Jo Hyundai Konan edullisimmassa Comfort-versiossa ovat vakiona esimerkiksi MFR led-ajovalot, 12,3-tuumainen kosketusnäyttö navigointijärjestelmineen, latausportin kannen lämmitystoiminto sekä reaaliaikaiset OTA-päivitykset.
Juha Peltonen
Hyundai Kona: Aiempaa tilavampi – myös ensimmäinen Hyundai-malli, jossa on täysi etäpäivitettävyys
Uuden Hyundai Konan mitat kasvoivat edeltäjämalliin nähden tuntuvasti. Uusi Hyundai Kona asettuu mitoiltaan vanhan Hyundai Konan yläpuolelle, sekä Hyundai Bayonin ja Hyundai Tucsonin välimaastoon.
Akseliväliä uudessa Hyundai Konassa saadaan +50 mm (nyt 2 660 mm), mikä vaikuttaa huomattavasti takaistuimen polvitilan kasvuun: luvuksi merkitään nyt 970 mm (aiemmin 880 mm).
Hyundai Konan ulkopituus kasvoi +172 mm, ja samalla leveyttä tuli lisää 76 mm.
Lisäksi korkeutta saadaan vanhaan Konaan verrattuna +174 mm.
Uudet 12,3-tuumaiset diginäytöt
Mitä tulee tavaratilaan, uudessa Hyundai Konassa on perustavaratilan litroja 466 l (ennen 374 l).
Toimintamatkaa täyssähköiselle Konalle luvataan jopa 514 kilometriä, ja kiihtyvyyttä nollasta sataan 7,8 sekuntia. Erikoispiirteenä mainittakoon Suomen talvea ajatellen latausluukun lämmitystoiminto, jolloin esimerkiksi -25 asteen pakkasella tehdas lupaa, että luukku voidaan avata parin minuutin kuluttua.
Juha Peltonen
Uusi digitaalinen päämittaristo on 12,3-tuumainen,
Juha Peltonen
Myös uusi kosketusnäyttö on kooltaan 12,3 tuumaa.
Juha Peltonen
Vastaavasti tavaratilan nostokorkeus mataloitui -19 mm (aiemmin 695 mm).
Suurinta tavaratilaa takaselkänojat alas taitettuina saadaan nyt 1 300 litraa.
Aiemmin täyssähköisessä Konassa ei ollut etupellin alaista tavaratilaa, mutta jatkossa sitä on 27 litraa.
Kojelaudassa vaihteenvalitsin on uudenlainen. Samalla Konaan saatiin uusi 12,3-tuumainen TFT LCD -mittaristo, sekä uusi 12,3-tuumainen Connected Car Navigation Cockpit -multimediajärjestelmä (täyssähköisessä Konassa koskien koko mallistoa, ja Kona-täyshybridissä alkaen Style-varustetasolta). Se mahdollistaa uusien sovellusten lataamisen
Uutta on niin ikään kuljettajan ajokyvyn valvonta In Cabin Camera -toiminnolla, sekä muun muassa Bose Premium -äänentoistojärjestelmä varustettuna 7 kaiuttimella ja erillisellä vahvistimella.
Täysi etäpäivitettävyys
Uuden sukupolven ccNC-multimediajärjestelmä mahdollistaa esimerkiksi ohjainyksiköiden sekä karttojen ja multimediajärjestelmän reaaliaikaiset OTA-päivitykset. Myös esimerkiksi amazon music -suoratoistopalvelu on käytettävissä.
Etuistuimet ovat pikaisen ensitutustumisen perusteella mukavan tuntuiset.
Juha Peltonen
Polvitila takaistuimella on kasvanut edeltääjn nähden tuntuvasti.
Juha Peltonen
Hyundai Kona electricissä on etupallin alla nyt 27 litran "frunk".
Juha Peltonen
Keskikonsoli on toteutettu selkeästi.
Juha Peltonen
Mitä tulee tavaratilaan, uudessa Hyundai Konassa on perustavaratilan litroja 466 l (ennen 374 l). Vastaavasti tavaratilan nostokorkeus mataloitui -19 mm (aiemmin 695 mm).
Juha Peltonen
Autossa on myös digitaalinen avain, Digital Key 2 Touch, osana Bluelink-palvelua (Samsung ja GooglePixel). Avain tallennetaan älypuhelimeen tai Apple Watchiin, ja siinä hyödynnetään NFC-teknologiaa.
Premium-malleissa on 360° kamerajärjestelmä SVM (Surround View Monitor), katvealuetta valvova kamera, jolla on näyttö mittaristossa BVM (Blind-Spot View Monitor) (Premium).
Lisäksi on pysäköintitutka eteen, taakse sekä uutena ominaisuutena sivututka alkaen Style-varustetasosta.
Uutta on myös älykäs nopeudenavustin (Intelligent Speed Assist, ISA), joka on tulossa pakolliseksi kaikkialla Euroopassa. Heinäkuusta 2022 ISA on pakollinen uusissa markkinoille tulevissa ajoneuvoissa. ISA:sta tulee pakollinen kaikille uusille autoille, joita myydään heinäkuusta 2024 alkaen.
Latausluukun lämmitystoiminto
Hyundai Kona täyshybridillä saa vetää 1300/600 kiloa, kun vastaavasti täyssähköisellä pieniakustoisella electric 48 kWh versiolla on lupa vetää 300/300 kiloa.
Isommalla akustolla varustetulla Hyundai Kona electric 65 kWh:lla saa vetää 750/300 kiloa.
Erikoispiirteenä mainittakoon Suomen talvea ajatellen latausluukun lämmitystoiminto, jolloin esimerkiksi -25 asteen pakkasella tehdas lupaa, että luukku voidaan avata parin minuutin kuluttua.
Hyundai Kona electricissä on myös akuston esilämmitys navigoitaessa pikalatausasemalle. Sen voi kytkeä myös manuaalisesti valikosta, tai vaihtoehtoisesti Bluelink-sovelluksen kautta.
Hyundai Kona electricissä on myös virran ulosotto V2L (220 V/3,6 kW) (alkaen Style-varustetaso).
Pikalatausteho 100 kW asemalla (CCS) on Electricissä kummankin akustokoon kohdalla 10-80 % noin 41 minuuttia, ja 50 kW tehoisella asemalla noin 1 tunti.
Toimintamatkaa täyssähköiselle Konalle luvataan jopa 514 kilometriä, ja kiihtyvyyttä nollasta sataan 7,8 sekuntia.
Jo Comfort-versiossa ovat vakiona esimerkiksi MFR led-ajovalot, 12,3-tuumainen kosketusnäyttö navigointijärjestelmineen, latausportin kannen lämmitystoiminto sekä reaaliaikaiset OTA-päivitykset.
Täyssähköisten versioiden hinnat starttaavat Hyundai Kona electric 48,4 kWh 156 hv:n Comfort-version 39 990 eurosta.
Vastaavasti isompiakustoinen Hyundai Kona electric 65 kWh 217 hv starttaa Comfort-lähtötasoisena 46 390 eurosta.
Hyundai-lehdistömateriaali / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Sakan toimitusjohtaja Petri Poukkula ja talousjohtaja Sami Mäentausta.
Saka
Sakan toimitusjohtaja Petri Poukkula ja talousjohtaja Sami Mäentausta.
Saka
Renault Master on uudistunut
Renault
Renault Master on uudistunut
Renault
Yhdessä Ioniq-malliston edistyksellisten ominaisuuksien kanssa, Hyundai Ioniq 9:n tilainnovaatiot tulevat tarjoamaan ainutlaatuisen ja erottuvan asiakaskokemuksen. Lisätietoja paljastetaan Hyundai Ioniq 9:n maailmanensiesittelyssä Los Angelesissa myöhemmin marraskuussa.
Hyundai
Yhdessä Ioniq-malliston edistyksellisten ominaisuuksien kanssa, Hyundai Ioniq 9:n tilainnovaatiot tulevat tarjoamaan ainutlaatuisen ja erottuvan asiakaskokemuksen. Lisätietoja paljastetaan Hyundai Ioniq 9:n maailmanensiesittelyssä Los Angelesissa myöhemmin marraskuussa.
Hyundai
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Harrasteautokausi on käsillä – vanha auto vaatii erityistä huomiota liikenteessä
Huoli rahasta jarruttaa suomalaisia autokaupoilla
Polestarilta akkujen kuntotodistukset käytettyihin malleihin
Ensirekisteröinnit nousuun pitkästä aikaa
Tällainen on uusi Jeep Compass
Uudistunut Toyota bZ4X nyt ennakkomyynnissä – nopeampi lataus, enemmän tehoa ja pidempi toimintamatka
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Auto Bild 6/2025 on kaupoissa
Citroën on esitellyt seuraavan sukupolven C5 Aircrossin
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
Koeajossa Honda ZR-V Hybrid Advance: Nuorekas täydennys
Koeajossa BMW iX1 xDrive30 Charged Plus: Pettämättömällä tyylillä
Koeajossa Polestar 2 BST edition 230: Sähköpirulainen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
ATC:n uusi aktiivinen jalustakaiutin
Rogersin uudet juhlamallit
Finalin uudet DC-kuulokkeet
Estelonin uudet A-sarjalaiset
Pro-Jectin täysautomaattinen levysoitin
Nagra Compact Phono
Kultaa, platinaa, ruteniumia
Bowers & Wilkins, Denon, Marantz uudelle omistajalle
Lääkärin vastaanotto on nykyisin porilaissisustajan kerroksellisesti sisustettu koti
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
KOEAJOT
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Harrasteautokausi on käsillä – vanha auto vaatii erityistä huomiota liikenteessä
Huoli rahasta jarruttaa suomalaisia autokaupoilla
Polestarilta akkujen kuntotodistukset käytettyihin malleihin
Ensirekisteröinnit nousuun pitkästä aikaa
Tällainen on uusi Jeep Compass
Uudistunut Toyota bZ4X nyt ennakkomyynnissä – nopeampi lataus, enemmän tehoa ja pidempi toimintamatka
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Citroën on esitellyt seuraavan sukupolven C5 Aircrossin
Saako työsuhdeautolla lähteä ulkomaille?
Harrasteautokausi on käsillä – vanha auto vaatii erityistä huomiota liikenteessä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Tullisodan yllätyskäänne: Hankoon aiotaan rakentaa Chrysler-autotehdas!
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Volkswagenin ID.4-mallisto laajenee uusilla edullisemmilla Comfort-versioilla
Citroënin sähköautojen hintavallankumous voimistuu – uusi ë-C3 You Limited on Suomen halvin sähköauto
Volkswagen testasi – sähköautolla peräkärryn kanssa Lappiin kovassa pakkaskelissä
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Autojätin johtajalta painava puheenvuoro: “Koko autoteollisuus on vaarassa ja sähköistyminen hidastuu”
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
Suurin huijaus autoalalla 2020-luvulla?
Moottoriurheilu digitaalisessa maailmassa: Parhaat autopelit
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: RAHALAITOS.FI
Autolainan merkitys taloudellisessa päätöksenteossa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi