EU-alueella liki viidennes ensirekisteröidyistä henkilöautoista on täyssähköisiä – Suomessa ensirekisteröinneistä täyssähköisiä pian puolet
Euroopan autoteollisuutta edustavan ACEA tilastot tammi-huhtikuulta kertovat sähköistymisen etenevän EU-alueella.
Tammi-huhtikuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 19,7 prosenttia eli 747 000 kappaletta oli täyssähköisiä, kun osuus vuosi sitten vastaavaan aikaan oli 15,3 prosenttia. Suomessa tammi-huhtikuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 10 800 eli jo 47,3 prosenttia oli täyssähköisiä.
EU-alueen suurilla automarkkinoilla täyssähköautojen rekisteröintimäärät tammi-huhtikuussa ovat kasvaneet voimakkaasti edellisen vuoteen verrattuna: Italiassa kasvu oli 73,1 prosenttia, Ranskassa 48,2 prosenttia, Saksassa 41,3 prosenttia ja Espanjassa 41,9 prosenttia. Ranskassa sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä oli 27,5 prosenttia ja Saksassa 23,6 prosenttia. Italiassa ja Espanjassa kasvulle on varaa, sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä oli 8 prosenttia ja Espanjassa 9,1 prosenttia.
EU-alueella henkilöautojen ensirekisteröintimäärät kasvussa
EU-alueella ensirekisteröintien määrä jatkoi kasvua vaihtelevasta alkuvuodesta huolimatta. Tammi-huhtikuussa henkilöautojen ensirekisteröintimäärät EU-alueella kasvoivat 4,2 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
EU:n ensirekisteröintimäärän kasvua selittää etenkin Saksan piristynyt autokauppa. Saksan osuus EU-alueen ensirekisteröinneistä oli tammi-huhtikuussa 25 prosenttia ja kasvua Saksan markkinassa oli 4,5 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Toiseksi suurin markkina-alue on Italia, jonka osuus EU-alueen henkilöautojen ensirekisteröinneistä oli 16,9 prosenttia. Italiassa ensirekisteröintien määrä kasvoi 9,8 prosenttia edellisen vuoden tammi-huhtikuuhun verrattuna.
Suomi on EU-alueen keskiarvoa jäljessä, tammi-huhtikuun henkilöautojen ensirekisteröintimäärät laskivat 0,2 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Suomen osuus EU-alueen tammi-huhtikuun ensirekisteröinneistä oli 0,6 prosenttia.
Henkilöautojen ensirekisteröintien määrät ovat laskeneet tammi-huhtikuussa edelliseen vuoteen verrattuna Suomen lisäksi Ranskassa 1,6 prosenttia, Ruotsissa 1,9 prosenttia, Belgiassa 4,5 prosenttia, Slovakiassa 5,9 prosenttia, Alankomaissa 9,9 prosenttia, Kyproksella 13,5 prosenttia sekä Romaniassa 14,2 prosenttia.
Autobild
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
GT-Line-varusteltu EV6 rullaa 20-tuumaisin kevytmetallivantein. Ajovalojen teho jättää paljon toivomisen varaa.
Juha Peltonen
GT-Line-varusteltu EV6 rullaa 20-tuumaisin kevytmetallivantein. Ajovalojen teho jättää paljon toivomisen varaa.
Juha Peltonen
Suipot etuvalot antavat keulalle virtaviivaista ilmettä.
Pekka Kaidesoja
Suipot etuvalot antavat keulalle virtaviivaista ilmettä.
Pekka Kaidesoja
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Valmis koti kaipasi vain värejä
Børresenin M-sarja Gold Signature -versiona
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
KLH nostalgisena
Sisustussuunnittelija Seija Strand: ”Harvalla on varaa toteuttaa sisustusunelmat kerralla”
Passiivilinjalähde Sveitsistä
Piirikunnan uudet Purot
Devialetin ultimaatti haamu
Gold Noten edullinen kuulokevahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
FOKUS MEDIA
Valmis koti kaipasi vain värejä
Børresenin M-sarja Gold Signature -versiona
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
KLH nostalgisena
Sisustussuunnittelija Seija Strand: ”Harvalla on varaa toteuttaa sisustusunelmat kerralla”
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL