Näyttelijätär Ossevoortin kohdalla matka alkoi itse asiassa jo yhdeksän vuotta aiemmin, jolloin hän lähti liikkeelle Hollannista Deutz-merkkisellä traktorillaan.
Ei mikään maajussin morsian: Sankarinainen ajoi traktorilla Etelänavalle!
Rohkea hollantilaisnainen Manon Ossevoort ajoi isolla traktorilla Etelänavalle hurjissa olosuhteissa.
Jos jostakin asiasta unelmoi, sen voi yleensä myös saavuttaa. Siitä on erinomaisena esimerkkinä 38-vuotias hollantilainen Manon Ossevoort, joka toteutti toiveensa kuten vuonna 1958 Sir Edmund Hillary kiivetessään Mount Everestille.
Matkaa pitkin ikijääkenttiä kertyi 17 vuorokauden aikana 2 500 kilometriä, johon mahtui railoja ja lumimyrskyjä, keskimääräisen pakkaslämpötilan ollessa -27 astetta.
Lopulta Gabienz-vuorilla 3 400 metrin korkeudessa pakkanen putosi -56 asteeseen, joka on todella tappavan vaarallista.
Jotteivät Massey Ferguson MF 5610 -traktorin renkaat olisi jäätyneet kiinni, moottori täytyi pitää jatkuvasti käynnissä – 584 tunnin ajan!
Matka eteni hitaasti siten, että aina 23 tunnin ajon jälkeen pidettiin seitsemän tunnin tauko. Rankkoja päiviä, sillä tulee ottaa huomioon sekin, ettei näillä leveysasteilla aurinko laske lainkaan.
Pitkä taival alkoi 22. marraskuuta 2014 Etelämantereen venäläiseltä Novo Runvan tutkimusasemalta.
Näyttelijätär Ossevoortin kohdalla matka alkoi itse asiassa jo yhdeksän vuotta aiemmin, jolloin hän lähti liikkeelle Hollannista Deutz-merkkisellä traktorillaan.
Ensi alkuun hän ajoi sillä 13 800 kilometriä Euroopan ja Afrikan läpi, kunnes saavutti neljän vuoden ajon jälkeen Etelä-Afrikan Kapkaupungin – ja menetti paikan jäänmurtajalla joka oli menossa Etelämantereelle.
Palattuaan silloin kotiin Hollantiin, hän kirjoitti matkastaan kirjan. Lopulta maatalouskonevalmistaja Massey Ferguson päätti sponssata huiman retken traktorilla Etelänavalle.
Tältä sivustolta löytyy paljon lisätietoa traktorin varustelusta Etelämantereen ankaria olosuhteita vastaan. Esimerkiksi moottorinohjausyksiköt oli suojattava äärimmäiseltä kylmyydeltä.
Manon Ossevoort halusi olla jouluna perheensä kanssa, ja se onnistuu Massey Fergusonin Facebook-sivuston kautta, vaikka hän itse onkin Etelänavalla.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
Volkswagen rajulle säästökuurille
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Tässä on uusi Audi RS 5: huippusuorituskykyä hybriditeknologialla
Dacia vahvistaa mallistoaan - Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4 sekä Jogger Hybrid 155
Polestar käynnistää historiansa suurimman mallistolaajennuksen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Uutta Canorilta
Nauvosta löytyi unelmien merellinen mökki: "Ihastelin suu auki maisemia"
Kaiutin 1 000 000 eurolla
Olkielementtitalo rakennettiin Billnäsin maalaismaisemiin
Trianglelta uusia kaapeleita
MoFin uusi UltraPhono Pro -phono-esivahvistin
Muutoksen tuuli
Sonyn halpissoittimet
Koti ja keittiön erikoislehti Nautiskelijan kasvisherkut on ilmestynyt!
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
Volkswagen rajulle säästökuurille
Tässä on uusi Audi RS 5: huippusuorituskykyä hybriditeknologialla
Dacia vahvistaa mallistoaan - Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4 sekä Jogger Hybrid 155
Polestar käynnistää historiansa suurimman mallistolaajennuksen
Auto Bild 3/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Continental tuo markkinoille teiden kulumista vähentävän nastarenkaan
Kia julkisti uuden K4:n hinnat – hatchback 27 390 €, farmari 29 390 €
Uusi täyssähköinen Volvo EX60 on auto, jonka kanssa voi keskustella luonnollisesti
Volvo EX60 Cross Country on suunniteltu tekemään ja näkemään enemmän
Tässä on CUPRA Leon Sportstourer -nelivetofarmari
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Kia EV5 tähtää suosikkisegmenttiin tilalla ja viimeistelyllä
Naiset valitsivat Nissan LEAFin parhaaksi autoksi
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL