurempien segmenttien autot tarjoavat.
Vakio- ja lisävarusteiset järjestelmät sisältävät muun muassa Moottoritieavustin 2:n, Etutörmäyksen estojärjestelmä 2.0, Älykäs vakionopeudensäädin 2.0, Katvealueen monitori, Ympäristön valvontajärjestelmä, sekä viimeisimmät pysäköintiavustimet. Älykäs etäpysäköintijärjestelmä mahdollistaa ajoneuvon liikuttamisen suorassa linjassa auton ulkopuolelta avaimella, joka on segmentissään ainutlaatuinen ominaisuus.
Digitaalinen käytännöllisyys paranee entisestään täyden Kia App -älypuhelinsovelluksen integraation kautta. Saatavilla on Digital Key -älypuhelinavain, joka hyödyntää NFC, Bluetooth, sekä UWB-teknologiaa. EV2 tukee myös langattomia OTA-päivityksiä sekä viimeisimpiä viihdepalveluita. Lisävarusteinen kahdeksan kaiuttimen Harman/Kardon äänentoisto nostaa matkustuskokemuksen uudelle tasolle.
Vastuullinen valinta sähköiseen liikkumiseen
EV2 heijastaa Kian sitoutumista vastuullisuuteen merkin kymmenen materiaaliratkaisun konseptin kautta sekä sisätiloissa että auton ulkopuolella. Näihin sisältyvät bio- ja BTX-vapaa ulkomaalipinta, biopohjaiset muovit, bio-pohjaiset istuinverhoilut, sekä kalaverkoista tehdyt ohjaamon matot.
Slovakiassa Kian Žilinan tehtaalla valmistettava EV2 hyötyy lyhyemmistä kuljetusmatkoista tukien samalla eurooppalaista elinkeinoelämää työpaikkojen kautta. Samalla EV2:n valmistus paikallisesti alleviivaa Kian panostusta markkinakohtaisille ja vastuullisille liikkumisratkaisuille.
Eurooppalaista tuotantoa
EV2 on toinen täyssähköinen malli, jota valmistetaan Kian Žilinan tehtaalla seuraten viime vuonna lanseerattua EV4:ää. Tuotanto alkaa kahdessa vaiheessa 42,2 kilowattitunnin Standard Range -mallin käynnistäessä tuotannon helmikuussa 2026. Pitkän kantaman sekä GT-Line -variantit seuraavat kesäkuussa 2026.
Suomeen EV2 saapuu vuoden 2026 toisella neljänneksellä.
Autobild / Kia
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
Volkswagen rajulle säästökuurille
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Tässä on uusi Audi RS 5: huippusuorituskykyä hybriditeknologialla
Dacia vahvistaa mallistoaan - Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4 sekä Jogger Hybrid 155
Polestar käynnistää historiansa suurimman mallistolaajennuksen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Totaldacin pallokaiutin
Kaiutin 1 000 000 eurolla
Tannoyn uudet seinäkaiuttimet
Sonyn halpissoittimet
Taiteilija, yrittäjä Anu Pensola: ”Mikään materia ei ole minulle tärkeää, minun oli helppo luopua tavarasta, kun muutimme Italiaan”
Klassikon jäähyväiset
Neatin Iota Alpha uudistuu
Saarimökki on elämäntapa: Kiire jää jo rantaan
Luxmanilla sata täynnä
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
FOKUS MEDIA
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
Volkswagen rajulle säästökuurille
Tässä on uusi Audi RS 5: huippusuorituskykyä hybriditeknologialla
Dacia vahvistaa mallistoaan - Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4 sekä Jogger Hybrid 155
Polestar käynnistää historiansa suurimman mallistolaajennuksen
Auto Bild 3/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Continental tuo markkinoille teiden kulumista vähentävän nastarenkaan
Kia julkisti uuden K4:n hinnat – hatchback 27 390 €, farmari 29 390 €
Uusi täyssähköinen Volvo EX60 on auto, jonka kanssa voi keskustella luonnollisesti
Volvo EX60 Cross Country on suunniteltu tekemään ja näkemään enemmän
Uusi Kia K4 Sportwagon yhdistää dynaamisen muotoilun ja farmarin käytännöllisyyden
Tässä on CUPRA Leon Sportstourer -nelivetofarmari
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Kia EV5 tähtää suosikkisegmenttiin tilalla ja viimeistelyllä
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL