Malliuudistukset tehtiin maltilla, ja auton tunnistaa helposti Passatiksi.
Toni Lindström
Koeajossa Volkswagen Passat Variant Elegance Business 1.5 eTSI 110 kW (150 hv) DSG: Vain farkkuna
Yhdeksännen sukupolven Volkswagen Passatin saa vain farmarikorisena. Uusin mittoihin kasvanut Passat Variant tarjoaa ennen kaikkea tilaa.
Julkaistu Auto Bildin paperilehdessä 11/2024
Volkswagen Passat on saanut vuosikymmenten saatossa lähes ikonisen leiman – eikä syyttä, sillä auto on sopinut kokonsa ja myös hintansa puolesta monen tarpeisiin. Passat on saanut suosiota yritysautona ja myös yksityiskäytössä sekä sedanina että farmarina – mutta nyt jatkossa siis vain farmarikorisena.
Onko nyt tehty malliston kavennus enne mallin viimeisestä tulemisesta, vai vieläkö näemme kymmenennen sukupolven ilmestymisen – sen kertoo tulevat vuodet. Joka tapauksessa Volkswagen Passat on ollut – ja on edelleen – suosittu malli monikäyttöisyytensä avittamana.
Tilaa riittää
Passat on sopinut esimerkiksi perhekäyttöön, sillä perinteisesti tilaa on ollut tarjolla. Uudessa mallissa tilaa on edelleen kasvatettu sekä tavaratilan että matkustamon osalta. Kun akseliväliin on saatu viisi lisäsenttiä, niin se tuntuu. Nyt farkulla on mittaa lähes viisi metriä – tarkalleen mitattuna 4 917 milliä.
Variant-farmarin tavaratilan koko ja auton liki viisimetrinen olemus näkyvät myös ulospäin.
Toni Lindström
Kojelaudan yleisilme on tyylikkään selkeä. Näkymää hallitsee suuri kosketusnäyttö. Mittaristo tarjoaa erittäin selkeät näkymät.
Toni Lindström
Passatin kosketusnäyttö on suuri, mutta alavalikkoineen työläs käyttää. Jatkopäivitykset toivottavasti parantavat käytettävyyttä.
Toni Lindström
Ohjauspyörän oikeasta viiksestä valitaan ajosuunta.
Toni Lindström
Tavaratila on todella juhlallisen kokoinen joka suuntaan. Litroissa mitattuna farmarin perä nielee 690 litraa, joka kestää vertailun minkä tahansa henkilöauton kanssa. Ja jos on tarvetta suuremmalle kuormalle, syntyy lisätilaa takapenkin kaadolla: silloin Variant on 1 920-litraisella takakontillaan lähes pakettiautoluokassa.
Tavaratilan pohjan voi lisäksi säätää kahdelle korkeudelle, jolloin ylemmässä vaihtoehdossa tavaratila on tasainen myös takapenkki kumottuna. Näillä tilavuuksilla auto tarjoaa houkuttelevan ratkaisun sellaiselle, jolla matkatavaraa on mukana useamminkin kuin sillä jokakeväisellä Lapin-matkalla.
Matkustamon puolella takana istuvien jalkatila on kasvanut reilusti sisarmalli Škoda Superbin tasolle. Nämä autot valmistetaankin jatkossa samassa tehtaassa Tšekissä, eli läheiset sukulaiset tulevat jatkossa ulos samoista ovista.
Rullaava matkakumppani
Tilan lisäksi uusi Passat tarjoaa hienosti rullaavaa ajonautintoa. Tämän tunteen mahdollistaa ajoittainen sylinterien lepuutus, jolloin auto jatkaa matkaansa tyylikkäästi rullaten ja säästää siis polttoainetta.
WLTP-normin mukaan mitattuna bensiiniä kuluu 5,7 litraa sadalla kilometrillä. Auto Bildin testissä (numerossa 8/2024) Passatin kulutukseksi mitattiin 5,9 litraa satasella, joka sekin on varsin hyvä lukema 1,5-litraiselle bensiinikevythybridille. Tässä koeajossa olleen auton lukemat olivat samaa luokkaa.
Kuljettajan istuin tarjoaa hyvin tukea, ja penkki on miellyttävä istua pitkälläkin matkalla. Koeajoautossa oli edessä Ergoactive Plus -lisävarusteistuimet, joiden säätömahdollisuudet ovat moninaiset.
Toni Lindström
Takaistuimella matkustaa kolme aikuista väljästi. Jalkatilaa on tuntuvasti.
Toni Lindström
Tavaratilaa saadaan 690–1 920 litraa.
Toni Lindström
Passat on myös äänieristetty hyvin, joten mitään ihmeempiä suhinoita tai rengasääniä ei ohjaamon puolelle kantautunut, vaikka koeajoauton lisävarusteiset 18-tuumaiset vanteet oli varustettu 235/45-matalaprofiilirenkailla.
Matkanteko on mukavan äänetöntä, jos kaasupoljinta ei paina siihen malliin, että 1,5-litrainen turbomoottori saa kerätä kierroksia ylärekisteriin saakka.
Etuvetoisen auton ajotuntuma on miellyttävän tunnokas ja myös tarkka, vaikkakin välillä kevyt. Lähes viisimetrinen farmari on suuntavakaa ja helposti hallittava mutkaisemmallakin tienpätkällä. Alusta nielee tien heitot varmasti joustaen ilman suurempia huojumisia.
Alusta on saksalaisittain napakan oloinen, joka maistuu ainakin allekirjoittaneelle. Kuljettajan osalta ajomukavuutta lisää sopivan tukeva etuistuin, jolla istuu vaivatta pitkänkin siivun työpäivän tai lomamatkan aikana.
Nyky-Passatin mallistossa vaihtoehdot ovat bensiinikevythybridi, lataushybridi ja diesel. Hinnasto alkaa 42 500 euron dieselistä ja ulottuu 62 700 euron nelivetoiseen bensiinimoottoriseen R-Line-varusteltuun nelivetomalliin. Ladattavien hybridien hinnat alkavat 50 000 eurosta. Hybridit ovat tarjolla vain etuvetoisena versiona.
Pekka Kaidesoja, kuvat Toni Lindström
Volkswagen Passat Variant Elegance Business 1.5 eTSI, 110 kW (150 hv) DSG
Moottori
R4, turbo, 1498 cm3, 110 kW (150 hv)/5000 r/min, 250 Nm/1500–3500 r/min
Suorituskyky
0–100 km/h 9,2 s, huippunopeus 222 km/h
Kulutus
5,5 l/100 km, bensiini
CO2-päästöt
124 g/km
Voimansiirto
A7, etuveto
Mitat
p. 4917, l. 1849, k. 1497 mm, akseliväli 2841 mm, omamassa 1572 kg, kantavuus 465 kg, vetomassa 1600/750 kg, tavaratila 690–1920 l, tankki 66 l
Hinta
45 255 euroa, koeajoauto 51 599 euroa (2024)
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Kian GT-mallisto laajenee EV3 GT-, EV4 GT-, ja EV5 GT -malleilla
Polestar julkisti Formula 2030 -konseptiauton
Tällainen on uusi Audi A2 e-tron
Sähköautojen kysyntä ennätysvahvaa
Range Rover Electric – alkuperäisen luksusmaasturin uusi aikakausi
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Autoilun edellytykset on turvattava Suomessa
Vesiliirto voi yllättää märällä tiellä – näin pienennät riskiä
Ajoneuvojen kierrätys kasvussa - ennätyslukemiin silti vielä matkaa
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Rotelilta kaiutin
FiiO:lta el34-putkivahvistin
VinnieRossin uusi phono-esivahvistin
Goldmund teleologisena
1930-luvun huvilasta kunnostettiin huvilakaupungin helmi
Emotivaa pinottuna
Naim Uniti Star ilman cd-soitinta
Luxmanin uusi monopääte
Kymppitonnin mc-äänirasia
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Kian GT-mallisto laajenee EV3 GT-, EV4 GT-, ja EV5 GT -malleilla
Polestar julkisti Formula 2030 -konseptiauton
Tällainen on uusi Audi A2 e-tron
Sähköautojen kysyntä ennätysvahvaa
Range Rover Electric – alkuperäisen luksusmaasturin uusi aikakausi
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Autoilun edellytykset on turvattava Suomessa
Vesiliirto voi yllättää märällä tiellä – näin pienennät riskiä
Ajoneuvojen kierrätys kasvussa - ennätyslukemiin silti vielä matkaa
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Rengasasiantuntija kumoaa kolme sitkeää myyttiä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Mercedeksen uuden C-sarjan hiilijalanjälki kutistuu rajusti
Volkswagenin uuden sähköisen SUV-mallin, ID. Crossin, myynti on alkanut
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Jaguar paljastaa Type 01 mallin sisätilat
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL