Nuori autoilija: Älä ikinä tee näin ajaessasi!
Michelinin teettämästä kyselytutkimuksesta ilmenee, että kännykkä on jatkuvassa käytössä ratin takana myös ajon aikana. Tekstiviestien lähettämisen lisäksi myös sosiaalisen median käyttö, valokuvien ottaminen ja sähköpostien lukeminen autoa ajaessa on tavallista, varsinkin 18–29 -vuotiaiden autoilijoiden keskuudessa.
Sekä nuorista naisista että nuorista miehistä yli puolet vastasi Michelinin kesäkuussa 2016 teettämässä kyselytutkimuksessa lähettäneensä tekstiviestin ajaessaan. Ikäluokassa 30–49 -vuotiaat sukupuolten välinen ero alkaa näkyä. Miehistä melkein puolet (47 prosenttia) on lähettänyt tekstiviestin ajon aikana kun taas naisista vain kolmannes myöntää tehneensä sen.
Tutkimuksessa kysyttiin tällä kertaa myös sosiaalisen median käytöstä puhelimella sekä sähköpostien lukemisesta ja valokuvien ottamisesta. Ehkä hieman yllättäen 30–49 -vuotiaat miehet ovat ajon aikana kaikkein innokkaimpia valokuvien ottajia (33 prosenttia) ja sähköpostien lukijoita (25 prosenttia). Kaikista kyselyyn vastanneista autoilijoista 29 prosenttia on lähettänyt tekstiviestin, 9 prosenttia käyttänyt sosiaalista mediaa, 12 prosenttia lukenut sähköposteja ja 16 prosenttia ottanut valokuvan.
Tulokset viittaavat valitettavasti vahvasti siihen, että puhelintaan useisiin toimintoihin käyttävät tekevät sitä usein myös ajaessaan. Tutkimuksessa mukana olevassa nuorimmassa ikäluokassa naisista 28 prosenttia on sosiaalisessa mediassa ja 31 prosenttia ottaa valokuvia; lähes neljännes heistä myös lukee sähköpostejaan. Nuoret miehet keskittyvät enemmän tekstiviestien lähettelyyn ja valokuvien ottamiseen.
Puhelimen käyttöä ajon aikana ja sen vaikutusta liikenneturvallisuuteen on säännöllisesti selvitetty useiden eri tahojen toimesta. Esimerkiksi Liikenneturvan selvityksessä vuodelta 2014 todettiin, että kuljettajan tarkkaavaisuuden jakaantuessa yhtäaikaisesti puhelimeen ja ajamiseen onnettomuusriski jopa kuusinkertaistuu. Vaikka puhelimen käyttö ajon aikana ilman Hands Free -järjestelmää on tieliikennelaissa kiellettyä, ei liikennevalvonnalla ole juuri resursseja puuttua siihen.
Michelin on sitoutunut edistämään liikenneturvallisuutta ja on mukana YK:n kymmenvuotisessa liikenneturvallisuuskampanjassa Decade of Action for Road Safety 2011–2020 sekä Kansainvälisen Autoliiton FIA:n Action for Road Safety -hankkeessa. Viime mainitun autoilijoille osoitetut ”Kymmenen kultaista sääntöä” turvallisemman autoilun puolesta sisältävät myös sitoumuksen olla käyttämättä puhelinta ajon aikana.
FIA Action for Road Safety: 10 kultaista sääntöä AUTOiLIJALLE
Haluan ajaa turvallisesti.
Lupaan:
FIA Action for Road Safety: fia.com/campaigns/action for road safety
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Matriisilediajovalot valaisevat tehokkaasti sekä lähi- että kaukovaloilla.
Juha Peltonen
Matriisilediajovalot valaisevat tehokkaasti sekä lähi- että kaukovaloilla.
Juha Peltonen
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Auto Bild 11/2026 on kaupoissa
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Opel – 60 vuotta sähköllä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Hyundailta uutuusmallien vyöry: 41 autojulkistusta Euroopassa vuoteen 2030 mennessä
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Kian GT-mallisto laajenee EV3 GT-, EV4 GT-, ja EV5 GT -malleilla
Polestar julkisti Formula 2030 -konseptiauton
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Schiit esittelee Bifrost 3 -alustan
VinnieRossin uusi phono-esivahvistin
Goldmund teleologisena
Kukkia ja kirppislöytöjä – Yrittäjäperheen sydämellä sisustettu koti
Vincentin hybridietunen Bluetoothilla
Naim Uniti Star ilman cd-soitinta
Kymppitonnin mc-äänirasia
Tanskan ProAcit
EverSololta ab-luokan päätevahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Auto Bild 11/2026 on kaupoissa
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Opel – 60 vuotta sähköllä
Hyundailta uutuusmallien vyöry: 41 autojulkistusta Euroopassa vuoteen 2030 mennessä
Kian GT-mallisto laajenee EV3 GT-, EV4 GT-, ja EV5 GT -malleilla
Polestar julkisti Formula 2030 -konseptiauton
Tällainen on uusi Audi A2 e-tron
Sähköautojen kysyntä ennätysvahvaa
Range Rover Electric – alkuperäisen luksusmaasturin uusi aikakausi
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Rengasasiantuntija kumoaa kolme sitkeää myyttiä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Mercedeksen uuden C-sarjan hiilijalanjälki kutistuu rajusti
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL