Huoli rahasta jarruttaa suomalaisia autokaupoilla
Kyselyn mukaan auton vaihtaminen uudempaan olisi paikallaan joka toiselle autoilijalle, mutta ostossa mietityttävät muun muassa hinta ja käytetyn auton ostamiseen liittyvät riskit.
Autokaupan vauhdittuminen edistäisi myös liikenneturvallisuutta, korostaa LähiTapiolan johtaja Tapani Alaviiri.
Autojen hinnat ja oman taloudellisen tilanteen epävarmuus jarruttavat suomalaisia autokaupoilla, selviää LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselystä.
31 prosenttia kyselyn vastaajista, joilla on auto käytettävissään, kertoo hankintahinnan mietityttävän auton vaihtamisessa uuteen tai nykyistä uudempaan käytettyyn autoon. 20:tä prosenttia mietityttää epävarmuus oman taloudellisen tilanteen kehittymisestä ja 11:tä prosenttia epävarmuus oman työpaikan tai toimeentulon säilymisestä. Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Verian*.
– Tuloksista voi päätellä, että auton vaihtaminen uudempaan olisi paikallaan joka toiselle autoilijalle, mutta huoli rahasta painaa monen takaraivossa, sanoo LähiTapiolan autopalveluista ja liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri.
Uusien henkilöautojen rekisteröinnit laskivat Suomessa viime vuonna koko 2000-luvun alhaisimmalle tasolle. Palkankorotukset, asuntolainojen viitekorkojen lasku ja veronkevennykset nostavat kotitalouksien ostovoimaa, mikä parantaa mahdollisuuksia lähteä autokaupoille. Niille, joilla on huoli omasta työpaikastaan tai toimeentulostaan, se ei kuitenkaan välttämättä riitä, Alaviiri sanoo.
– Autokaupan piristymisestä on jo merkkejä. Pakettiautojen ensirekisteröinnit ovat autoalan mukaan kasvaneet alkuvuonna 8,7 prosenttia, mikä vihjaa yritysten näkymien parantuneen. Huhtikuu oli ensimmäinen kuukausi tänä vuonna, jolloin uusia henkilöautoja rekisteröitiin enemmän kuin viime vuoden vastaavana kuukautena. Isoimmat kysymysmerkit ovat se, kääntyykö työllisyys kasvuun ja kestääkö talouskasvu Trumpin tullit. Jos näiden osalta käy hyvin, patoutunut kysyntä auton vaihtamiselle voi purkautua yllättävän nopeasti.
Uudempaan autoon vaihtaminen on turvallisuusteko
Käytettyjen henkilöautojen myynti kävi viime vuonnakin vilkkaana. 16 prosenttia Arjen katsaus -kyselyyn vastanneista autoilijoista kertoi kuitenkin auton vaihtamisessa uudempaan mietityttävän sen, että käytetyn auton ostaminen tuntuu riskiltä, kun auton taustoista ja kunnosta ei voi olla varma. 14:ää prosenttia mietitytti epävarmuus siitä, kannattaako hankkia sähköauto vai polttomoottoriauto.
Käytettyä autoa ostaessa kannattaa tiedostaa oman osaamisensa ja riskinkantokykynsä ja toimia niiden mukaan, jotta välttyy yllättäviltä ongelmilta ja vahingoilta, Alaviiri sanoo.
– Kun ostaa autokaupasta, kuluttajansuojalaki ja -viranomainen tuovat merkittävästi turvaa sen varalta, jos autosta löytyy oston jälkeen vikoja ja niiden korjaaminen ei etene myyjäliikkeen kanssa. Autoliikkeistä saa halutessaan myös lisäturvia. Yksityiseltä henkilöltä ostettaessa hinta voi olla houkuttelevampi, mutta taustalla ei ole samanlaista turvaa kuin autokaupasta ostettaessa. Sähköautoissa akkutestin teettäminen ammattilaisella ennen kaupan lyömistä lukkoon kannattaa.
Alaviiri korostaa, että Suomen autokannan ikääntyminen on ongelmallista paitsi ilmasto- ja päästökehityksen myös liikenneturvallisuuden kannalta. Henkilöautojen keski-ikä nousi Suomessa viime vuonna jo 13,6 vuoteen. Onnettomuustietoinstituutin (OTI) mukaan lähes kolmanneksessa vuonna 2023 kuolemaan johtaneista moottoriajonauvo-onnettomuuksista auto oli vähintään 19 vuotta vanha ja yli puolessa onnettomuuksista vähintään 13 vuotta vanha.
– Uudempaan autoon vaihtaminen lähtökohtaisesti aina parantaa liikenneturvallisuutta. Jo verrattain pienellä budjetilla autokaupoilla voi löytää vaihtoehtoja, joissa on turvatyynyjä, ajonvakautusjärjestelmä, lukkiutumattomat jarrut ja peruutuskamera. Peruutuskamera ehkäisee paitsi parkkipaikoilla erittäin yleisiä auton kolhuvahinkoja myös henkilövahinkoja, Alaviiri sanoo.
LähiTapiolan vastikään uudistunut ajoneuvovakuutus palkitsee vahinkojen ennaltaehkäisystä kymmenen prosentin vahingottomuusalennuksella, joka annetaan kaikkien ajoneuvojen kolaroinnin vakuutusmaksusta heti uuden vakuutuksen alkaessa.
– Suomen liikenneolosuhteet ovat maailman vaikeimmasta päästä: On liukkautta, pimeyttä ja pitkiä matkoja. Kuljettajalla on merkittävä rooli vahinkojen ennaltaehkäisyssä, ja haluamme autovakuutuksen markkinajohtajana osaltamme kannustaa siihen.
* Kyselyyn vastasi 1 100 henkilöä 4.–11.4.2025 välisenä aikana. Auton vaihtamista koskeva kysymys esitettiin niille 908 vastaajalle, joilla on auto käytettävissään. Tutkimukseen vastanneet edustavat Manner-Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin 3,0 prosenttiyksikköä suuntaansa koko aineiston tasolla.
AutoBild / LähiTapiola
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
BMW aikoo haastaa uutuudellaan Mercedeksen G-sarjan
Liikenneympyrässä ei edelleenkään osata ajaa oikein - tässä syy
Näitä autoja nuoret ostavat
Kiinalaisvalmistaja esitteli superhalvan täyssähköisen ”smurffiauton” - katso kuvat
Veho aloittanut tyytyväisenä kiinalaisen BYD:n myynnin
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Sähköautojen myynnin kasvu maailmalla hidastui heinäkuussa
Syksyn hämärä saapuu – tarkista autosi valot ja lasit
Moottorin parivertailussa vanha Toyota Prius ja uusi Toyota Corolla – kuinka paljon hybriditekniikka on kehittynyt?
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Koeajossa Opel Astra Electric GS 54 kWh 156 A: Ranskalaiset sukujuuret
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
SystemDekin paluu
Puuseppä, taiteilija Minja Kolehmainen: ”Olen oppinut nomadielämän aikana elämän merkityksellisyyden ja sen, miten vähällä ihminen oikeasti pärjää”
Kylmän tyylikästä! Alumiini terävöittää sisustuksen
Lockwood Loudspeakers, 95 v.
Perlistenin uusi A-sarja
FiiOn aktiivikaiuttimet
Torvikaiuttimia Japanista
Pro-Ject liikkuville musiikin ystäville
AVIDin EVO-kaiutinsarja täydentyy
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
KOEAJOT
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
... Lisää
FOKUS MEDIA
SystemDekin paluu
Puuseppä, taiteilija Minja Kolehmainen: ”Olen oppinut nomadielämän aikana elämän merkityksellisyyden ja sen, miten vähällä ihminen oikeasti pärjää”
Kylmän tyylikästä! Alumiini terävöittää sisustuksen
Lockwood Loudspeakers, 95 v.
Perlistenin uusi A-sarja
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
BMW aikoo haastaa uutuudellaan Mercedeksen G-sarjan
Liikenneympyrässä ei edelleenkään osata ajaa oikein - tässä syy
Näitä autoja nuoret ostavat
Kiinalaisvalmistaja esitteli superhalvan täyssähköisen ”smurffiauton” - katso kuvat
Veho aloittanut tyytyväisenä kiinalaisen BYD:n myynnin
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Sähköautojen myynnin kasvu maailmalla hidastui heinäkuussa
Syksyn hämärä saapuu – tarkista autosi valot ja lasit
Moottorin parivertailussa vanha Toyota Prius ja uusi Toyota Corolla – kuinka paljon hybriditekniikka on kehittynyt?
Autoalan vakiosopimusehdot uudistuvat – tavoitteena selkeyttää kuluttajasopimuksia ja vähentää erimielisyyksiä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Suomen edullisin auto on Euroopan ostetuin
Tutkimus: Täyssähköisen Mercedec-Benz CLA:n hiilijalanjälki 40 prosenttia pienempi kuin edeltävässä mallissa
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Kattavat kestävyystestit todiste Kia EV4:n akun suorituskyvystä
Polestar laajentaa Suomessa
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
Näitä autoja nuoret ostavat
Porschelta uudet Taycan ja Cayenne Black Edition -mallit
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL