Uudistuneen Dacia-malliston ennakkomyynti alkoi Suomessa. Armada saapuu Dacia-jälleenmyyjille vuodenvaihteessa. Ennen sitä mallistoon voi tutustua niin ulkoa kuin sisältä uuden Dacia AR-älypuhelinsovelluksen avulla.
Dacia
Dacia: Uudistuu kattaen kaikki mallit
Dacia uudistuu kaikin tavoin aina perusajattelusta alkaen, kattaen kaikki mallit. Selkeimmin muutos näkyy uudesta merkistä ja nimen kirjoitusasusta, jotka otetaan käyttöön kerralla koko mallistossa. Tulevaisuudesta kertoo jännittävä Manifesto-tutkielma. Suomessa tulee myyntiin täydellisemmin varusteltu, edelleen erittäin kohtuuhintainen valikoima Dacioita.
Dacia on kasvanut vuonna 2004 tapahtuneen uudelleen syntymisensä jälkeen täysi-ikäiseksi. Merkin myynti on ylittänyt 18 vuodessa 7,5 miljoonan auton rajan. Euroopassa Dacia on noussut tuntemattomuudesta kolmanneksi suosituimmaksi merkiksi yksityisasiakkaiden keskuudessa.
Renault Group esitteli vuosi ja kahdeksan kuukautta sitten tammikuun 14. päivänä 2021 konsernin uuden Renaulution-strategian. Siinä Dacialle asetettiin selkeä tehtävä: kohota järkevän hintaisen liikkumisen valtamerkiksi, todelliseksi peruskallioksi automerkkien joukossa.
Nyt 20 kuukautta Renaulution-strategian esittelyn jälkeen Dacia on valmis aloittamaan uuden kappaleen historiassaan.
Sen valmistamista autoista tulee aiempaakin houkuttelevampia ja paremmin varustettuja kuitenkaan rahalle saatavasta vastineesta tinkimättä. Dacian uudesta aikakaudesta kertovat uusi identiteetti, uusi logo, uusi muotoilu ja monet muut asiat.
Mahtava peruspaketti
Kasvaessaan täysi-ikäiseksi Dacia on tarjonnut autoissaan kaiken olennaisen. Vaatimustaso on kuitenkin vuosien aikana noussut, mihin Dacia nyt uudistuessaan vastaa.
Dacia Biggster.
Dacia
Esimerkiksi ilmastointilaitetta ei vielä 18 vuotta sitten pidetty välttämättömänä, mutta nyt autoa on vaikea myydä ilman sitä. Sen takia jatkossa kaikissa Dacia-malleissa on ilmastointi vakiona.
Tietoviihdejärjestelmien kehitys on ollut viime vuosina nopeaa. Silti Dacian mielestä on turhaa rakentaa autoon kahta tai kolmea kosketusnäyttöä, kun samaan ja jopa parempaan tulokseen pääsee yhdistämällä omistajan älypuhelimen autoon. Se toteutetaan Dacian Media Controlin avulla.
Perusauto ei tarkoita vaatimatonta tai että jostain pitäisi tinkiä. Dacia on kasvanut merkittäväksi autonvalmistajaksi ja myyntimenestykseksi, sillä sen autot ovat älykkäitä ja oivaltavia. Niissä on varusteita, kuten edellä mainittu Media Control sekä kattotelineeksi muuntuvat kattokiskot, joista muut valmistajat ottavat oppia. Myös Dacian muotoilu on tyylikästä, eikä se maksa yhtään ylimääräistä. Tulevaisuudessa Dacia vie kehittämiään ratkaisuja uudelle tasolle.
Ympäristöä kunnioittaen
Dacia Manifesto.
Dacia
Dacian filosofiaan kuuluu termi Eco-smart, mikä tarkoittaa taloudellista ja ympäristön huomioon ottavaa ajattelua. Siihen kuuluu hyväksi havaittujen ratkaisujen käyttäminen sen sijaan, että kehitettäisiin valtavilla investoinneilla jotain uutta. Siitä on esimerkkinä uusimmissa Dacia-malleissa käytettävä CMF-B -perusrakenne.
Kun autossa ei ole ylenpalttista ja osin turhaa tekniikkaa, Daciat voidaan rakentaa kevyemmiksi, minkä ansiosta ne kuluttavat vähemmän polttoainetta. Siitä pitävät sekä omistajien lompakot että planeettamme. Esimerkiksi Dacia Jogger on 300 kiloa kevyempi kuin sen tärkeimmät 7-paikkaiset kilpailijat.
Luontoa kunnioitetaan Dacialla myös kierrätysmateriaaleilla. Tällä hetkellä 12 prosenttia Daciassa käytettävästä muovista on kierrätettyä, mikä on selvästi uusien eurooppalaisten autojen keskiarvoa suurempi määrä. Seuraava askel on nostaa kierrätetyn muovin määrää. Seuraavan sukupolven Dusterissa jo viidennes muovista on kierrätettyä.
Tähän mennessä kierrätysmuovia on käytetty vain osissa, jotka ovat näkymättömissä. Dacia on kuitenkin aallonharjalla, sillä kierrätysmuovia on myös näkyvissä osissa, kuten Sandero Stepwayn etupuskurin alleajosuojassa.
Ympäristöä Dacia lähestyy lisäksi aivan toisella tavalla, sillä jatkossa sen valmistamat mallit ovat entistä suuremmalta osin maastoajoon suunniteltuja. Neliveto on tärkeässä roolissa, minkä lisäksi tuodaan saataville retkeilyyn ja yöpymiseen tarkoitettuja varusteita. Joggeriin tulee vuonna 2023 lisävarusteeksi paketti, jolla sen matkustamoon voi parissa minuutissa rakentaa parivuoteen, minkä lisäksi voi ostaa matkustamoon yhdistettävän neljän hengen teltan.
Manifesto-tutkielma – uusien ideoiden laboratorio
Dacian hämmästyttävä Dacia Manifesto -tutkielma keskittyy merkin perusarvoihin niitä vahvistaen. Koemallissa toteutuu kaikki, mikä on Dacialle tärkeää.
Dacia Manifesto on yksinkertainen ja samalla erittäin tyylikäs, vankka ja monellakin tavalla ulkoiluun tarkoitettu. Tehokas, taloudellinen ja ympäristöön huomioon ottava ovat myös Dacia Manifesto -tutkielmaan sopivia määritelmiä.
Manifesto-tutkielma toimii innovaatioiden laboratoriona, ja auto sekä sen matkustajat ovat läheisessä yhteydessä luontoon. Manifesto-tutkielma ei ole sinällään Dacian tulevaisuuden malli, mutta siinä esiteltäviä ajatuksia nähdään aikanaan esiteltävissä uusissa Dacioissa. Samalla Manifesto-tutkielma avartaa niitä arvoja, joille Dacian menestys perustuu.
Manifesto-tutkielma määrittelee uudelleen mikä on autoilussa tärkeää. Se on erittäin yksinkertainen tuoden samalla matkustajat niin lähelle luontoa kuin mahdollista. Autossa ei nimittäin ole ovia, ikkunoita eikä edes tuulilasia. Autossa ollaan yhtä luonnon kanssa ja nautitaan kaikilla aisteilla sen antimista.
Dacia-teltta.
Dacia
Siitä huolimatta modernia elämää ei ole unohdettu, vaan älypuhelimen käyttö on viety askel nykyistä pidemmälle. Sen voi yhdistää niin kojelautaan kuin ajotietokoneeseen. Jo nykyisissä Dacioissa käytössä olevaa järjestelmää on kehitetty monipuolisemmaksi. Täysin uutena ideana on YouClip, yksinkertainen järjestelmä, jolla autoon voidaan kiinnittää monenlaisia järkeviä varusteita.
Uutta ajattelua edustaa myös ajovalo, joita on vain yksi kappale. Mihin tarvitaan kahta, kun yhdellä saadaan yhtä suuri valoteho? Kaiken lisäksi valon voi irrottaa, minkä jälkeen se toimii tehokkaana taskulamppuna.
Dacian eri mallit, kuten Dacia Duster, Dacia Jogger ja Dacia Sandero Stepway ovat jo tarjonneet maasto-ominaisuuksia, kuten korkean maavaran. Manifesto-tutkielmalla on mahdollisuus edetä vielä paljon vaativammassa maastossa. Siinä on neliveto, suuri maavara, kookkaat pyörät sekä kovaan käyttöön suunniteltu kori.
Kaiken lisäksi Manifesto-tutkielma kestää hyvin vettä, sillä sen voi siivota sisältäkin painepesurilla. Ennen pesua kannattaa kuitenkin irrottaa makuupusseiksi muuntuvat istuinpäälliset. Kattoteline on kehitetty vielä monikäyttöisemmäksi Sandero Stepwayssa ja Joggerissa käytettävästä. Muunneltavat monitoimikattokaiteet ovat tulossa saataville myös Dacia Dusteriin vuoden 2023 aikana.
Manifesto-tutkielman akku on suunniteltu niin, että sen voi kätevästi irrottaa. Sen jälkeen akku toimii niin kodin apuvirtana kuin retkellä eri varusteiden virtalähteenä.
Ympäristö otetaan Manifesto-tutkielmassa huomioon monella tavalla. Sen korin muoviosissa käytetään paljon kierrätettyjä materiaaleja. Matkustamossa on luonnonmateriaaleja, kuten kojelaudan korkkipinta. Uudistuneiden Dacia-mallien tapaan kromia ei enää löydy sisustuksesta.
Tutkielman ilmattomat renkaat ovat hyvä idea ympäristön kannalta, minkä ohella ne säästävät rahaa. Tärkein ajatus on kestävyys, sillä renkaat eivät voi puhjeta ja ne kestävät yhtä kauan kuin autokin.
Koko Dacia-mallisto uudistuu Suomessa
Tänään käynnistyy uudistuneen Dacia-malliston ennakkomyynti Suomessa. Armada saapuu Dacia-jälleenmyyjille vuodenvaihteessa. Ennen sitä mallistoon voi tutustua niin ulkoa kuin sisältä uuden Dacia AR-älypuhelinsovelluksen avulla.
Dacian 4-paikkainen täyssähköauto Dacia Spring ei ole tulossa Suomen maahantuontimallistoon, koska valmistaja ei toistaiseksi ole kehittänyt autosta ns. kylmän ilmaston versiota.
Kaikki uudistuneet Daciat tunnistaa hauskasta DC-merkistä keulalla. Takana ja ohjauspyörässä on jatkossa merkin sijasta tekstilogo. Sisustuksessa on luovuttu kromin käytöstä, jonka tilalla on aiempaa maanläheisempiä materiaaleja ja värejä.
Sama luonnonmukainen ajattelu on myös uudessa värikartassa, missä Dacia Duster Extreme -erikoismallissa esitelty suosittu Urban-harmaa erikoisväri nyt on saatavilla niin Dusteriin, Sanderoon kuin Joggeriinkin. Täysin uutena ulkovärinä on Dusteriin, Joggeriin ja Sandero Stepwayhin tullut vihertävä Lichen khaki erikoisväri.
Dacian vakiovarustelu kohentuu niin, että ilmastointilaite on jatkossa vakiona kaikkien mallien kaikissa varustetasoissa. Keskimmäinen varustetaso vaihtuu Comfortista Expressioniksi, jossa on Sanderossa, Sandero Stepwayssa ja Joggerissa uusina varusteina nyt 16-tuumaiset kevytmetallivanteet, pysäköintitutka edessä, peruutuskamera ja katvealuevaroitin.
Dacia Dusterin täydellisin varustetaso on jatkossa Journey, jossa on paljon uutta, kuten tuulilasinpyyhkimien sadetunnistin ja sähköisesti koria vasten taittuvat ulkopeilit. Kaikissa Dustereissa ohjaamonäkymä on muuttunut modernimmaksi, kun pyöreät ilmastoinnin suuttimet on korvattu uuden muotoilun saaneilla.
Uudistuneen Dacia Sanderon hinnat alkavat TCe 90 Essentialin 16 399 eurosta. Uusi Expression maksaa 17 999 euroa, ja siinä on vakiona perusvarustelun lisäksi mm. 16-tuumaiset kevytmetallivanteet, tuulilasinpyyhkimien sadetunnistin, peruutuskamera, pysäköintitutka edessä ja takana, sähkösäätöiset ja lämmitettävät ulkopeilit, sähkötoimiset ikkunannostimet kaikissa ovissa ja Dacia Media Display -multimediajärjestelmä 8-tuumaisella kosketusnäytöllä.
Dacia-malliston ennakkomyynti Suomessa alkoi. Armada saapuu Dacia-jälleenmyyjille vuodenvaihteessa. Ennen sitä mallistoon voi tutustua niin ulkoa kuin sisältä uuden Dacia AR-älypuhelinsovelluksen avulla.
Dacia
Dacia Sandero Stepwayssa on aina Expression-varustelu, ja mallisarjan hinnat alkavat 18 999 eurosta. Uutuutena on Joggerista tuttu TCe 110 -moottori, joka nostaa hintaa tuhannella eurolla. Automaattivaihteinen TCe 90 Expression maksaa 21 299 euroa.
Uudistunut Dacia Jogger on saatavissa jatkossakin kolmella varustetasolla joko 5- tai 7-paikkaisena. Hinnat lähtevät Jogger TCe 110 Essentialin 19 399 eurosta ja lisäpaikat korottavat hintaa tuhannella eurolla.
Dacia Dusterin hinnat alkaen versiona on TCe 90 Essential, joka maksaa 20 399 euroa. Kaikissa muissa Dustereissa on joko TCe 150 tai Blue dCi 115 -moottori sekä Expression- tai Journey-varustelu. Täydellisin Journey-varustelu antaa hyvän vastineen 1 400 euron lisähinnalleen, sillä siihen kuuluvat tuumaa suuremmat pyörät, tummennetut takalasit, automaatti-ilmastointi, navigointi, peruutuskamera, älyavain ja paljon muuta. Duster Journeyn saa 26 399 eurolla joko etuvetoisena automaattivaihtein (TCe 150) tai nelivetoisena 6-portaisella manuaalivaihteistolla varustettuna (TCe 150 tai Blue dCi 115).
Dacia-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Sakan toimitusjohtaja Petri Poukkula ja talousjohtaja Sami Mäentausta.
Saka
Sakan toimitusjohtaja Petri Poukkula ja talousjohtaja Sami Mäentausta.
Saka
Renault Master on uudistunut
Renault
Renault Master on uudistunut
Renault
“Valmistajien on investoitava uusiin teknologioihin täyttääkseen tiukemmat päästöstandardit, mikä todennäköisesti nostaa ajoneuvojen tuotantokustannuksia. Kustannusten nousu mahdollisesti heijastuu myös kuluttajahintoihin. Vaikka tavoitteena on tehdä Euroopasta päästöstandardien johtaja, säännökset voivat myös asettaa haasteita eurooppalaisten valmistajien kilpailukyvylle maailmanlaajuisesti sekä Euroopan sisäisesti. Kilpailu kiristyy, kun valmistajien on sopeuduttava uusiin vaatimuksiin ja samalla säilytettävä kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla”, Atradiuksen maajohtaja Juhani Laitala summaa. Atradius on globaali luottovakuuttamisen, takausvakuuttamisen ja perintäpalveluiden asiantuntija, joka toimii 52 maassa ja jolla on tiedot yli 240 miljoonan yrityksen maksukäyttäytymisestä. Atradius-konsernin vuoden 2022 liikevaihto oli 2,5 miljardia euroa. Atradius kuuluu sekä maailman että Suomen suurimpiin luottovakuuttajiin. Vuonna 1925 perustetun organisaation pääkonttori sijaitsee Madridissa. Atradiuksen pääomistaja on espanjalainen Grupo Catalana Occidente.
Atradius
“Valmistajien on investoitava uusiin teknologioihin täyttääkseen tiukemmat päästöstandardit, mikä todennäköisesti nostaa ajoneuvojen tuotantokustannuksia. Kustannusten nousu mahdollisesti heijastuu myös kuluttajahintoihin. Vaikka tavoitteena on tehdä Euroopasta päästöstandardien johtaja, säännökset voivat myös asettaa haasteita eurooppalaisten valmistajien kilpailukyvylle maailmanlaajuisesti sekä Euroopan sisäisesti. Kilpailu kiristyy, kun valmistajien on sopeuduttava uusiin vaatimuksiin ja samalla säilytettävä kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla”, Atradiuksen maajohtaja Juhani Laitala summaa. Atradius on globaali luottovakuuttamisen, takausvakuuttamisen ja perintäpalveluiden asiantuntija, joka toimii 52 maassa ja jolla on tiedot yli 240 miljoonan yrityksen maksukäyttäytymisestä. Atradius-konsernin vuoden 2022 liikevaihto oli 2,5 miljardia euroa. Atradius kuuluu sekä maailman että Suomen suurimpiin luottovakuuttajiin. Vuonna 1925 perustetun organisaation pääkonttori sijaitsee Madridissa. Atradiuksen pääomistaja on espanjalainen Grupo Catalana Occidente.
Atradius
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Harrasteautokausi on käsillä – vanha auto vaatii erityistä huomiota liikenteessä
Huoli rahasta jarruttaa suomalaisia autokaupoilla
Polestarilta akkujen kuntotodistukset käytettyihin malleihin
Ensirekisteröinnit nousuun pitkästä aikaa
Tällainen on uusi Jeep Compass
Uudistunut Toyota bZ4X nyt ennakkomyynnissä – nopeampi lataus, enemmän tehoa ja pidempi toimintamatka
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Auto Bild 6/2025 on kaupoissa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
Koeajossa Honda ZR-V Hybrid Advance: Nuorekas täydennys
Koeajossa BMW iX1 xDrive30 Charged Plus: Pettämättömällä tyylillä
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Puutalokylä Helsingin sydämessä: ”Tämä on vähän tällaista Peppi Pitkätossu -meininkiä”
Valaistunut levysoitin
Hecon uusi kaiutinsarja
Rotelin minivahvistin/dac
PS Audion uusi PMG Signature -tuotesarja
Kun entiset koulukaverit rakastuivat, yhteinen koti perustettiin Pispalaan
Majorityn halpislevysoittimet
B&W Px7 S3
Musiikintuottajan hifi-elektroniikkaa
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
KOEAJOT
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Harrasteautokausi on käsillä – vanha auto vaatii erityistä huomiota liikenteessä
Huoli rahasta jarruttaa suomalaisia autokaupoilla
Polestarilta akkujen kuntotodistukset käytettyihin malleihin
Ensirekisteröinnit nousuun pitkästä aikaa
Tällainen on uusi Jeep Compass
Uudistunut Toyota bZ4X nyt ennakkomyynnissä – nopeampi lataus, enemmän tehoa ja pidempi toimintamatka
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Citroën on esitellyt seuraavan sukupolven C5 Aircrossin
Saako työsuhdeautolla lähteä ulkomaille?
Harrasteautokausi on käsillä – vanha auto vaatii erityistä huomiota liikenteessä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Tullisodan yllätyskäänne: Hankoon aiotaan rakentaa Chrysler-autotehdas!
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Volkswagenin ID.4-mallisto laajenee uusilla edullisemmilla Comfort-versioilla
Citroënin sähköautojen hintavallankumous voimistuu – uusi ë-C3 You Limited on Suomen halvin sähköauto
Volkswagen testasi – sähköautolla peräkärryn kanssa Lappiin kovassa pakkaskelissä
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Autojätin johtajalta painava puheenvuoro: “Koko autoteollisuus on vaarassa ja sähköistyminen hidastuu”
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
Suurin huijaus autoalalla 2020-luvulla?
Moottoriurheilu digitaalisessa maailmassa: Parhaat autopelit
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: RAHALAITOS.FI
Autolainan merkitys taloudellisessa päätöksenteossa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi