Uusimmat Transit- ja E-Transit-mallit ovat asiakkaiden tilattavissa syyskuussa 2023 ja niiden tuotanto käynnistyy ensi vuonna. Toimitusten odotetaan alkavan kesästä kesällä 2024.
Ford
Ford Transit: Tulossa uusia digitaalisia ominaisuuksia ja parannettua teknologiaa
Ford Pro on ilmoittanut Euroopassa merkittävistä ajoneuvojen suorituskykyä ja tuottavuutta lisäävistä päivityksistä, jotka tulevat vuonna 2024 Transitiin – maailman myydyimpään pakettiautoon.
Sekä Ford Transit -dieselmallien että täyssähköisten E-Transit-mallien vakiona olevat liitettävyysominaisuudet ja langattomat Ford Power Up -päivitykset paranevat päivitysten myötä.
Uusi ohjelmisto yksinkertaistaa autoon tehtäviä korimuutostöitä ja automatisoi toistuvia tehtäviä tavarantoimituksissa.
Tällä on merkitystä, sillä jakelukuljettajilla voi olla jopa 150 toimitusta päivässä.
Alustan parannukset ja kahdeksanvaihteinen automaattivaihteisto lisäävät kantavuutta ja parantavat ajoneuvon suorituskykyä, käsiteltävyyttä ja tehokkuutta.
"Olemme olleet Euroopan hyötyajoneuvojen myyntijohtaja kahdeksan peräkkäistä vuotta, emmekä lakkaa etsimästä uusia mahdollisuuksia, joilla voimme auttaa asiakkaitamme lisäämään tuottavuuttaan", sanoo Hans Schep, General Manager, Ford Pro Eurooppa.
”Työskentelemme yhteistyössä asiakkaidemme kanssa ymmärtääksemme heidän kohtaamiaan haasteita ja luodaksemme yhdessä niihin ratkaisuja. Nämä uudet innovaatiot parantavat Transitin digitaalisia ominaisuuksia, laitteistoa ja ajoneuvon käyttöä tukevaa Ford Pro -ekosysteemiä, jotta voimme tarjota asiakkaillemme uuden tason tuottavuuden.”
Parannettua teknologiaa vakiona
Ford Pro laajentaa Transit- ja E-Transit-mallien digitaalisten ominaisuuksien valikoimaa, jotta erilaisissa ammateissa toimivat asiakkaat voivat hyötyä liitettyjen hyötyajoneuvojen eduista tuottavuutensa parantamiseksi.
Vuoden 2024 uusia ominaisuuksia Euroopassa ovat:
• SYNC 4 -tietoviihdejärjestelmä, jossa on 12 tuuman keskelle sijoitettu kosketusnäyttö ja 8 tuuman digitaalinen mittaristo. Ohjaamo on intuitiivinen ja kuljettajalle helppokäyttöinen. Lisäksi Connected Navigation 4 ja sen reaaliaikainen liikennetieto auttavat kuljettajia reitin suunnittelussa ja aikataulussa pysymisessä.
• Fordin uusin 5G-modeemi tarjoaa supernopean liitettävyyden Transitin älykkäisiin teknologioihin. Ford Power-Up -langattomat päivitykset puolestaan parantavat ajoneuvon tuottavuutta ilman käyntiä huollossa.
• Pitkäkorisiin E-Transit- ja Transit-pakettiautoihin saatavilla oleva uusi Delivery Assist -teknologia automatisoi toistuvat turvallisuustoimenpiteet tavarantoimituksissa, joita saattaa usein olla jopa 150 päivässä. Teknologia säästää aikaa jopa 20 sekuntia toimitusta kohden. Auton pysäköiminen pysäyttää moottorin, aktivoi hätävilkut ja hälytyksen sekä lukitsee kaikki ovet, joita kuski ei käytä ohjaamosta poistumiseen tai pakettien autosta ottamiseen. Jarrupolkimen painallus käynnistää moottorin uudelleen ja sammuttaa hätävilkut.
* Ford Pron Upfit Integration -järjestelmän avulla kuljettajat voivat käyttää jälkikäteen asennettuja laitteita ohjaamossa vakiona olevan kosketusnäytön kautta digitaalisilla painikkeilla ja lisäksi linkittää Ford Pron ohjelmistopaketit etävalvontaa varten – esimerkiksi lämpötilan seuraamiseksi lääkkeitä tai elintarvikkeita kuljettavissa kylmäajoneuvoissa, joissa keskeytymätön kylmäketju on oleellinen.
Uusi 8-nopeuksinen automaattivaihteisto
Kattavat kuljettajaa avustavat järjestelmät niin kuljettajan kuin kuorman turvallisuuden parantamiseksi tulevat vakioksi Transitiin vuonna 2024.
Näihin kuuluvat muun muassa törmäyksenestoavustin automaattisella hätäjarrutuksella, kaistavahti ja kaistanpitoavustin sekä aktiivinen vakionopeudensäädin.
Driver Assistance Pack sisältää muun muassa kuolleen kulman varoitusjärjestelmän risteävän liikenteen varoituksella ja aktiivisen vakionopeussäätimen, jossa on kaistan keskittämis- ja Stop & Go -toiminnot.
Vuoden 2024 mallissa etuvetoisiin Transit-malleihin tulee saataville uusi kahdeksanvaihteinen automaattivaihteisto, joka parantaa suorituskykyä, tehokkuutta ja kuljetuskykyä. 2 Uusi voimansiirto maksimoi kantavuuden jopa 4 250 kilogramman bruttopainoon, missä on lisäystä 700 kiloa.
Uudet pyörien napa- ja jarrujärjestelmät vähentävät painoa ajoneuvon mallista riippuen enimmillään jopa 27 kg.
Rakenne mahdollistaa lisäksi jarrujen vaihdon helpommin, minkä ansiosta neljän jarrulevyn vaihtoaika lyhenee kahdella tunnilla.
Vuoden 2024 malleihin tulee vakioksi uudet 16-tuumaiset renkaat.
Uusi bruttoakselipainopaketti
Uusi, raskaaseen käyttöön tarkoitettu bruttoakselipainopaketti on nyt saatavilla myös etuvetoisiin malleihin nostaen etuakselin enimmäispainon 1 850 kilosta 2 000 kiloon.
Tämä tuo lisää mahdollisuuksia korimuutostöihin ja säästää kuljettajien aikaa ja vaivaa vähentämällä kuormanjakovaatimuksia.
Ford Pro odottaa tästä olevan hyötyä esimerkiksi hevoskuljetuksissa tai matalassa lastauskorkeudessa, kun kuorma on saatava lastattua helposti ja kantavuuden on oltava suuri.
Uusimmat Transit- ja E-Transit-mallit ovat asiakkaiden tilattavissa syyskuussa 2023 ja niiden tuotanto käynnistyy ensi vuonna. Toimitusten odotetaan alkavan kesästä kesällä 2024.
Vuonna 2022 lanseeratusta Ford E-Transitista on tullut selvä johtaja kahden tonnin täyssähköpakettiautojen segmentissä. Sen osuus kaikista luokassaan Euroopassa myydyistä sähköpakettiautoista on yli 50 prosenttia.
Ford-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Sähköauton renkaanvaihto vaatii erityistä tarkkuutta
XPENG tuo Suomeen uuden sukupolven ultraälykkään 7-paikkaisen sähköauton – Tässä on X9
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Testissä Volkswagen ID.3 -malli - nopeuttaako lämpöpumppu sähköauton lämpenemistä?
Audi julkistaa uuden täyssähköisen mallin kompaktiin kokoluokkaan: Audi A2 e-tron
Rengashotellissa näkyy keväisin huolestuttava ilmiö: yhä useampi aikoo ajaa kitkarenkailla myös kesällä
Kattavat uudistukset koko Volkswagenin ID.-mallistoon
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Siirtyminen premium-luokkaan: Audi e-tron GT quattro sport
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
R2R-soundia melko edullisesti
Kardioidi minimonitori
Roksanilta kaksi uutta vahvistinta
Sepposet löysivät kodin yhteisöllisestä puutalokorttelista Turun Martissa
Emma ja Lassi toteuttivat unelmansa: ”Talon rakentaminen kannattaa kokea, jos on halua oppia uutta”
Uutta Arendalilta
AVM:n pronssijuhlat
Regalta uusi levysoitinesivahvistin
Souldnoten päivitetty Series 1
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Sähköauton renkaanvaihto vaatii erityistä tarkkuutta
XPENG tuo Suomeen uuden sukupolven ultraälykkään 7-paikkaisen sähköauton – Tässä on X9
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Testissä Volkswagen ID.3 -malli - nopeuttaako lämpöpumppu sähköauton lämpenemistä?
FOKUS MEDIA
R2R-soundia melko edullisesti
Kardioidi minimonitori
Roksanilta kaksi uutta vahvistinta
Sepposet löysivät kodin yhteisöllisestä puutalokorttelista Turun Martissa
Emma ja Lassi toteuttivat unelmansa: ”Talon rakentaminen kannattaa kokea, jos on halua oppia uutta”
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Sähköauton renkaanvaihto vaatii erityistä tarkkuutta
XPENG tuo Suomeen uuden sukupolven ultraälykkään 7-paikkaisen sähköauton – Tässä on X9
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Testissä Volkswagen ID.3 -malli - nopeuttaako lämpöpumppu sähköauton lämpenemistä?
Audi julkistaa uuden täyssähköisen mallin kompaktiin kokoluokkaan: Audi A2 e-tron
Rengashotellissa näkyy keväisin huolestuttava ilmiö: yhä useampi aikoo ajaa kitkarenkailla myös kesällä
Kattavat uudistukset koko Volkswagenin ID.-mallistoon
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Siirtyminen premium-luokkaan: Audi e-tron GT quattro sport
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Nissan esittelee koko henkilöautomalliston kattavan 5 vuoden takuun
Hyundai IONIQ 6:n myynti alkaa – tällaisesta autosta D-segmentin sedanissa on kyse
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Mercedes-Benz CLA 250+ voitti Tekniikan Maailman arktisen vertailun
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL