Seuraava BMW 7-sarja pitää sisällään mullistavan muutoksen
2013-mallisiin BMW 7-sarjan versioihin on pakattu entistä enemmän hienouksia, jotka muuttavat auton liikkuvaksi toimistoksi. Seitsemän- ja kahdeksannopeuksiset automaattivaihteistot ovat jo tuttuja. Myös mainioksi havaittu automaattinen pysäköintiavustin on mukana. Mikä sitten on uuden malliston mullistavin muutos?
2013-mallisessa BMW 750i:ssä harpataan niin paljon jälleen eteenpäin, että mielenkiinto herää vähemmästkin. Heitetäänpä esimerkkejä:
7-sarjasta on tehty entistäkin enemmän liikkuva toimisto. Puheentunnistusjärjestelmä on kuin elektroninen sihteeri, jolle kuljettaja sanelee tekstin – näkymätön neiti taltioi sen ja liimaa sen sähköpostiin.
Eikä siinä kaikki. Jos johtajalle on saapuvaa sähköpostia, elektroninen sihteeri lukee ne ääneen.
Järjestelmä on nimeltään Connected Drive, joka viittaa verkotettuun ajamiseen.
Navigaattori tunnistaa esimerkiksi reaaliaikaiset tietyöt ja etsii automaattisesti kiertotiet, sekä varoittaa nopeasti muodostuvista jonoista.
Se myös hakee numeroita ja osoitteita puhelinluettelosta ja on yhteydessä myös muun muassa Facebookiin, Twitteriin ja Googleen.
BMW 7-sarjan takaistuimella on mukavasti jalkatilaa, minkä lisäksi taka-akseliston ilmajousitus on vastedes vakiovaruste. Se tarjoaa tuntuvaa lisämukavuutta.
Sen sijaan 2013-mallisen BMW 7 -sarjan korimuotoihin on tehty vain hienosäätöjä, sillä suurin osa todellisista muutoksista on näkymättömissä.
Saksassa yli 60 % kaikista Seiskoista tilataan Lang-versioina, jolloin jalkatilaa järjestyy takaistuimella vielä paljon tavanomaista runsaammin.
BMW 750i:n V8-moottori, nyt teholtaan 450 hevosvoimaa, kiihdyttää auton nollasta sataan 5,9 sekunnissa.
Comfort Plus on yksi neljästä elektronisesta säätötilasta, jolla voi vaikuttaa napin painalluksella iskunvaimennukseen, kaasupolkimen vastaavuuteen ja automaattivaihteiston vaihtokohtiin. Kun halutaan edetä nopeasti, valitaan Sport-asento.
Auto Bild
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
Kallis polttoaine näkyy vaihtoautokaupassa
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Final Audion lippulaivat keräilijälle
Lähtötason hifiä halvalla
PMC Roadshow 2026 -esittelyviikonloput käynnistyvät pian!
Uniikki ullakkoasunto hurmasi avaruudellaan ja valoisuudellaan
Focal Mu-so Hekla
Kotona Kalliossa – kerroksellinen kaksio ihastutti rouheudellaan
Argon Audion numeroimaton levysoitin
Mezen uusi ARTA
Estelonin päivitetty Forza
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
Kallis polttoaine näkyy vaihtoautokaupassa
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Suomalaisten ajonäkö testattu – lähes joka kuudes kuski näki huonosti tai tyydyttävästi
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL