Volvolla oli hyvä vuosi 2024
Volvo
Volvo tyytyväinen myyntilukuihinsa
Vuosi 2024 oli Volvo Car Finlandille merkittävä, sillä se toi mukanaan suuria muutoksia ja uusia saavutuksia. Yhdistämällä vahvat perinteet ja innovatiiviset ratkaisut Volvo vahvisti asemaansa Suomen johtavien autobrändien joukossa matkalla kohti täyssähköistä tulevaisuutta.
Vuosi 2024 oli merkittävä virstanpylväs sähköistymisen tiellä. Täyssähköinen Volvo EX30 ja ladattavat hybridimallit nousivat suomalaisten suosikeiksi. Rekisteröintitilastojen mukaan Volvo on Suomen toiseksi eniten rekisteröity automerkki ja saavutti kaikkien aikojen suurimman markkinaosuutensa, 10,7 prosenttia. Volvo on myös Suomen ladattavien autojen markkinajohtaja, kattaen sekä täyssähkö- että hybridimallit. Uutta EX30-mallia rekisteröitiin yli 2000 kappaletta ensimmäisenä vuotenaan, mikä toi mallille merkittävän 2,8 prosentin osuuden kokonaismarkkinoista.
“Olemme ylpeitä voidessamme vastata asiakkaidemme odotuksiin ja samalla edistää kestävämpää autoilua. Vuoden 2024 tulokset osoittavat, että suomalaiset arvostavat innovaatioita, jotka yhdistävät ympäristöystävällisyyden ja turvallisuuden”, summaa Volvo Car Finlandin toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt.
Yritysautojen markkinajohtaja
Volvo on Suomen suosituin yritysautomerkki, sen markkinaosuus yritysautokategoriassa on 14,5 prosenttia. Suosituimmat mallit – V60, XC60, EX30 ja XC40/EX40 – vastaavat yksilöllisiin tarpeisiin ja tukevat kestävän kehityksen tavoitteita.
Täyssähköautojen suosio yrityksissä kasvaa nopeasti, mutta ladattavat hybridit tarjoavat edelleen monille ihanteellisen ratkaisun yhdistämällä sähköautojen ympäristöhyödyt ja polttomoottoriautojen joustavuuden.
Suomen arvostetuin ja vastuullisin automerkki
Volvo on Taloustutkimuksen ja Alma Median Brändien Arvostus 2024 -tutkimuksen mukaan Suomen arvostetuin autoalan brändi jo neljättä vuotta peräkkäin (2021–2024). Tutkimuksessa Volvo jatkoi asiakastyytyväisyyden osalta automerkkien ykkösenä ja Volvo-brändin suositteluhalukkuus kasvoi huomattavasti.
Volvoon yhdistetyt vahvat brändimielikuvat – turvallisuus, luotettavuus, laatu ja vastuullisuus – ovat erityisen tärkeitä suomalaisille.
Toinen merkittävä tunnustus saavutettiin Sustainable Brand Index 2024 -tutkimuksessa, jossa Volvo valittiin Suomen vastuullisimmaksi automerkiksi jo kolmatta vuotta peräkkäin. Tämä osoittaa Volvon aseman kestävän kehityksen edelläkävijänä autoalalla.
Volvo EX90 – turvallisuuden ja kestävän kehityksen uusi aikakausi
EX90 on Volvon uusi täyssähköinen lippulaivamalli, joka edustaa uuden aikakauden standardeja turvallisuudessa, kestävässä kehityksessä ja ihmiskeskeisessä teknologiassa.
EX90:n kuljettajan havainnointijärjestelmä, joka perustuu yli 50 vuoden tosielämän tutkimustuloksiin, edustaaVolvon viimeisintä turvallisuusinnovaatioiden huippua. Järjestelmän tavoitteena on vähentää onnettomuuksia ja varmistaa, että yksikään kuolemaan johtava tai vakava loukkaantuminen ei tapahtuisi uuden Volvon kyydissä.
EX90 yhdistää edistyneen teknologian ja ympäristöystävällisen suunnittelun. Langattomat päivitykset ja reaaliaikainen data parantavat jatkuvasti käyttäjäkokemusta ja turvallisuutta, mikä tekee EX90:stä aina ajantasaisen ja kehittyvän kumppanin. Ensimmäiset suomalaiset asiakkaat saavat oman EX90-mallinsa tammikuussa.
AutoBild / Volvo
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Matriisilediajovalot valaisevat tehokkaasti sekä lähi- että kaukovaloilla.
Juha Peltonen
Matriisilediajovalot valaisevat tehokkaasti sekä lähi- että kaukovaloilla.
Juha Peltonen
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Auto Bild 11/2026 on kaupoissa
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Opel – 60 vuotta sähköllä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Hyundailta uutuusmallien vyöry: 41 autojulkistusta Euroopassa vuoteen 2030 mennessä
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Kian GT-mallisto laajenee EV3 GT-, EV4 GT-, ja EV5 GT -malleilla
Polestar julkisti Formula 2030 -konseptiauton
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
1970-luvulla rakennettu talo on säilyttänyt ajattoman tunnelmansa
Gold Noten edullinen kuulokevahvistin
Technics kultaisena
Kukkia ja kirppislöytöjä – Yrittäjäperheen sydämellä sisustettu koti
Vincentin hybridietunen Bluetoothilla
Tanskan ProAcit
Marantzin uusi monitoimilaite
Vestlydin uudet aktiviikaiuttimet
Ranskalainen kolmitie kartiodiskantilla
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
FOKUS MEDIA
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Auto Bild 11/2026 on kaupoissa
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Opel – 60 vuotta sähköllä
Hyundailta uutuusmallien vyöry: 41 autojulkistusta Euroopassa vuoteen 2030 mennessä
Kian GT-mallisto laajenee EV3 GT-, EV4 GT-, ja EV5 GT -malleilla
Polestar julkisti Formula 2030 -konseptiauton
Tällainen on uusi Audi A2 e-tron
Sähköautojen kysyntä ennätysvahvaa
Range Rover Electric – alkuperäisen luksusmaasturin uusi aikakausi
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Rengasasiantuntija kumoaa kolme sitkeää myyttiä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Mercedeksen uuden C-sarjan hiilijalanjälki kutistuu rajusti
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL