Ensimmäinen Volvo XC90 valmistuu tuotantolinjalta Ruotsissa, Torslandan tehtaalla.
Muistatko, milloin Volvo ja Geely ryhtyivät yhteistyöhön? Nyt vietetään jo yllättävää juhlavuotta!
Zhejiang Geely Holding eli tutummin Geely hankki Volvon omistukseensa 10 vuotta sitten.
Volvon puitteissa on tapahtunut liiketoiminnan täydellinen muutos Geelyn omistuksessa, ja Volvo on muuttunut puhtaasti eurooppalaisesta yrityksestä globaaliksi, vahvaksi toimijaksi premium-automarkkinoilla.
Pyrkii yhdeksi johtavista valmistajista autonomisissa autoissa
Volvo Cars pyrkii tulemaan yhdeksi johtavaksi valmistajaksi sähköisissä autoissa, autonomisessa autoissa sekä uusissa liikkuvuusmalleissa samalla, kun se tiivistää entisestään yhteistyötään Geelyn kanssa.
"Volvo Cars on tänään vahvempi kuin koskaan", kertoi toimitusjohtaja Håkan Samuelsson. ”Aloitimme Geelyn kanssa uuden, onnistuneen vaiheen, joka saattoi meidät aivan uudelle tasolle. Uudistimme kokonaan tuotevalikoimamme, vakiinnutimme maailmanlaajuisen läsnäolomme, melkein kaksinkertaistimme myyntimme sekä siirryimme kannattavaksi yhtiöksi. Jatkamme liiketoiminnan kasvattamista yhdessä Geelyn kanssa.”
Volvon uusi autotehdas Etelä-Carolinassa, Yhdysvalloissa.
Lähivuosina Volvo Cars pyrkii vakiinnuttamaan johtajuutensa autojen sähköistyksessä, ja vuoteen 2025 mennessä se haluaa, että puolet sen maailmanlaajuisesta myyntimäärästä koostuisi täyssähköautoista ja loput hybrideistä.
Nämä autot ovat osa uutta Volvo-sukupolvea, joka perustuu SPA2-pohjalevyyn.
Volvon tavoitteena on myös luoda miljoonia suoria kuluttajasuhteita uusien liikkuvuusmuotojen avulla, ja Volvolla tähdätään johtoasemaan autonomisen ajamisen teknologioiden turvallisessa käyttöönotossa.
Nämä sekä muut tavoitteet on tehty mahdollisiksi kuluneen vuosikymmenen aikana luodun kestävän ja kannattavan liiketoimintamallin ansiosta, joka on antanut Volvo Carsille vankan alustan kasvulle.
Fordin piiristä Geelylle
Volvo Carsin erkaannuttua vuonna 2010 Ford Motor Companystä, Volvo Cars ja Geely kartoittivat ruotsalaisen tuotemerkin uuden tulevaisuuden, joka perustuu muutamaan perustavanlaatuiseen rakenneosaan: tekniseen riippumattomuuteen, globaaliin valmistusjalanjälkeen, vahvistettuun tuotemerkki-identiteettiin sekä läheiseen yhteistyöhön Geelyn kanssa.
Volvon tuotevalikoimauudistus alkoi vuonna 2014 XC90-lippulaivan myötä. Sitä seurasivat täysin uudet katumaasturit, farmarit ja sedanit. Kaikki uudet mallit perustuivat joko Volvon kehittämään modulaariseen SPA- tai Volvon ja Geelyn yhteistyössä kehittämään CMA-pohjalevyyn.
Uusi mallivalikoima osoittautui maailmanlaajuiseksi menestykseksi. Volvo Cars myi vuonna 2019 yli 700 000 autoa ensimmäistä kertaa Volvon yli 90-vuotisen historian aikana.
Yhtiö laajensi myös valmistus- ja tuotekehitysverkostoaan ympäri maailmaa: vaikka se aloitti kahdella tuotantolaitoksella ja moottoritehtaalla Euroopassa, sillä on nyt neljä lisätehdasta sekä tuotekehityskeskus Kiinassa, sekä autotehdas Yhdysvalloissa.
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
GT-Line-varusteltu EV6 rullaa 20-tuumaisin kevytmetallivantein. Ajovalojen teho jättää paljon toivomisen varaa.
Juha Peltonen
GT-Line-varusteltu EV6 rullaa 20-tuumaisin kevytmetallivantein. Ajovalojen teho jättää paljon toivomisen varaa.
Juha Peltonen
Suipot etuvalot antavat keulalle virtaviivaista ilmettä.
Pekka Kaidesoja
Suipot etuvalot antavat keulalle virtaviivaista ilmettä.
Pekka Kaidesoja
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Hallittua suuntaavuutta
Elac nostalgisena
Loppuun asti mietitty hirsitalo syntyi maiseman ehdoilla
Naim Uniti Star ilman cd-soitinta
Kymppitonnin mc-äänirasia
Uniikki ullakkoasunto hurmasi avaruudellaan ja valoisuudellaan
Focal Mu-so Hekla
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
KLH nostalgisena
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL