Väsymys on yleinen ilmiö eritoten kesäliikenteessä. Kun yöt ovat valoisia ja aktiviteetteja paljon, päiviä venytetään ja ajomatkoja siirretään pitkälle iltoihin. Myös kisastudiot lisäävät kesäviikkojen yövalvontaa. Vaikka ajoon lähtiessä ei unettaisikaan, väsymys valtaa valvoneen yllättävän nopeasti
Autoilija, varo: Väsymys vaanii kesäliikenteessä
Liikennettä vaarantavat liian usein viina ja väsymys. Kesäillat venyvät herkästi pitkiksi ja seuraavana aamuna rattiin tartutaan ajattelematta valvomisen vaikutusta ajokuntoon. Väsymys vaaniikin kuljettajia etenkin kesällä, jolloin valvotaan ja liikutaan paljon. Liikenneturvan kyselyn mukaan suomalaisista kaksi kolmasosaa pitää väsyneenä ajamista vakavana liikennerikkomuksena.
”Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan väsymys vaikuttaa jopa joka kuudennessa kuolonkolarissa, vaaratilanteista puhumattakaan. Liikenneturvan kyselyyn* vastanneista suomalaisista kaksi kolmasosaa piti väsyneenä ajamista vakavana tai erittäin vakavana liikennerikkomuksena”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen toteaa.
Väsymys vaikuttaa kuljettajaan samantapaisesti kuin alkoholi: ajokyky heikentyy, reagointi hidastuu ja kuljettaja tarvitsee enemmän aikaa havaitsemiseen, ratkaisujen tekoon ja toimintaan.
Tunnista väsymys ajoissa
”Sitä, milloin on liian väsynyt ajoon, voi olla monelle vaikea arvioida. Kuljettajan tahdonvoima ei riitä väsymyksen voittamiseen ja aivot aloittavat nukkumisen ilman erillistä lupaa. Kun väsymys iskee, silmänräpäysten kesto pitenee ja luomet ovat pidempään kiinni. Näistä puolen sekunnin lipsahduksista voidaan helposti liukua muutaman sekunnin mikrouneen. Onnettomuuteen joutumiseen ei kuitenkaan tarvita varsinaista nukahtamista, tarkkaavaisuuden herpaantuminen riittää”, Taskinen toteaa.
Haukotuttaa, silmiä kirvelee ja luomet tuntuvat kilon painoisilta. Tunne on tuttu lähes jokaiselle kuljettajalle ikään tai ajokokemukseen katsomatta. Muita väsymyksen oireita ovat jännitys hartioissa ja selässä, tuijottava katse, hidastuvat silmänliikkeet, mikrounet ja automatismi, eli kaikki liikenteessä tuntuu sujuvan kuin itsestään. Havahduttuaan pöhnästä kuljettaja ei kuitenkaan muista mitään matkan tapahtumia. Väsymyksen lisääntymisestä kielii myös ajon aikana ilmaantuva voimaton olo. Käsiä ei jaksaisi millään pitää ratissa tai istuma-asentoa pitää vaihtaa tuon tuosta.
”Paras keino ajonaikaisen väsymyksen torjuntaan on varmistaa riittävä lepo ennen ajoon lähtöä. Kesäreissut ja viikonloppumatkat kannattaa suunnitella niin, että ajomatkat on otettu aikataulutuksessa huomioon”, Taskinen vinkkaa.
Väsymys ja alkoholi kohtalokas kombo
Vähäinenkin määrä alkoholia lisää entisestään väsymyksen aiheuttamaa riskiä. Alkoholilla on useille rauhoittava vaikutus, joka väsymyksen kanssa muuttuu helposti uneliaisuudeksi. Monilla lääkkeillä on myös väsymystä aiheuttava vaikutus. Näin kesällä esimerkiksi heinänuhan oireita helpottamaan voidaan syödä allergialääkkeitä, joissa oleva antihistamiini aiheuttaa monelle väsymystä. Allergikkokuskien kannattaa valita apteekista lääkelaatu, joka ei uneta.
Neljän tunnin yöunen jälkeen nautittu yksi olutpullollinen vaikuttaa kuljettajan suorituskykyyn samalla tavoin kuin kuljettaja olisi juonut sixpackin olutta.
Vinkit väsymyksen välttämiseen:
- Nuku edellisenä yönä vähintään 6 tuntia tai enemmän.
- Nuku tarvittaessa päiväunet ennen matkaa.
- Mieti etukäteen taukopaikat ja tauota ajo.
- Vältä ajamista sairaana ja huonokuntoisena.
- Älä syö tukevaa ateriaa tai juo alkoholia ennen ajoon lähtöä.
- Vältä ajamista aamuyön tunteina klo 01–06, kun riski rattiin nukahtamisesta on suurimmillaan.
- Hyvä ja pirteä matkaseura auttaa pysymään vireänä.
20 % kuljettajista on nukahtanut ajouransa aikana rattiin
16 % raportoi olleensa lähellä rattiin nukahtamista
(Lähde: Liikenneturvan sääntötuntemusselvitys 2013)
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Kattavat uudistukset koko Volkswagenin ID.-mallistoon
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Siirtyminen premium-luokkaan: Audi e-tron GT quattro sport
Täyssähköisestä Porsche Cayennesta myyntiin myös S-malli
Tällainen on uusi Cupra Born
Auto Bild 4/2026 on kaupoissa
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Hyundain etenemiskykyinen sähköautomallisto – vakiona aina Suomen talveen varusteltu
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Uusia ominaisuuksia Volvo EX30:een
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Muutto maalle muutti paljon
Audio Note OTO SE 35
Totaldacin pallokaiutin
LEAKin retrostriimeri
Kati Karvisen Hampurin-kodissa tärkeintä ovat taide, värit sekä lapsuudenkodin kalusteet
Sepposet löysivät kodin yhteisöllisestä puutalokorttelista Turun Martissa
Emma ja Lassi toteuttivat unelmansa: ”Talon rakentaminen kannattaa kokea, jos on halua oppia uutta”
Trianglelta uusia kaapeleita
MoFin uusi UltraPhono Pro -phono-esivahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Kattavat uudistukset koko Volkswagenin ID.-mallistoon
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Siirtyminen premium-luokkaan: Audi e-tron GT quattro sport
Tällainen on uusi Cupra Born
Auto Bild 4/2026 on kaupoissa
Hyundain etenemiskykyinen sähköautomallisto – vakiona aina Suomen talveen varusteltu
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Uusia ominaisuuksia Volvo EX30:een
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Näin käytät valoja oikein kohtaamis- ja ohitustilanteissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Nissan esittelee koko henkilöautomalliston kattavan 5 vuoden takuun
Hyundai IONIQ 6:n myynti alkaa – tällaisesta autosta D-segmentin sedanissa on kyse
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Mercedes-Benz CLA 250+ voitti Tekniikan Maailman arktisen vertailun
Kia EV2:n prototyyppi tarjosi talvitestissä vaikuttavan toimintamatkan
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL