Maanteillä jo miljoona Volvon lataushybridiä
Volvo Cars saavutti syyskuussa tärkeän merkkipaalun sähköistämissuunnitelmassaan, kun se toimitti miljoonannen lataushybridinsä asiakkaalle.
Volvo on matkalla kohti pelkästään täyssähköautojen valmistamista, lataushybridit ovat kuitenkin merkittävä osa yhtiön kasvua tänä päivänä.
Lataushybridit muodostivat 23 prosenttia Volvon kansainvälisestä myynnistä vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla. Lataushybridien vuosimyynti on kasvanut lähes 46 000 kappaleesta (2019) yli 177 000 kappaleeseen (2024). Myyntiä kiihdytti erityisesti vahva XC60- ja XC90-mallien kysyntä kaikilla kolmella tärkeimmällä myyntialueella.
XC60 oli Euroopan myydyin lataushybridi vuonna 2024 ja se on johtanut premium-lataushybridien segmenttiä kolmen edellisen vuoden aikana. Malli on segmenttinsä johtaja myös tänä vuonna. Sekä XC60 että XC90 uudistettiin viime vuonna, mikä vahvistaa niiden vetovoimaa tärkeillä markkinoilla, kuten Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa.
Vankan kysynnän ansiosta Volvolla on suurin lataushybridien osuus kokonaismyynnistä kaikkien perinteisten premium-merkkien keskuudessa.
“Volvo on sitoutunut täysin sähköiseen tulevaisuuteen, ja teemme matkaa tahdilla, joka sopii asiakkaillemme. Lataushybridit ovat tärkeä silta asiakkaille, jotka eivät ole vielä valmiita hankkimaan täyssähköautoa”, Volvon kaupallinen johtaja Erik Severinson sanoo.
Volvon sisäisten tietojen mukaan lataushybridejä käytetään usein täyssähköisenä erityisesti kaupunkialueilla. Keskimäärin Volvon lataushybridien kuljettajat käyttävät autoaan ilman polttomoottoria noin puolet kokonaisajoajasta.
“Vaikka investoimme kasvavaan premium-täyssähköautojen segmenttiin, uudistamme myös hybridejämme. Tämän ansiosta latausinfrastruktuurille jää aikaa kehittyä, mikä helpottaa siirtymistä täyssähköiseen maailmaan”, Erik Severinson jatkaa.
Volvo on ollut lataushybridien johtava valmistaja jo yli vuosikymmenen ajan. Se julkisti ensimmäisen lataushybridinsä jo vuonna 2012, kun se alkoi myydä dieselhybridiversiota V60-farmarimallista. Volvo oli useiden vuosien ajan ainoa kansainvälinen autonvalmistaja, joka tarjosi lataushybridiversion mallistonsa jokaisesta autosta.
Volvo tarjoaa tällä hetkellä lataushybridiversion viidestä eri mallista, jotka täydentävät kuuden täyssähköisen mallin valikoimaa. Tasapainoinen mallisto antaa Volvolle strategisen edun, jonka ansiosta se voi tarjota premium-luokan sähköistettyjä autoja eri koko- ja muotoluokissa asiakkaille ympäri maailmaa.
Kaikkien aikojen myydyin Volvo XC60 johtaa lataushybridejä myös Suomessa
Vuonna 2008 markkinoille saapunut Volvo XC60 on pysynyt asiakkaiden suosiossa ja vedonnut kuljettajiin, jotka arvostavat turvallisuutta, korkeaa laatua ja premium-luokan ajokokemusta. Mallia on myyty maailmanlaajuisesti yli 2,7 miljoonaa kappaletta, ja se on ohittanut ikonisen Volvo 240:n kaikkien aikojen myydyimpänä Volvo -mallina.
Suomessa XC60 on ollut Volvon malliston kulmakivi jo useiden vuosien ajan. Mallia on myyty Suomessa sen historian aikana lähes 30 000 kappaletta.
Rekisteröintitilastojen mukaan XC60 on ollut vuoden 2025 tammi–syyskuun aikana ylivoimaisesti suosituin ladattava hybridi Suomessa: kyseisenä ajanjaksona rekisteröitiin 1 299 XC60-lataushybridiä.
Mallivuonna 2026 XC60 on kokenut merkittäviä uudistuksia, jotka sisältävät modernimman muotoilun, intuitiivisemman käyttökokemuksen, korkeamman mukavuustason ja reaktiivisemman tieto- ja viihdejärjestelmän. Uudistukset ovat edelleen vahvistaneet sen asemaa Suomen markkinoilla – niin yritysautoilijoiden kuin yksityisasiakkaiden suosikkina.
Autobild / Volvo
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
Volkswagen rajulle säästökuurille
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Tässä on uusi Audi RS 5: huippusuorituskykyä hybriditeknologialla
Dacia vahvistaa mallistoaan - Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4 sekä Jogger Hybrid 155
Polestar käynnistää historiansa suurimman mallistolaajennuksen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Uusvanhaa NADia
Vanhan talon uusi aika: ”Hirsirunko loi turvallisen tunteen, sillä se oli kestänyt jo sata vuotta”
Aktiivikaiuttimia kuulokeosaajalta
Sukuun palannut talo sai uuden elämän vuosien remontissa
Børresenin uusi ripolisubbari
Marantzin uusi AV-prosessori ja -vahvistin
Neatin Iota Alpha uudistuu
Koti ja keittiön erikoislehti Nautiskelijan kasvisherkut on ilmestynyt!
Music First Audion uusi phono-aste
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
FOKUS MEDIA
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
Volkswagen rajulle säästökuurille
Tässä on uusi Audi RS 5: huippusuorituskykyä hybriditeknologialla
Dacia vahvistaa mallistoaan - Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4 sekä Jogger Hybrid 155
Polestar käynnistää historiansa suurimman mallistolaajennuksen
Auto Bild 3/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Continental tuo markkinoille teiden kulumista vähentävän nastarenkaan
Kia julkisti uuden K4:n hinnat – hatchback 27 390 €, farmari 29 390 €
Uusi täyssähköinen Volvo EX60 on auto, jonka kanssa voi keskustella luonnollisesti
Volvo EX60 Cross Country on suunniteltu tekemään ja näkemään enemmän
Tässä on CUPRA Leon Sportstourer -nelivetofarmari
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Kia EV5 tähtää suosikkisegmenttiin tilalla ja viimeistelyllä
Naiset valitsivat Nissan LEAFin parhaaksi autoksi
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL