Uusi ennätys: autoilusta kerättiin veroja Suomessa huippusumma – samaan aikaan tiet rapistuvat
Tieliikenne tuotti Suomen verottajalle viime vuonna ennätysmäärän verotuloja.
Tieliikenteestä kerättiin viime vuonna verotuloja ennätysmäärä, eli jo noin 8,4 miljardia euroa, kertovat verottajan tilastot. Kaikkiaan verokertymä kasvoi vuoden 2018 osalta noin 70 miljoonalla eurolla edelliseen eli vuoteen verrattuna.
Suurin tieliikenteen veropotti kerätään tällä hetkellä polttoaineverolla, jonka kertymä oli viime vuonna lähes 3,0 miljardia euroa. Polttoaineverokertymä on veron korotusten takia tällä vuosikymmenellä kasvanut, vaikka polttoaineen kokonaismyynti on viime vuosina pienentynyt ajoneuvojen energiatehokkuuden parantuessa.
Vuosittain perittävän ajoneuvoveron kertymä on kasvanut viime vuosina. Ajoneuvoveron perusveroa kerättiin viime vuonna henkilöautoilta noin 650 miljoonaa euroa, ja käyttövoimaveroa eli ns. dieselveroa noin 300 miljoonaa euroa. Niistä kertyy yhteensä siis lähes miljardi euroa.
Noin viidennes henkilöautoliikenteen veroista kerätään auton hankinnan yhteydessä perittävänä autoverona, jota valtio keräsi viime vuonna noin 1,0 miljardia. Autoveron tuotto kasvoi selvästi, sillä ensirekisteröintien määrä oli viime vuonna suhteellisen korkea ja lisäksi maahan tuotiin ennätysmäärä käytettyjä autoja.
Samalla kasvoi myös Suomen autokannan keski-ikä, joka on kasvanut yhtäjaksoisesti jo yli kymmenen vuoden ajan. Tyypillisellä vaatimattoman yksityiskäyttöisen henkilöauton 14000 kilometrin vuosittaisella ajomäärällä pelkkiin autoilun erikoisveroihin menee siis kuluttajalta ilman arvonlisäveroakin jo noin 1400 euroa vuodessa. Ja arvonlisäverohan liittyy kaikkeen autoilussa, mikä tietenkin tuntuu myös autoilijan kukkarossa.
Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan tieliikenteen verotus on Suomessa kansainvälisestikin mitattuna korkeaa. Henkilö- ja pakettiautoliikennettä verotetaan ilman arvonlisäveroja laskettuna tällä hetkellä noin 10 sentillä. Kuorma-autoliikennettä rokotetaan tätäkin roisimmin, noin 20 sentillä ajokilometriä kohti.
Mihin rahat valuvat?
Huimista autoilijoilta kerättävistä verokertymistä huolimatta autoilijoiden edellytysten parantamiseksi, esimerkiksi Suomen tiestöön ei näyttäisi riittävän verovaroja. Historiaan siirtynyt Juha Sipilän hallitus yritti satsata lähes miljardi euroa rapautuneen liikenneverkon kunnostukseen. Tavoitteena oli nimenomaan vähentää tie-, rata- ja vesiväylien korjausvelkaa, joka on jo kasvanut melkoiseksi.
Mutta pieleen meni. Tuoreimpien laskelmien mukaan tekemättä jääneiden teiden kunnostus- ja korjaustöiden arvo on edellishallituskauden aikana kääntynyt hienoiseen nousuun. Vuonna 2016 korjausvelan suuruudeksi arvioitiin 2468 miljoonaa euroa, eli vajaat 2,5 miljardia. Syksyllä 2018 valmistuneiden laskelmien mukaan se oli noussut 65 miljoonaa euroa, eli korjausrästejä oli kertynyt yhteensä 2533 miljoonan euron edestä. Korjausvelkaa on siis nyt yli 2,5 miljardia euroa.
Korjausvelan kasvaessa tiestömme rapautuu entisestään, ja varsinkin pääväylien ulkopuoliset osuudet ovat vaarassa muuttua kakkosluokan teiksi, joilta on pahimmissa tapauksissa pian poistettava kestopäällyste kokonaan. Suomessa verotuloja ei ole ollut tapana ”korvamerkitä”, mutta autoilijoita perittävien verojen määrä on jo niin suuri, että verotaakan ja saatavien epäsuhtaan olisi puututtava. Kuka uskaltaisi avata pelin?
Harry Kuurio, Kuvat Henri Posa
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
XPENG avaa tilauskirjat täysin uudelle Smart Coupe SUV G6:lle ja lippulaiva-SUV G9:lle Suomessa
Suomi tarvitsee työllisyystekoja: romutuspalkkiokampanja piristäisi taloutta ja 50 000 suomalaista työllistävän autoalan työllisyystilannetta
Koeajossa BYD Seal Excellence AWD: Urheilullista tyyliä Kiinasta
Autokauppa keskittyy entistä suuremmille toimijoille
Kia käynnistää sähköautojen tuotannon Euroopassa EV4 Hatchback -mallilla
Tässä ovat maailman kymmenen myydyintä autoa.
Kia julkaisi EV9 GT:n hinnat
Opel Corsa GSE Vision Gran Turismo – täyssähköinen tehopakkaus
CUPRA paljastaa uusimman luomuksensa nimen
BMW aikoo haastaa uutuudellaan Mercedeksen G-sarjan
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa BYD Seal Excellence AWD: Urheilullista tyyliä Kiinasta
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Koeajossa Opel Astra Electric GS 54 kWh 156 A: Ranskalaiset sukujuuret
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Sotilasstandardeja kuulokkeille
Musical Fidelityn uusi retro-vahvistin
MSB:n uusi, ekstreemi da-muunnin
Puuseppä, taiteilija Minja Kolehmainen: ”Olen oppinut nomadielämän aikana elämän merkityksellisyyden ja sen, miten vähällä ihminen oikeasti pärjää”
Kylmän tyylikästä! Alumiini terävöittää sisustuksen
Lockwood Loudspeakers, 95 v.
Perlistenin uusi A-sarja
FiiOn aktiivikaiuttimet
Ripolisubbareita Saksasta
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
XPENG avaa tilauskirjat täysin uudelle Smart Coupe SUV G6:lle ja lippulaiva-SUV G9:lle Suomessa
Suomi tarvitsee työllisyystekoja: romutuspalkkiokampanja piristäisi taloutta ja 50 000 suomalaista työllistävän autoalan työllisyystilannetta
Koeajossa BYD Seal Excellence AWD: Urheilullista tyyliä Kiinasta
Autokauppa keskittyy entistä suuremmille toimijoille
Kia käynnistää sähköautojen tuotannon Euroopassa EV4 Hatchback -mallilla
KOEAJOT
Koeajossa BYD Seal Excellence AWD: Urheilullista tyyliä Kiinasta
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
... Lisää
FOKUS MEDIA
Sotilasstandardeja kuulokkeille
Musical Fidelityn uusi retro-vahvistin
MSB:n uusi, ekstreemi da-muunnin
Puuseppä, taiteilija Minja Kolehmainen: ”Olen oppinut nomadielämän aikana elämän merkityksellisyyden ja sen, miten vähällä ihminen oikeasti pärjää”
Kylmän tyylikästä! Alumiini terävöittää sisustuksen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
XPENG avaa tilauskirjat täysin uudelle Smart Coupe SUV G6:lle ja lippulaiva-SUV G9:lle Suomessa
Suomi tarvitsee työllisyystekoja: romutuspalkkiokampanja piristäisi taloutta ja 50 000 suomalaista työllistävän autoalan työllisyystilannetta
Autokauppa keskittyy entistä suuremmille toimijoille
Kia käynnistää sähköautojen tuotannon Euroopassa EV4 Hatchback -mallilla
Tässä ovat maailman kymmenen myydyintä autoa.
Kia julkaisi EV9 GT:n hinnat
Opel Corsa GSE Vision Gran Turismo – täyssähköinen tehopakkaus
CUPRA paljastaa uusimman luomuksensa nimen
BMW aikoo haastaa uutuudellaan Mercedeksen G-sarjan
Liikenneympyrässä ei edelleenkään osata ajaa oikein - tässä syy
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Näitä autoja nuoret ostavat
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Kattavat kestävyystestit todiste Kia EV4:n akun suorituskyvystä
Polestar laajentaa Suomessa
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Liikenneympyrässä ei edelleenkään osata ajaa oikein - tässä syy
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Moottorin parivertailussa vanha Toyota Prius ja uusi Toyota Corolla – kuinka paljon hybriditekniikka on kehittynyt?
Opel Corsa GSE Vision Gran Turismo – täyssähköinen tehopakkaus
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL