Nyökkääviä koiria näkyi 1960-luvun lopulla myös Suomessa. Moni aloitti niihin aikoihin Saksan-automatkailun ja toi sellaisen tuliaisina. Kuvan koira on yllättäen kuitenkin itäsaksalaisen auton hattuhyllyllä.
Hagerty Inc.
Ei ole totta! Muistatko nämä autovarusteet, jotka aikoinaan olivat yleisiä Suomessa! Kuten Esso-tiikerihännän tai Gulfin muovisen hevosenkengän…?
Autoteollisuuden lifestyle-brändi ja johtava vakuutusalan asiantuntijan Hagertyn asiantuntijat listasivat "pakollisia” asioita ajoilta aikana, jolloin autojen muotoilu oli laajalle levinnyt, ja jolloin päivityksiä pidettiin olennaisena tapana lisätä mukavuutta sekä yksilöllisyyttä niukkaan vakiovarusteluun.
Oheinen luettelo ei toki ole tyhjentävä. Siitä puuttuvat erityisesti pörröiset arpanopat, sekä Suomessa vuonna 1965 tankkauksen yhteydessä saadut Esso-tiikerihännät (radioantenniin) ja muoviset, oranssinväriset Gulf- hevosenkengät, joita sai kerätä samoihin aikoihin.
Entä muistatko takaikkunan säleiköt – sekä antistaattiset nauhat?
Tällaisia autovarusteita nähdään 20. elokuuta Hagerty's Festival of the Unexceptional -tapahtumassa Britanniassa, jossa on esillä paljon muitakin 1980- ja 1990-luvun lisävarusteita.
Jälkiasenteiset audiolaitteet
Niitä moni autohifiharrastaja kaipaa edelleen. Ne olivat pitkään kova sana, ja niitä oli tarjolla erilaisina kokonaisuuksina pilvin pimein, hyvinkin järeisiin erillissarjoihin asti.
Vinyylikatot olivat yleisiä amerikkalaisissa autoissa, mutta niitä oli runsaasti myös japanilaisissa, saksalaisissa ja englantilasissa autoissa 1960-70 -luvulla, ja vielä 1980-luvullakin.
Hagerty Inc.
Vaikkapa Blaupunkt Bremen RCM43 -radio/kasettiyhdistelmän asentaminen Peugeot 306:een antoi esimakua siitä, miltä tuntui kuunnella musiikkia Porsche 993 Carrerassa. Laite ei ollut halpa.
"Äänimuurin" katseleminen autoradioliikkeessä tuntui nuoresta kuljettajasta itsestään selvältä. Kasettisoitin, radio-kasettisoitin vai CD-radioyhdistelmä? Monilevyinen CD-vaihtaja? Entä kaukosäädin takamatkustajia varten?
Myös graafinen taajuuskorjain oli ihan pakollinen, samaten tehovahvistin sekä subwoofer.
Moni halusi ostamansa yhdistelmän jälkeen auton takalasiin Kenwood-, Alpine- tai Pioneer-tarran,
Kasetti- tai CD-pidike
Fischer C Box oli ehkäpä paras lisävaruste, jos halusi kasetti- tai CD-telineen. Niitä sai useisiin automalleihin ja joissain tapauksissa asennettuina jopa tehtaalla. Ne suunniteltiin sopimaan keskikonsoliin, istuinten väliin tai joissakin tapauksissa kojelaudan päälle.
Aikoinaansai jopa tehdasasenteisia kasetti- tai CD-telineitä auton keskikonsoliin.
Hagerty Inc.
Vaihtoehtoisesti saattoi kuunnella hansikaslokerossa säilytettävien C-kasettien tai CD-levyjen ääntä. Nehän ovat nyt suorittamassa paluutaan, ainakin CD-soittimet sutoihin. Nykyään autoilijalla on pääsy jokaiseen kappaleeseen, äänikirjaan tai podcastiin älypuhelimella, mutta ennen vanhaan oli hauskempaa valita parhaat kappaleet lomamatkalle tai suosikkialbumin sisältö kesälomalle.
Tuulilasin aurinkosuojat
1970- ja 1980-lvulla saattoi ainakin Keski-Euroopassa, Iso-Britanniassa, Etelä-Afrikassa ja Australiassa nähdä haitarimaisesti taitettavia tuulilasin aurinkosuojia.
Nyökkäävät koirat
Kuka muistaa nyökkäävät koirat?
Auton hattuhyllylle asetettavia nyökkääviä koiria oli Saksassa (jopa Itä-Saksassa, tosin varmaan lännestä tuotuna), mutta myös Suomessa 1960-70 -luvulla. Sellaisen moni varmaan muistaa!
Autoradioliikkeestä ostetavat erilliset audiolaitteet, autokasettisoittimet, autoradiot, radio-kasettisoittimet, CD-soittimet ja radio-CD-soittimet olivat kysyttyjä varusteita. Tai esimerkiksi 10 levynCD-vaihtajat. Tai graafiset taajuuskorjaimet ja tehoivahvistimwet sekä erilliset subbarit. Muisttako sellaisia brändejä, kuten amerikkalainen Jensen? Tai autokaiuttumista järeän Magnumin?
Hagerty Inc.
Kaikki alkoi 1960-luvulla mäyräkoiran luomisesta, jolla oli huojuva pää. josta tuli suosittu lisävaruste saksalaisille autoilijoille. Valikoimassa oli mm. susikoiria ja dalmatialaisia.
Vinyylikatto
Vinyylikaton tarina alkaa Amerikasta, jossa sitä käytettiin hardtop-autoissa. Näin katsoja pyrittiin saamaan uskomaan, että omistat avoauton. Vinyylikattoja sai useissa väreissä, mukaan lukien musta, kulta ja valkoinen, ja ns. Landau-palkeista ns. oopperaikkunoihin. Vinyylikatto edusti muodin huippua, mutta keräsi herkästi alleen vettä ja ruostutti.
Turistikohdetarrat
Suomessa oli tapana liimata 1960- ja 1970-luvulla auton sivulaseihin esimerkiksi suomalaisia, ruotsalaisia, saksalaisia ja italialaisia värikkäitä paikkakuntatarroja merkiksi siitä, että oli vieraillut lomareissulla omala autollaan juuri niissä. Ne muodostivat toisinaan kaksiovisen auton takasivulasin (tai takalasin) totaalisen ”muurautumisen umpeen”, mutta...
Hagerty-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
BYD Seal U on muotoiltu ilman tunteita herättäviä yksityiskohtia.
Toni Lindström
BYD Seal U on muotoiltu ilman tunteita herättäviä yksityiskohtia.
Toni Lindström
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Cupra Raval maailmanensi-illassa – pian myös Suomessa
Käytettyjen autojen kaupan hiljainen alkuvuosi kääntyi maaliskuussa nousuun
Mercedes-Benz steer-by-wire tulee saataville syksyllä
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
AVM:n pronssijuhlat
Regalta uusi levysoitinesivahvistin
Nu-Vistan massiivinen laiteteline
Souldnoten päivitetty Series 1
Luminin uusi suoratoistoesivahvistin
Dynaudio legendaarisena
Pro-Jectin kompakti levypesuri
Putkiääntä transistoreista
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
Cupra Raval maailmanensi-illassa – pian myös Suomessa
Käytettyjen autojen kaupan hiljainen alkuvuosi kääntyi maaliskuussa nousuun
Mercedes-Benz steer-by-wire tulee saataville syksyllä
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
Auto Bild 5/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Tällainen on Kian EV2
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL