Etuosaa hallitsevat leveät munuaiset. Lisävarusteiset lediajovalot ovat tehokkaat.
Juha Peltonen
Koeajossa BMW iX2 xDrive30: Kokoisekseen taloudellinen
Kahdella sähkömoottorilla varustettu nelivetoinen BMW iX2 xDrive30 osoittautui mitoistaan huolimatta odottamattoman vähän sähköä kuluttavaksi katumaasturiksi.
Julkaistu Auto Bild Suomen paperilehdessä 11/2024
Pääsääntöisesti kannattaa ladata 80 prosenttiin, mutta halusin pitkällä ajomatkalla ennen muuta selvittää, paljonko 66,5 kilowattitunnin akkuun pystyy lataamaan toimintamatkaa eli sadan prosentin latauksen ulkolämpötilan ollessa akun lataamisen kannalta ihanteelliset +21 astetta.
Sain toimintamatkaa aluksi 381 kilometriä, jonka arvelin vielä kohentuvan. Koska samaan aikaan oli pari muuta autoa lataamassa, latausnopeus jäi vaatimattomalle 60–70 kW:n tasolle. Suurin mahdollinen latausteho on tehtaan mukaan 130 kW.
Odottamattoman taloudellinen
Pystyin kasvattamaan toimintamatkaa mukavasti lisää. Ladatessa 30:sta 100 prosenttiin latausteho pysytteli 50 prosenttiin asti lupaavasti yli 115 kilowatissa – kunnes käyrä lähti nopeasti tasaiseen laskuun. Muita autoja ei ollut tällöin lataamassa 250 kW:n latausasemalla. Pikalatausajaksi saatiin 59 minuuttia ja toimintamatkaa mukavat 417 kilometriä.
Nelivetoinen katumaasturi kuluttaa sähköä kohtuullisesti. Koeajoauton rengaskoko oli muhkea 245/40 R 20.
Juha Peltonen
Lisävarusteiset, ruudikkaat lediajovalot ovat kannattava valinta.
Juha Peltonen
Valinnaiset urheiluistuimet ovat onnistunut valinta.
Juha Peltonen
Takaovet avautuvat reiluun kulmaan. Polvitilaa järjestyy asiallisesti.
Juha Peltonen
12,3-tuumainen digitaalimittaristo vastakkaisine näyttöpalkkeineen ei lukeudu maailman selkeimpiin.
Juha Peltonen
Kätevä, vakiona oleva kallistettu kosketusnäyttö on 14,9-tuumainen.
Juha Peltonen
Kojelaudassa on lisävarusteena tyylikästä hiilikuitujäljitelmää.
Juha Peltonen
Ajosuunnan valitsin on ulkonäöltään samanlainen kuin uusimmissa automaattivaihteisissa polttomoottorimalleissa.
Juha Peltonen
Kun oli ladattu 38 %, huomasin erikoisen asetelman: auton oman näytön ja latauspylvään indikaattorin ilmoittamat 100 %:n oletuslatausajat erosivat toisistaan huimat 39 minuuttia! Auton oma ilmoitus oli paljon lähempänä toteutunutta. BMW:llä on normimitattu mallin toimintamatkaksi jopa 449 km.
BMW iX2 xDrive30 osoittautui kulutuksella 16,7 kWh/100 km yllättävän taloudelliseksi myös nopeassa moottoritieajossa nopeudella 100–120 km/h. Totesin nopeuden 80–90 km/h sitäkin otollisemmaksi, sillä pääsin tuolloin todella alhaiseen keskikulutukseen 15,4 kWh/100 km.
Alustatuntuma on sekä maantieajossa että epätasaisella soratiellä juhlava, kuin ilmajousitettu. Kehittynyt xDrive-neliveto palvelee loistavasti ja valinnaiset akustiset lasit vähentävät rengasmelua. BMW iX2 xDrive30 onkin varsinainen pitkän matkan maestro.
Digimaailmassa
12,3-tuumaisen digitaalimittariston nopeus- ja kierrosnäyttö esitetään vastakkaisina palkkeina, eivätkä palkit ole luettavuudeltaan selkeitä. Jäljellä oleva ajomatka näkyy pieninä numeroina näytön alalaidassa – tämä olennainen data saisi näkyä kookkaampana.
Vakiovarustukseen kuuluu leveä, huippuselkeä ja kuljettajan suuntaan kallistettu kaareva 14,9-tuumainen kosketusnäyttö. Näytöllä voidaan latausaikana myös pelata AirConsole Gamingin videopelejä, joihin voi ladata QR-koodin näytöltä oman puhelimen toimiessa ohjaimena.
Tavaratila vetää enimmillään 1 400 litraa. Takaselkänojat saa kaadettua kolmessa osassa.
Juha Peltonen
Kaksi sähkömoottoria varmistaa tarvittaessa napakan suorituskyvyn. Arjessa parasta on nelivedon kokoon nähden erittäin kohtuullinen sähkönkulutus.
Juha Peltonen
iPhonen linkitys luonnistuu nopeasti, mutta sisätilan valvonta eli liiketunnistin on eri juttu. Se on erittäin hankalasti ohitettavissa – jopa elektronisen ohjekirjan avulla. Ohitus saisi tapahtua aivan yksinkertaisesti virtuaalisesta painikkeesta suoraan kosketusnäytön päävalikosta. Puhelimen lisävarusteisen langattoman latausaseman viilennystoiminto on tärkeä ominaisuus.
Keskikonsolissa oleva radion äänenvoimakkuuden rullatyyppinen säädin toimii kätevästi – Harman Kardonin audio välittää ansiokkaasti myös matalia taajuuksia. Puhelimen lisävarusteinen latausasema on fiksusti viilennetty, ja lataus toimii hyvin.
Kunnolliset olosuhteet
Kuljettajan sähkösäätöinen – mutta lisähintainen – sport-istuin tarjoaa kunnon sivuttaistuen ja sopivan tanakan istumamukavuuden, mutta selkähieronta oli jopa tehokkaimmillaan kovin maltillinen. Kaksivärinen nahkaverhoilu lukeutuu makuasioihin.
Takaovet avautuvat riittävään kulmaan, ja takaistuimella jää kohtuullisesti polvitilaa myös pitkäaikaiselle. Takapääntilaa on panoraamalasikatosta huolimatta tarpeeksi.
Lisävarusteisen vetokoukun saa esiin/piiloon sähköisesti tavaratilan seinämän painikkeesta.
Suurimmaksi sallituksi jarrulliseksi vetomassaksi kerrotaan 1 200 kiloa, joten vetopuoli on kohtuullisessa mallissa. Takaselkänojat taittuvat alas kolmessa osassa, ja maksimissaan tavaratilaa saadaan 1 400 litraa.
Juha Peltonen
BMW iX2 xDrive30
Sähkömoottorit
2 kpl, yhteensä 213 kW (330 hv), 494 Nm
Suorituskyky
0–100 km/h 5,6 s, huippunopeus 180 km/h
WLTP-kulutus
16,3–17,8 l/100 km, sähkö
CO2-päästöt
0 g/km
Ajoakku
litiumioni 66,5 kWh (brutto)
WLTP-toimintamatka
449 km
Latausaika
29 min (10–80 %)
Voimansiirto
A1, neliveto
Mitat
p. 4554, l. 1845, k. 1560 mm, akseliväli 2692 mm, maavara 167 mm, omamassa 2095 kg, kantavuus 585 kg, vetomassa 1200/750 kg, tavaratila 525–1400 l
Hinta
63 400 euroa, koeajoauto 80 169 euroa (2024)
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Auto Bild 11/2026 on kaupoissa
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Opel – 60 vuotta sähköllä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Hyundailta uutuusmallien vyöry: 41 autojulkistusta Euroopassa vuoteen 2030 mennessä
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Kian GT-mallisto laajenee EV3 GT-, EV4 GT-, ja EV5 GT -malleilla
Polestar julkisti Formula 2030 -konseptiauton
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Cayin Jazz 70
Teufelin tehokas striimerikaiutin
Yamahan uudet striimerivahvistimet
Loppuun asti mietitty hirsitalo syntyi maiseman ehdoilla
FiiO:lta el34-putkivahvistin
60-luvun talo yllättää! Rohkeita värejä ja kiinnostavia kuvioita
Naim Uniti Star ilman cd-soitinta
Kymppitonnin mc-äänirasia
EverSololta ab-luokan päätevahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Auto Bild 11/2026 on kaupoissa
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Opel – 60 vuotta sähköllä
Hyundailta uutuusmallien vyöry: 41 autojulkistusta Euroopassa vuoteen 2030 mennessä
Kian GT-mallisto laajenee EV3 GT-, EV4 GT-, ja EV5 GT -malleilla
Polestar julkisti Formula 2030 -konseptiauton
Tällainen on uusi Audi A2 e-tron
Sähköautojen kysyntä ennätysvahvaa
Range Rover Electric – alkuperäisen luksusmaasturin uusi aikakausi
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Rengasasiantuntija kumoaa kolme sitkeää myyttiä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Mercedeksen uuden C-sarjan hiilijalanjälki kutistuu rajusti
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Mitsubishiltä uusi Grandis sekä juhlavuoden ASX
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL