Käytetty Chevrolet Cruze: Millainen on Korean-Chevy?
Ensin Chevrolet toi markkinoille menestyksekkään maailmanauto Cruzen. Jo muutaman vuoden kuluttua valmistaja vetäytyi Euroopasta. Mitä kuuluu Cruzelle nyt?
Chevrolet Cruze on maineikkaan yhdysvaltalaismerkin maailmanauto, joka syntyi vuonna 2008. Suomeen tämä kompakti, edullinen perusauto saatiin mallivuodeksi 2010. Cruzen neliovinen versio oli esittelynsä yhteydessä erityisesti David Lyonin piirtämistä, näyttävistä muodoistaan kiitetty.
Varsinkin keulasta tarkastellen auton muotoihin oli monen helppo ihastua. Myös kylkilinjat olivat alusta alkaen klassisen selkeät. Sedan ei kuitenkaan ole pystynyt tarjoamaan monen tarvitsemaa tavaratilan hyödynnettävyyttä, joten seuraavaksi esiteltiin viisiovinen hatchback ja kesäksi 2012 vielä odotettu farmari.
Teknisesti pinnan alla piili monin osin emoyhtiö GM:n toisen merkin, Opelin tekniikkaa. Perusrakenne on yhteinen akseliväliä aina myöden, joten Chevrolet Cruzen ja Opel Astra J:n sukulaisuussuhde on läheinen. Jousituksen säädöissä ja takajousituksessa on kuitenkin pieniä eroja.
Moottorit ovat olleet meillä 1,6- ja 1,8-litraiset bensiiniversiot sekä 2,0- ja 1,7-litraiset dieselit. Myöhemmin mukaan liittyi vielä Opelista tuttu 1,4-litrainen bensiiniturbo. Vaihteistovaihtoehdot olivat viisi- tai kuusiportaiset manuaalit tai kuusiportainen automaatti.
Chevrolet Cruze Sedan ei ole pystynyt tarjoamaan monen tarvitsemaa tavaratilan hyödynnettävyyttä, joten seuraavaksi esiteltiin viisiovinen hatchback ja kesäksi 2012 vielä odotettu farmari.
Chevrolet Cruzen sukulaisuussuhde Opel Astraan on suora, mikä näkyy esimerkiksi monissa käyttökytkimissä.
Muodoilla leikittelyä tapaa myös sisätiloissa.
Cruzea on valmistettu muun muassa Australiassa, Brasiliassa, Etelä-Koreassa, Kiinassa, Venäjällä, Thaimaassa ja Yhdysvalloissa. Kyseessä on siis aito maailmanauto, jota on myös markkinoitu käytännössä kaikille mantereille. Cruze on ollut Chevroletille tärkeä hittituote. Esimerkiksi vuonna 2010 Cruzea myytiin maailmanlaajuisesti noin 335 000 kappaletta. Autosta kasvoi tärkeä malli myös tärkeille Yhdysvaltain markkinoille.
Cruzen toinen sukupolvi saapuu markkinoille kuluvan vuoden lopulla. Eurooppaan sitä ei kuitenkaan ole enää luvassa, sillä kuten tiedetty, Chevrolet vetäytyi Euroopasta – urheiluautoikoni Corvette pois lukien (mutta sekin Suomen markkinoilta) – kuluvan vuoden alkuun mennessä. Syynä tähän olivat Euroopan automarkkinoita viime vuosina koetelleet monet negatiiviset tekijät, joiden vuoksi Chevroletin taloudellinen tulos ei ollut vanhalla mantereella hyväksyttävä.
Vaikka Chevrolet lopetti henkilöautojen myynnin Länsi- ja Keski-Euroopassa, jatkaa GM edelleen avainasemassa olevilla Euroopan markkinoilla, mutta keskittäen nyt resurssinsa Opel- ja Vauxhall-merkkeihin. Päätös oli ymmärrettävä ja todennäköisesti myös liiketaloudellisesti oikeaan osunut.
Cruzea myytiin maassamme reilun neljän vuoden aikana kohtuullisesti, ja käytettyjä yksilöitä on alkanut ilmaantua myytäviksi yhä enemmän. Auton hintataso on ollut jo uutena houkuttelevan maltillinen, ja nyt edullisimmat käytetyt Cruzet vaihtavat omistajaa jo alle 10 000 euron hinnoin. Kysymys kuuluukin, millaisen vastineen muutaman vuoden ikäinen Cruze tarjoaa ostajan rahoille?
Teksti ja kuvat: Harry Kuurio
Ajoasento on Chevrolet Cruzessa kunnossa, vaikka istuimet jättävätkin hieman toivomisen varaa.
Myöskään takaistuin ei vakuuta levymäisyydellään, mutta tilaa on kuitenkin kohtalaisesti.
Chevrolet Cruze 1.6 4-ov LS 83 kW MT5
Moottori R4, 1598 cm³
83 kW (113 hv)/6000 r/min
153 Nm/4200 r/min
Suorituskyky 0–100 km/h 13,0 s
Huippunopeus 185 km/h
Kulutus 6,8 l/100 km Bensiini
CO2-päästöt 159 g/km
Voimansiirto M5, etuveto
Mitat p 4597, l 1788, k 1477 mm,
akseliväli 2685 mm, omamassa 1377 kg, tavaratila 469 l, tankki 60 l
Hinta uutena 18 167 e
Tarkistuslista Chevrolet Cruze 2010–2014
Chevrolet on myöntänyt uusille Cruze-malleille kolmen vuoden tai 100 000 kilometrin yleistakuun sekä kuuden vuoden puhkiruostumattomuustakuun. Ensimmäisten Suomeen rekisteröityjen yksilöiden takuut ovat siis jo umpeutuneet, mutta tuoreemmilla takuuta on vielä jäljellä. Vajaan viiden vuoden aikana kokemusta Cruzen mahdollisista ongelmista on jo ehtinyt kertyä. Huomionarvoista on, että eri markkina-alueilla erityyppiset ongelmat nousevat esiin. Tässä yhteydessä keskitymme lähinnä Suomessa tunnettuihin seikkoihin.
ETU- JA TAKA-AKSELISTO
Etuakselistolla esiintyy monenlaista pientä huolta. Suurimpana niistä voi nähdä etuiskunvaimentimien tai niiden yläpään tuennan ennenaikaisen kulumisen, joita on raportoitu jonkin verran. Sama koskee takaiskunvaimentimia. Ongelma saattaa kuulua takuun piiriin. Lisäksi Cruzella on kaksi voimassa olevaa, tuoretta takaisinkutsukampanjaa Suomessa: oikeanpuoleinen vetoakseli saattaa irrota ulommasta vetonivelestä tietyissä ajo-olosuhteissa ja etujarruletkut eivät ehkä täytä laatunormeja. Letkut saattavat vuotaa ja ne pitää vaihtaa. Taka-akselilla käsijarru saattaa jumittua.
AJOVALOT
On tavallista, että ajovalojen korkeussäädön moottorit vioittuvat ja ne täytyy vaihtaa uusiin. Mahdollisesti takuun piirissä.
TAKALUUKKU
Erityisesti myöhempiä farmarimalleja vaivaava ongelma on takaluukun avausmekanismin mikrokytkimen vioittuminen, jolloin luukun saa vain avaimella auki. Mikrokytkin vaihdettu usein takuuna.
VAIHTEISTO
Käsivaihteistot ovat luotettavia, mutta kytkin saattaa kulua ennenaikaisesti, jo ennen 100 000 kilometrin tultua täyteen. Kytkin saattaa myös ravistaa hieman. Koska kyseessä on kuitenkin perustaltaan kuluva osa ja sen kestoon vaikuttaa myös käyttötapa, ei voida puhua varsinaisesta viasta. Automaattivaihteistoihin liittyvistä ongelmista on sen sijaan Yhdysvalloissa lukuisia raportteja. Suomessa on tässä suhteessa selvitty ilman poikkeuksellisia huolia.
MOOTTORI
Voimanlähteet eivät aiheuta erityisiä huolia. Jäähdytysjärjestelmä saattaa kuitenkin vuotaa nestettä, josta leviää erityinen tuoksu myös auton sisätiloihin. Ongelma on Yhdysvalloissa ollut niin yleisesti tunnettu, että General Motorsia vastaan on nostettu asiassa ryhmäkanne viime syksynä. Mahdollinen ongelma koskee erityisesti vuosimallin 2011 yksilöitä. Suomessa ongelma ei ole erityisesti noussut esiin. Tuulilasinpesunesteen säiliön korkki rikkoutuu helposti.
ILMASTOINTI
Tarkista ilmastoinnin toiminta, sillä ohjausautomatiikka saattaa täysautomaattimalleissa tunnistaa sisäilman lämpötilan ajoittain väärin, jolloin ilmastointi ei toimi toivotulla tavalla. Järjestelmä voi muutenkin olla jo ensimmäisen huollon tarpeessa, mikä on normaalia.
Huollot ja varaosat
Chevrolet Cruze 1.6 4-ov LS 83 kW MT5
Vaikka Chevrolet poistui Euroopasta uusien autojen markkinoilta, jatkuvat Chevrolet-mallien voimassa olevat kirjalliset takuu- ja huolto-ohjelmat alkuperäisten sopimusten mukaisesti. Tällä hetkellä Chevroletilla on Suomessa 30 valtuutettua huoltokorjaamoa, huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna. Cruzen Euroopan mallien huoltoväli on periaatteessa 30 000 kilometriä tai yksi vuosi, mutta Suomen haastavissa oloissa on sovellettu 15 000 kilometrin huoltoväliä. Ratkaisu on hyvin perusteltavissa.
Delta Auto Oy on eräs Chevroletia Suomessa huoltavista ketjuista. Delta on esitellyt maassamme ns. Plushuollon, joka soveltuu käytännössä kaikille merkeille, ja erityisesti autoille, joiden takuuaika on jo päättynyt. Auto huolletaan Plushuollossa alkuperäislaatuisin varaosin, ja työlle sekä varaosille annetaan kahden vuoden takuu. Tarkastuskohteita on varsinaisten perustöiden lisäksi 15 tai 17 kappaletta valitusta huollosta riippuen. Pienempi Plushuolto maksaa Cruzelle 129 euroa, laajempi bensiinimalleille 249 ja dieselmalleille 299 euroa.
Toinen huoltoesimerkkimme on Auto-Suni Oy:ltä, joka on viime vuosina saanut paljon positiivista palautetta erinomaisesta palvelustaan. Huoltojen hintaerot ovat ajatuksia herättäviä: esimerkiksi jakohihnan vaihto maksaa Deltalla 46 prosenttia enemmän kuin Auto-Sunilla, pieni perushuolto on puolestaan Deltalla suunnilleen 50 prosenttia edullisempi. Kilpailuttaminen siis kannattaa. Auto-Suni toimittaa myös Chevroletin alkuperäisvaraosia, starttimoottorin ja etuiskunvaimenninparin hinnat tulevat siltä.
Delta Auto Oy 15 tkm ns. pieni huolto = 129 e
Hyvinkää 30 tkm ns. iso huolto = 249 e
Jakohihnan vaihtohuolto = 592 e (sis. osat)
Auto-Suni Oy 15 tkm ns. pieni huolto = 254 e
Kouvola Jakohihnan vaihtohuolto = 405 e (sis.osat)
Varaosahintoja
Chevrolet on lupautunut toimittaan alkuperäisosia vähintään 10 vuotta siitä eteenpäin, kun viimeinen uusi Chevrolet on myyty Suomessa, eli vuoteen 2025 saakka. Näiltä osin suurta huolta ei siis ole näköpiirissä, mutta toinen huomioon otettava seikka on hintataso. Cruzen varaosien saatavuus edullisemmilta jälkimarkkinoilta jättää selkeästi toivomisen varaa. Tavallisimmat kulutusosat onneksi löytyvät suurista varaosaketjuistakin, mutta erikoisemmat osat aiheuttavat etsimistyötä tai käynnin alkuperäisosien maahantuojan luona. Tästä alla esimerkkinä vaikkapa 1,6-litraisen Ecotec-moottorin starttimoottori, josta GM-organisaatio veloittaa yli 700 euroa. Se on yksinkertaisesti paljon. Samasta ilmiöstä kielii GM-vesipumpun ja tarvike-jakohihnasarjan hintojen suhde: varaosaliike tarjoaa koko varaosapaketin käytännössä samalla hinnalla kuin pelkkä GM-vesipumppu. Kyseessä ovat tietenkin alkuperäisvaraosat ja tarvikevaraosat, mutta on vaikea kuvitella niiden laadullisten erojen olevan näin suuret. Monissa tapauksissa molemmat osat tulevat jopa samasta tehtaasta, mutta eri paketissa. Valinta ja laatuerojen punnitseminen jää kuluttajan vastuulle, mutta jos valinnan varaa ei ole, on autoilija maahantuojan hinnoittelun armoilla.
Varaosahintoja
Jarrulevyt eteen, pari 79,80 e
Jarrupalat eteen, sarja 35,90 e
Etuiskunvaimennin, pari 353,50 e
Pyöränlaakerisarja eteen 169,90 e
Lambda-anturi, etumm. 116,95 e
Vesipumppu, 1.6i 119,35
Vetonivel, 2.0D 74,90 e
Kytkinpaketti, 1.6i 210,23 e
Starttimoottori, 1.6i 709,10 e
Jakohihnasarja, 1.6i / 1.8i 129,90 e
Lähteet: Motonet, Auto-Suni Oy, Delta Auto Oy Hyvinkää, skruvat.fi, topautoosat.fi
Chevrolet Cruze 2010–2014
OSTO-OPAS
Koeajolla kannattaa kiinnittää huomio ajettavan yksilön ajo-ominaisuuksiin, sillä tämän ikäisissä autoissa niiden pitäisi olla vielä kunnossa. Cruzen ohjaustuntuma on eurooppalaisittain säädetty. Ajamista leimaa astetta pehmeämpi jousitustunnelma kuin Astrassa. Ohjaustuntuma on kevyt, mutta silti tunnokas, joten perusasiat ovat – jos ovat – näiltä osin kunnossa.
Cruzen varustelu on ollut hyvällä tolalla. Varustetasot ovat olleet L, LS, LT ja LTZ. L oli saatavilla vain 1,6-litraisen hinnat alkaen -bensiinimoottorin yhteydessä, ja se on jäänyt harvinaisuudeksi. Jo LS:n mukana tulivat useimmat mukavuuteen ja sisätiloihin liittyvät varusteet sekä varsin kattava turvavarustelu. Cruze saavutti vuonna 2009 Euro NCAP turvatähtiä täydet 5 kappaletta. LT-varustelu toi LS:n lisäksi suuremmat pyörät, vakionopeussäätimen, automaatti-ilmastoinnin, sadetunnistimen sekä viihde-elektroniikkaa ja kaksi lisäkaiutinta. Kattavin taso oli LTZ, lisävarusteina olivat saatavilla ainoastaan metalliväri ja navigaattori. Automaattivaihteisto kasvatti Cruzen hintaa noin 3000 eurolla.
Cruze on päältäpäin suhteellisen näyttävä peli, mutta sisällä vallitsee hieman hajuton, väritön ja laimea tunnelma. Suuria tunnemyrskyjä on turha odottaa. Perusasiat ajoasennosta vakiovarusteisiin ovat kuitenkin mallillaan, ja etenkin auton ajo-ominaisuudet viestivät perustaltaan laadukasta sanomaa. Muoviosat naarmuuntuvat silti harmillisen nopeasti.
Moottoreista onnistuneimmat ovat turboahdettu 1,4-litrainen bensiini (140 hv) sekä 2,0-litrainen turbodiesel (163 hv). Ahdettu bensiinimoottori on käytettyjen markkinoilla harvoin tarjolla. Suuremman dieselin yhteyteen hyvin sopiva automaatti vaatii Cruzessa veronsa selkeästi korkeamman kulutuksen muodossa.
Esimerkit ja vaihtoehdot
Chevrolet Cruze kilpailee varsin tasaisessa seurassa, ja hintaerot malliversioidenkin välillä ovat pieniä. Automaattivaihteisia yksilöitä tapaa harvakseltaan myytävänä. Paljon ajavien on syytä harkita ahdettuja moottoriversioita, etenkin dieseleitä. Suomeen rekisteröidyillä Cruzeilla ei ole vielä tyypillisesti ehditty ajaa kovin paljoa, joten hyväkuntoisia yksilöitä sinällään rajallisessa määrässä pitäisi vielä löytyä.
Sedania etsiville Ford Focus ja VW Jetta ovat myös harkitsemisen arvoisia, saman hintaluokan vaihtoehtoja. Focuksen yleisilme on hieman Jettaa nuorekkaampi. Ajomääriin suhteutettuna Jetta on kolmikon kallein vaihtoehto, mutta erot ovat kuitenkin pieniä.
Chevrolet Cruze 1.8 4-ov LT 104 kW MT5, vm. 2010, ajettu 47 000 km / HMZ-918
Hintapyyntö 11 700 e
Rinta-Joupin Autoliike Oy, Vaasa
Chevrolet Cruze 1.6 5-ov LT 91 kW MT5, vm. 2011, ajettu 57 000 km / ZZG-536
Hintapyyntö 11 800 e
Seinäjoen Auto-Kaari Oy, Seinäjoki
Chevrolet Cruze 2.0D 4-ov LS 92 kW MT5, vm. 2011, ajettu 81 000 km / MEZ-577
Hintapyyntö 12 500 e
Autotalo Antti-Roiko Oy, Ylivieska
Ford Focus 1.6 100 hv Trend Design M5 Sedan, vm. 2010, ajettu 78 000 km / CHR-393
Hintapyyntö 11 500 e
Kamux, Rovaniemi
VW Jetta 1.2 TSI 77 kW Comfortline BlueMotion, vm. 2011, ajettu 136 000 km / JHT-939
Hintapyyntö 11 900 e
Lohjanportin Auto Oy, Lohja
Yhteenveto ***1/2
Chevrolet Cruze on käytettynäkin perusteiltaan kunnossa. Muutamat tunnetut tyyppiongelmat, takaisinkutsut, harveneva huoltoverkosto ja kalliihkot alkuperäisvaraosat laskevat valitettavasti sen tulosta. Huollotkaan eivät ole erityisen edullisia, niin kuin uutena edulliselta autolta saataisi ehkä odottaa. Tulos ei kuitenkaan ole huono, ja auton ulkoinen olemus on edelleen edustavan pirteä.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Renault Filante Record 2025 - sähkötehokkuuden ennätys uuden vuoden kunniaksi
Hybridiautot ovat eurooppalaisten autoilijoiden suosikkeja
Käyttövoimien vuoristorata pysähtyi – vaihtoautokaupassa revitään nyt käsistä niin ladattavat kuin kestosuosikitkin
Koko Volkswagen-henkilöautomallistoon viiden vuoden takuu
Kansainvälinen Vuoden Pakettiauto sai hinnat Suomessa
Uuden sukupolven Nissan LEAF tuo EV36Zero-vision eloon
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Tuore suomalaistutkimus autoilijoista: tämä kiristää eniten hermoja liikenteessä
Polttomoottorikielto kumoutuu, mutta EU-komissio esittää uutta himmeliä
Sähköautojen korjauskeskustelu kaipaa faktoja – turvallisuus etusijalle
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
Koeajossa Citroën Berlingo Van BlueHDi 130 XL EAT8: Tavarajuna
Koeajossa Volkswagen Passat Variant Elegance Business 1.5 eTSI 110 kW (150 hv) DSG: Vain farkkuna
Koeajossa BMW iX2 xDrive30: Kokoisekseen taloudellinen
Koeajossa Toyota Yaris Hybrid 130 Premiere Edition: Lisää paukkua
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Plug-in Hybrid Premiere Edition: Kiitettävästi sähköllä
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Keraamikko Leena Kouhialle ja muusikko Tapani Rinteelle joulu on mielentila
Ranskalaista nostalgiaa
Dalin uudet Sonikit
Tyylikäs putkipäätevahvistin ilman päätemuuntajaa
Näyttelijä Linnea Leino: ”Sisustustyylini on värikäs ja keräilevä, lämmin ja kodikas”
Näyttävä jalustakaiutin Ranskan Alpeilta
Dac triodeilla
Volumio Primo Plus
Sveitsin Magico
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Renault Filante Record 2025 - sähkötehokkuuden ennätys uuden vuoden kunniaksi
Hybridiautot ovat eurooppalaisten autoilijoiden suosikkeja
Käyttövoimien vuoristorata pysähtyi – vaihtoautokaupassa revitään nyt käsistä niin ladattavat kuin kestosuosikitkin
Koko Volkswagen-henkilöautomallistoon viiden vuoden takuu
Kansainvälinen Vuoden Pakettiauto sai hinnat Suomessa
KOEAJOT
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
... Lisää
FOKUS MEDIA
Keraamikko Leena Kouhialle ja muusikko Tapani Rinteelle joulu on mielentila
Ranskalaista nostalgiaa
Dalin uudet Sonikit
Tyylikäs putkipäätevahvistin ilman päätemuuntajaa
Näyttelijä Linnea Leino: ”Sisustustyylini on värikäs ja keräilevä, lämmin ja kodikas”
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Renault Filante Record 2025 - sähkötehokkuuden ennätys uuden vuoden kunniaksi
Hybridiautot ovat eurooppalaisten autoilijoiden suosikkeja
Käyttövoimien vuoristorata pysähtyi – vaihtoautokaupassa revitään nyt käsistä niin ladattavat kuin kestosuosikitkin
Koko Volkswagen-henkilöautomallistoon viiden vuoden takuu
Kansainvälinen Vuoden Pakettiauto sai hinnat Suomessa
Uuden sukupolven Nissan LEAF tuo EV36Zero-vision eloon
Tuore suomalaistutkimus autoilijoista: tämä kiristää eniten hermoja liikenteessä
Polttomoottorikielto kumoutuu, mutta EU-komissio esittää uutta himmeliä
Sähköautojen korjauskeskustelu kaipaa faktoja – turvallisuus etusijalle
Hyundai IONIQ 6 -mallisto kokee suuren uudistuksen
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Tässä on vuoden kaunein auto Suomessa
Tällainen on uudistunut Dacia Jogger
Suomen suurin vaihtoautoketju menee vastavirtaan ja kääntää selkänsä Black Fridaylle
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Opel jysäyttää uuden hintapommin – Fronteran yli 400 km WLTP-toimintamatkan sähköversio alle 30 000 euron
Opel Grandland on valmis suomalaisiin olosuhteisiin – uudet nelivedot
Mercedes-Benz EQS suoritti 1205 kilometrin ennätysmatkan solid-state-akulla
Uusia elementtejä Mazda CX-5:ssä
Tällainen on uudistunut Seat Arona
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 6 N
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LAKI LEHTONEN
Yrittääkö auton myyjä vetäytyä vastuusta? Tunne käytetyn auton takuun ja virhevastuun erot
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI