Keulan munuaiset kertovat kaikille, että kyseessä on BMW:n katumaasturi.
Toni Lindström
Koeajossa BMW iX1 xDrive30 Charged Plus: Pettämättömällä tyylillä
BMW iX1 on polttomoottoriseen BMW X1:een pohjautuva täyssähköauto. Vaikka sähköautoa ajatellen siinä on jouduttu kompromissien tielle, BMW iX1 edustaa baijerilaisvalmistajan tunnettua laatua ja tyyliä.
BMW tekee myös uusien automalliensa osalta kaikki voimalinjat samaan pohja- ja koriratkaisuun – se aiheuttaa eittämättä kompromisseja esimerkiksi tilojen ja toimintamatkojen suhteen.
Koeajetussa BMW iX1:ssä tämä tarkoittaa varsin rajallista toimintamatkaa – se on normaaleissa oloissakin lähempänä 300 kilometriä kuin 400 kilometriä, puhumattakaan sitten talvikeleistä.
Katumaasturin muodot korostuvat perän ilmeessä.
Toni Lindström
Kuljettajalla on kaikki hyvin käsillä, mutta kosketusnäyttöä saa näpytellä taajaan.
Toni Lindström
Mittaristo on tuttua BMW-lookia. Näkymää saa vaihdettua mieltymysten ja ajotilojen mukaan.
Toni Lindström
Myös takapenkkiläisten jalkatilat voisivat olla toisenlaisella ratkaisulla nykyistä väljemmät. Mutta yhtä kaikki – BMW iX1 on tuttua laadukasta viimeistelyä ja tyylikästä muotoilua eli BMW:tä aidoimmillaan. Tässä suhteessa ei ole kompromisseja havaittavissa.
Sporttinen ajettava
BMW iX1 on ajettavuudeltaan luokassaan sporttisimmasta päästä. Tämä kävi hyvin ilmi Auto Bildin vertailutestissä (8/2023), jossa BMW iX1 arvioitiin ajettavuudeltaan urheilullisimmaksi, kun verrokkeina olivat Audi Q4 ja Mercedes-Benz EQB.
BMW on läpi historiansa ollut tunnettu urheilullisesta ajotuntumasta – ja sama jatkuu siis täyssähköisen BMW iX1:n kohdalla.
Nelivetoisen tuntuma tiehen pysyy tunnokkaana, vaikka koeajon aikana talvi oli parhaimmillaan ja kylmimmillään. Nelivedon hyödyt tulivat konkreettisesti esiin lumesta täyttyneillä ajokaistoilla, eikä etenemiskyvyn suhteen ollut huomautettavaa.
Etuistuimet tarjoavat mainion ajoasennon, ja tukea myös urheilulliseen ajoon.
Toni Lindström
Takana mahtuu istumaan kaksi aikuista, mutta polvet nousevat aika ylös, jos matkustajalla on mittaa vähänkin normaalia enemmän.
Toni Lindström
Matkapuhelimen saa sijoitettua pystyasentoon etukeskikonsolissa.
Toni Lindström
Kelluvaan keskikonsoliin on sijoitettuna muiden muassa ajosuunnan- ja -tilanvalitsimet.
Toni Lindström
Tavaratila vetää normiasennossa 490 litraa.
Toni Lindström
Urheilullista vaikutelmaa vahvistaa rivakan tehokkaat sähkömoottorit edessä ja takana, joissa molemmissa on tehoa 190 hevosvoimaa. Yhteistehoa tästä kaksikosta otetaan ulos 313 hevosvoimaa, jonka turvin auto liikahtaa tehtaan mukaan satasen nopeuteen 5,6 sekunnissa.
Lumella ja jäällä luistoesto sai tehdä aktiivisesti töitä, jos painoi vähänkin innokkaammin ajopoljinta. Katumaasturiksi auto tuntui pysyvän hyvin tasapainossa, vaikka jäisissä risteyksissä käännyttäessä ja liikenneympyröissä sivuttaispitoa joutui hiukan haeskelemaan.
Pakkanen syö rangea
Talven aikana autoista puhuttaessa on keskusteluissa noussut esiin täyssähköautojen toimintamatkojen puolittuminen tai supistuminen jopa sen alle. Tämä ilmiö on ollut tiedossa jo aiemminkin ainakin niillä, jotka ovat lukeneet Auto Bildiä tai ajavat sähköautoilla. Sama ilmiö on todettavissa myös BMW iX1:n kohdalla.
BMW iX1:n normimitattu toimintamatka on 64,7 kilowattitunnun ajoakulla 440 kilometriä. Koeajon aikana lämpötila pyöri kahdeksan pakkasasteen tienoilla. Tällöin auto ”lupasi” täyteen ladatulla akulla 293 kilometrin toimintamatkan, kun valittuna oli taloudellisin Efficient-ajotila.
Jos ajotilaksi valitsi jonkin muun, niin toimintamatkaa putosi alle 250 kilometrin – ja ajon aikana myös tuo lukema putosi.
Tämä ilmiö on käynyt selväksi sähköauton merkistä tai mallista riippumatta. Auto Bildin toimintamatkatestissä (ABS 10/2023) iX1 ylsi 274 kilometriin, kun nopeutta oli 130 km/h ja lämpötila +14 astetta.
Jos toimintamatka jäi autossa varsin keskinkertaiseksi, niin lämpöä autossa kyllä riitti, jos esilämmitys oli tehty latauspaikalla. Eikä sisätilojen lämpiämistäkään tarvinnut kauaa odotella, vaikka autolla lähti liikkeelle ilman esilämmitystä – lämmityslaitteesta irtosi tehoa ja lämpöä riitti myös penkkeihin sekä rattiin.
Sisältä viimeistelty
Sisätiloiltaan BMW iX1 on tyylikkäästi ja laadukkaasti viimeistelty. Työn jälki kestää tarkastelun kaikilta osin, on kyseessä penkkien saumaukset tai kojetaulun listoitukset. Sisäpuolella ovenkahvat istuvat modernin tyylikkäästi oviverhoukseen ja yksityiskohtien muotokieli ulottuu kaikkialle.
Penkit ovat taattua BMW-laatua ja vastaavat muotoilultaan hyvin auton urheilullista leimaa. Ratin painikkeet ovat tunnokkaat käyttää, mutta aika paljon muilta osin joutuu turvautumaan kaarevan kosketusnäytön näppäilyyn.
Pekka Kaidesoja, kuvat Toni Lindström
BMW iX1 xDrive30 Charged Plus
Sähkömoottorit
2 kpl, etu 140 kW (190 hv), taka 140 kW (190 hv), yhteensä 230 kW (313 hv), 494 Nm
Suorituskyky
0–100 km/h 5,6 s, huippunopeus 180 km/h
Kulutus
16,8 kWh/100 km, sähkö
CO2-päästöt
0 g/km
Ajoakku
64,7 kWh
Toimintamatka
440 km
Latausaika
6 h 30 min (AC 11 kW, 22 kW lisävaruste); 29 min (DC 130 kW)
Voimansiirto
A1, neliveto
Mitat
p. 4500, l. 1845, k. 1616 mm, akseliväli 2692 mm, maavara 170 mm, omamassa 2085 kg, vetomassa 1200/750 kg, tavaratila 490–1495 l
Hinta
65 820 euroa, koeajoauto 72 340 euroa (2024)
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
Volkswagen rajulle säästökuurille
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Tässä on uusi Audi RS 5: huippusuorituskykyä hybriditeknologialla
Dacia vahvistaa mallistoaan - Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4 sekä Jogger Hybrid 155
Polestar käynnistää historiansa suurimman mallistolaajennuksen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Hyvästi kaupunkikoti! Pariskunta remontoi vanhasta mummonmökistä unelmiensa huvilan
Emma ja Lassi toteuttivat unelmansa: ”Talon rakentaminen kannattaa kokea, jos on halua oppia uutta”
Kuulain sävyin sisustettu CLT-talo nousi Oulujoen varteen
Finarten Larissa Immonen-Sharma: ”Kauniit asiat vetävät minua puoleensa”
Olkielementtitalo rakennettiin Billnäsin maalaismaisemiin
Trianglelta uusia kaapeleita
MoFin uusi UltraPhono Pro -phono-esivahvistin
Muutoksen tuuli
Nagran uusi esivahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
FOKUS MEDIA
Hyvästi kaupunkikoti! Pariskunta remontoi vanhasta mummonmökistä unelmiensa huvilan
Emma ja Lassi toteuttivat unelmansa: ”Talon rakentaminen kannattaa kokea, jos on halua oppia uutta”
Kuulain sävyin sisustettu CLT-talo nousi Oulujoen varteen
Finarten Larissa Immonen-Sharma: ”Kauniit asiat vetävät minua puoleensa”
Olkielementtitalo rakennettiin Billnäsin maalaismaisemiin
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoliittokin varoittaa kehnoista ajokeleistä: ”Yksikin pyörä sohjovalliin”
Lumimyräkkä on täällä – viisi vinkkiä turvalliseen autoiluun
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Eurooppalaiset autonvalmistajat yhä kuilun partaalla – myynti laskee
Volkswagen rajulle säästökuurille
Tässä on uusi Audi RS 5: huippusuorituskykyä hybriditeknologialla
Dacia vahvistaa mallistoaan - Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4 sekä Jogger Hybrid 155
Polestar käynnistää historiansa suurimman mallistolaajennuksen
Auto Bild 3/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Continental tuo markkinoille teiden kulumista vähentävän nastarenkaan
Kia julkisti uuden K4:n hinnat – hatchback 27 390 €, farmari 29 390 €
Uusi täyssähköinen Volvo EX60 on auto, jonka kanssa voi keskustella luonnollisesti
Volvo EX60 Cross Country on suunniteltu tekemään ja näkemään enemmän
Uusi Kia K4 Sportwagon yhdistää dynaamisen muotoilun ja farmarin käytännöllisyyden
Tässä on CUPRA Leon Sportstourer -nelivetofarmari
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Kia EV5 tähtää suosikkisegmenttiin tilalla ja viimeistelyllä
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL