Rata-ajossa ajonvakautus on useimmiten pois kytkettynä. Superautoissa on usein valittavana erilaisia yhdistelmiä.
Ajonvakautusjärjestelmä: Löytyy melkein joka toisesta henkilöautosta
Ajonvakautusjärjestelmä korjaa kuljettajan tekemiä ohjausvirheitä ja ehkäisee luisumista jarruttamalla ja moottorin vääntöä säätelemällä. Nykyisin ajonvakautusjärjestelmä on vakiovarusteena noin 40–46 %:ssa henkilöautoista.
Ajonvakautusjärjestelmä on yleistynyt autojen vakiovarusteena melko tasaisesti vuodesta 1998. Viime vuosina ajonvakautusjärjestelmä on vakiovarusteena kaikissa käyttöönotetuissa autoissa. ”Kun eri automallien keskimääräiset ajokilometrit otetaan huomioon, ajonvakautusjärjestelmä oli syksyllä 2014 vakiovarusteena käytössä 59–66 %:ssa kaikkien henkilöautojen ajokilometreistä” kertoo Trafin johtava asiantuntija Anna Schirokoff. Tulosten välinen ero johtuu siitä, että uudemmilla autoilla ajetaan keskimäärin vanhoja enemmän ja uudemmat autot on vanhoihin verrattuna useammin ajonvakautusjärjestelmällä varustettuja.
”Uusien tulosten perusteella pystytään nyt mallintamalla arviomaan, mikä vaikutus ajonvakautusjärjestelmällä on Suomessa ollut liikenneturvallisuuteen”, kertoo VTT:n johtava erikoistutkija Juha Luoma.
”Tavoitteena on ryhtyä Suomessa rekisteröimään järjestelmällisesti tietoja autoissa olevista kuljettajan tukijärjestelmistä, jotta niiden turvallisuus-, ympäristö- ym. vaikutuksia voidaan arvioida tulevaisuudessa”, kertoo Schirokoff. Työ aloitetaan selvittämällä, mitä tukijärjestelmiä koskevia tietoja olisi eri toimijoiden näkökulmasta tärkeintä jatkossa sisällyttää ajoneuvokohtaisesti Trafin rekistereihin.
VTT teki ajonvakautusjärjestelmän yleistymistä käsittelevän tutkimuksen osana Turvallinen liikenne 2025 -tutkimusohjelmaa.
Tutkimus löytyy täältä.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Kannattaako hankkia nasta- vai kitkarenkaat?
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
UNio Formula 12
RS Audion uusi ilmestys
Schiit esittelee Bifrost 3 -alustan
Michi Prestige -sarja täydentyy
Cayin Jazz 70
Teufelin tehokas striimerikaiutin
Silent Angelin uusi monitoimilaite
Wharfedalen neljä uutta subwooferia
Maalaistalo Maskussa muuttui unelmien kodiksi
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Kannattaako hankkia nasta- vai kitkarenkaat?
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL