Keulassa ovat vastaavanlaiset ajovalot ja korilinjat kuin alkuperäisessä esikuvassa. Etusäleikkö on päällystetty kiillotetulla alumiinilla.
Renault
Renault 4 täyttää 60 vuotta: Renault ja Mathieu Lehanneur keksivät Tipparellun uudelleen
Renault 4:n eli ”Tipparellun” 60-vuotisjuhlien kunniaksi Renault teki yhteistyötä suunnittelija Mathieu Lehanneurin kanssa luodakseen konseptiauton nimeltä Suite N°4. Lopputuloksena syntyi konseptiauto, joka saa inspiraationsa beduiinihenkisestä hotellista.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta legendaarisen, Suomessakin laajaa suosiota nauttineen Renault 4L -auton julkistamisesta. Mallista muodostui todellinen menestystarina: sitä valmistettiin 28 maassa yli 8 miljoonaa kappaletta, ja ”Tipparellua” myytiin 30 vuoden aikana yli 100:ssa maassa.
Renault pitää Tipparellun 60-vuotisjuhlia vuoden mittaisena juhlana erilaisin tapahtumin. Esimerkkinä brändi käynnisti maailmanlaajuisen sosiaalisen median kampanjan, jossa julkaistaan kuukausittain erilaista sisältöä.
Lisäksi kansainvälisille medioille annettiin mahdollisuus ajaa erilaisilla historiallisilla Renault 4L -malleilla, joista osa on täyssähköisiä.
Sitä paitsi kolmenkymmenen erilaisen Renault 4 -version kokoelma on ollut esillä 8. lokakuuta 2021 lähtien Atelier Renault'ssa, jokasijaitsee Champs-Elysées'llä, Pariisissa.
Mathieu Lehanneurin näkemykseen vaikuttivat auton ja arkkitehtuurin rinnakkaiset maailmat. Renault Suite N° 4 on kunnianosoitus Renault 4L:lle, joka kanavoi samaa puhdasta, aliarvioitua ja yksinkertaista henkeä sekä asettaa etusijalle tehokkuuden ja spontaanisuuden.
Katolla olevat läpinäkyvät aurinkopaneelit päästävät valon läpi, ja samalla ne auttavat lataamaan jälkiasennetun, täyssähköisen auton ajoakuston.
Renault
”Suite N° 4 avaa oven uudenlaiseen liikkuvuuteen, joka pyrkii saamaan ihmiset elämään. Halusin yhdistää autojen ja arkkitehtuurin maailmat ja luoda eräänlaisen ulkoilma-hotellihuoneen. Jopa hienointa palatsisviittiä parempi auto on juuri siellä, missä sen halutaan olevan, olipa auto meren rannalla, pellon keskellä tai ajaessa ympäri kaupunkia, josta olet aina haaveillut. " sanoo suunnittelija Mathieu Lehanneur.
Aurinkopaneelit
Suite N° 4 säilyttää samat ulkomitat ja linjat kuin legendaarinen alkuperäinen malli, mutta siinä takaosa ja luukku on korvattu polykarbonaatti-ikkunoin, joiden läpi tuleva valo valaisee taiteilijan studiota.
Katolla olevat läpinäkyvät aurinkopaneelit päästävät valon läpi, ja samalla ne auttavat lataamaan jälkiasennetun, täyssähköisen auton ajoakuston.
Keulassa ovat vastaavanlaiset ajovalot ja korilinjat kuin alkuperäisessä esikuvassa. Etusäleikkö on päällystetty kiillotetulla alumiinilla, joka antaa ”nestemäisen” ja dynaamisen ulkonäön. Korissa on kolme maalikerrosta, jotta se näyttäisi sementiltä – viitteenä nykyarkkitehtuuriin.
Matkustamossa Mathieu Lehanneur päätti käyttää verhoilukangasta antaakseen lämpimän ja energisen tunteen.
Istuimet ja kojelauta on päällystetty keltaisella sametilla, kun taas istuimien selkänojat on viimeistelty paksulla, uurretulla chenillekankaalla, joka antaa vankan ilmeen.
Tavaratila on läpikäynyt täydellisen muodonmuutoksen. Siinä on luonnonkuituinen lattiapinnoite sekä puulaatikko, joka voidaan poistaa, mikäli halutaan istua suojassa, takaluukun ollessa avoinna.
Alkuperäisten 4L-mallien tapaan kaikki materiaalit on valmistettu Ranskassa, ja ne juontuvat korkealaatuisilta pariisilaisilta huonekaluvalmistajilta.
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Polestar
Polestar
Toyota C-HR -lataushybridillä voi yltää jopa yli 75 kilometrin sähköiseen ajomatkaan.
Juha Peltonen
Toyota C-HR -lataushybridillä voi yltää jopa yli 75 kilometrin sähköiseen ajomatkaan.
Juha Peltonen
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
Auto Bild 6/2026 on kaupoissa
Volvo Cars aloittaa täyssähköisen EX60-mallin tuotannon
Porsche laajentaa täyssähköistä SUV-mallistoaan uudella Cayenne Coupélla
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Viekoittelevan herkullinen varhaiskaaligratiini
Vincent juhlii uudella esivahvistimella
Maailman paras äänivarsi?
Luminin uusi suoratoistoesivahvistin
Rotelilta uusi Michi-vahvistin ja -cd-soitin
Nu-Vistan massiivinen laiteteline
Suurtalouskeittiöstä rakennettiin tyylikäs kokonaisuus kierrätysmateriaaleista
Kerr Acousticilta uusi jalustakaiutin
Dynaudio legendaarisena
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
Auto Bild 6/2026 on kaupoissa
Volvo Cars aloittaa täyssähköisen EX60-mallin tuotannon
Porsche laajentaa täyssähköistä SUV-mallistoaan uudella Cayenne Coupélla
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
Mercedes-Benz C-sarjan täyssähköauto esitellään syksyllä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Polestarilta tulossa neljä uutta automallia
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Tällainen on Kian EV2
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
Polttoaineiden hintoihin vaaditaan nyt nopeaa reagointia – inflaatiopiikki on torjuttava heti
Vuoden 2025 myydyin auto Suomessa uudistuu
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL