Hennessey The Exorcist Camaroa valmistetaan ainoastaan 57 kappaletta – sen kunniaksi, että on kulunut 57 vuotta ensimmäisen Chevrolet Camaron lanseerauksesta.
Hennessey Performance
Hennessey The Exorcist Camaro ZL1: Varttimailin aika hurjat 9,57 sekuntia!
Stetson päästä. Nyt ollaan surullisessa vaiheessa autohistoriaa, sillä legendaarisen Chevrolet Camaron viimeiseksi valmistusvuodeksi jää vuosi 2024.
Legendaarinen Chevrolet Camaro julkistettiin alkujaan kesäkuussa 1966, vuosimallina 1967. Nyt on edetty jo kuudenteen sukupolveen.
Texasilainen virityspaja Hennessey julkisti The Exorcistin, eli Chevrolet Camaro ZL1 Final Editionin, joka surullista kyllä merkitsee kunniakkaita päätössanoja Chevroletin tehokkaalle V8-moottoriselle muskeliautolle.
Hennesseyn virittämän Camaro The Exorcistin mekaanisesti ahdettu 6,2-litrainen LT4 V8 kehittää lähtökohtaisesti 650 hevosvoimaa, mutta virityspajan käsittelyn jälkeen se kirnuaa mukavat 1 000 hevosvoimaa – tähtäimessä on tietenkin Dodge Challenger SRT Demon 170.
Mallissa on muun muassa tehokkaampi mekaaninen ahdin, tehokkaampi imuilman otto sekä tehokkaampi bensiinipumppu.
Maksimivääntöä 1 309 Nm
The Exorcist Camarossa on niin ikään portatut sylinterikannet, räätälöidyt HPE- nokka-akselit, sekä paljon normaalia isommat imu- ja pakoventtiilit.
Lisäksi esimerkiksi venttiilijouset ovat jäykemmät, minkä ohella muun muassa venttiilinnostimet ja työntötangot ovat erikoisosia.
The Exorcistissa on myös tehostettu jäähdytysjärjestelmä sekä rosterinen pakoputkisto.
HPE:n moottorinohjaussofta mahdollistaa, että LT4 V8:sta saadaan miellyttävät 1 309 Nm maksimivääntöä – mikä merkitsee toisin sanoen 54 prosentin tehonkasvua, sekä 49 prosentin väännön kasvua.
Varttimaili 9,57 sekunnissa!
Suorituskyky saa leuat loksahtamaan: The Exorcist kiihtyy nollasta sataan noin 2,3 sekunnissa, ja suoriutuu varttimailin kiihdytyksestä uskomattoman nopeassa 9,57 sekunnissa!
Hennessey Performance
Suorituskyky saa leuat loksahtamaan: The Exorcist kiihtyy nollasta sataan noin 2,3 sekunnissa, ja suoriutuu varttimailin kiihdytyksestä uskomattoman nopeassa 9,57 sekunnissa!
Huippunopeutta The Exorcist kerää 350 km/h.
Hennessey The Exorcist Camaroa valmistetaan ainoastaan 57 kappaletta – sen kunniaksi, että on kulunut 57 vuotta ensimmäisen Chevrolet Camaron lanseerauksesta.
Alkuperäinen The Exorcist, joka esiteltiin vuonna 2017 Camaron kuudennen sukupolven Alpha-pohjalevyllä, loi Hennesseyn virittämälle Camarolle sloganin "slay the Dodge Demon", joka on viittaus kilpailevaan, ahdettuun Dodge Challengeriin – sen 840 hv teholukema jäi Hennesseyn 1000 hv Exorcistin varjoon.
Nykysiin Dodgella on mekaanisesti ahdettu Challenger SRT Demon 170, jonka 1 025-hevosvoimainen V8 toimii E85-polttoaineella.
Huolimatta Challengerin tehonlisäyksestä, Hennesseyn Exorcist Camaro ZL1 Final Edition, joka on viritetty yhtä lailla kisakäyttöön kuin myös päivittäiseen ajoon, ei anna kilpailijalleen periksi!
Hennessey Performance -lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
BYD Seal U on muotoiltu ilman tunteita herättäviä yksityiskohtia.
Toni Lindström
BYD Seal U on muotoiltu ilman tunteita herättäviä yksityiskohtia.
Toni Lindström
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Cupra Raval maailmanensi-illassa – pian myös Suomessa
Käytettyjen autojen kaupan hiljainen alkuvuosi kääntyi maaliskuussa nousuun
Mercedes-Benz steer-by-wire tulee saataville syksyllä
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
LEAKin retrostriimeri
Loft-asunto Tampereella on kakkoskoti, työn ja rauhoittumisen paikka
QUADilta lisää platinaa
Sepposet löysivät kodin yhteisöllisestä puutalokorttelista Turun Martissa
Rotelilta uusi Michi-vahvistin ja -cd-soitin
Suurtalouskeittiöstä rakennettiin tyylikäs kokonaisuus kierrätysmateriaaleista
Rega Planar 6:n uusi editio
GGNTKT:n pieni mutta kyvykäs
Unison Researchin uudet Unicot
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
FOKUS MEDIA
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
Cupra Raval maailmanensi-illassa – pian myös Suomessa
Käytettyjen autojen kaupan hiljainen alkuvuosi kääntyi maaliskuussa nousuun
Mercedes-Benz steer-by-wire tulee saataville syksyllä
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
Auto Bild 5/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Tällainen on Kian EV2
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL