Yöhinnat ovat voimassa klo 20.00–07.00 välisenä aikana aloitetuissa latauksissa. K-Lataus-asemien yölataus on noin 12–14 prosenttia halvempaa verrattuna päivälataukseen.
K-Auto
Merkittävä uudistus Suomen sähköautojen latausmarkkinassa: K-Lataus laskee yöaikaisten latausten hintoja
K-Auton sähköautolatausverkosto K-Lataus laskee ilta- ja yöaikaan tapahtuvien latausten hintoja koko latausverkostossaan. Pilottihankkeen tavoitteena on tarjota edullista ja helppoa latausta etenkin niille sähköautoilijoille, joilla ei ole latausmahdollisuutta omassa kotipihassa. "Myös kotimaassa matkustavat sähköautoilijat hyötyvät tästä varmasti", sanoo K-Latauksesta vastaava Iiro Määttänen K-Autolta.
K-Auto haluaa olla sähköistämässä ja kehittämässä suomalaista autoilua ensimmäisten joukossa, joten kaikki yöaikaan K-Latauksen verkostossa tehdyt lataukset tarjotaan alennettuun hintaan maanantaista 26.2.2024 alkaen.
Pilottihanke toteutetaan kaikilla K-Latauksen asemilla aina Hangosta Kittilään. Pysäköintihalleissa sijaitsevilla asemilla noudatetaan kyseisen pysäköintihallin voimassa olevia aukioloaikoja. Huomioithan myös alueelliset pysäköintirajoitukset. K-Latauksen asiakas näkee päivitetyt aukioloaika- ja hintatiedot kätevästi K-Latauksen sovelluksesta.
Noin 12-14 prosenttia edullisempaa
Yöhinnat ovat voimassa klo 20.00–07.00 välisenä aikana aloitetuissa latauksissa. K-Lataus-asemien yölataus on noin 12–14 prosenttia halvempaa verrattuna päivälataukseen.
Kaikki K-Latauksen asemilta ladattava sähkö on uusiutuvaa ja kotimaisella tuulivoimalla tuotettua. Yölatauksen hinnoittelumalli on seuraavanlainen:
• HPC (suurteholataus): 0,29e/kWh + aikamaksu 45 minuutin jälkeen (norm. 0,33 e/kWh + aikamaksu 45 minuutin jälkeen)
• AC (peruslataus): 0,19e/kWh ilman aikamaksua (norm. 0,22 e/kWh + aikamaksu kahden tunnin jälkeen)
Päivitetyt hintatiedot löytyvät aina myös K-Latauksen sovelluksesta.
"Kaikilla sähköautoilijoilla ei ole latausmahdollisuutta kotipihassa, joten he voivat jatkossa ladata autonsa yöaikaan K-Latauksen asemalla entistäkin edullisemmin. Toki tästä hyötyvät myös he, jotka käyvät mieluiten ilta-aikaan ruokaostoksilla. Uskomme, että yölatauksen hinnat miellyttävät myös kotimaan matkailijoita, joiden tarvitsee ladata autoaan jossain muualla missä yleensä", luettelee Määttänen asiakasryhmiä, joita hankkeen suunnittelutyössä erityisesti pohdittiin.
Alennettu yölataushinta astuu voimaan klo 20 jälkeen aloitetuissa lataustapahtumissa.
"Latauksen aloitushetki ratkaisee veloitettavan hinnan. Yöhintaa hyödyntääkseen lataustapahtuma kannattaa siis aloittaa vasta iltakahdeksan jälkeen", Määttänen vinkkaa.
Uusi yöhinnoittelukokeilu on jälleen yksi askel kohti entistä parempaa asiakaskokemusta, mutta myös tärkeä kädenojennus koko liikenteen sähköistymiselle. K-Latauksella ja koko Keskolla uskotaan vahvasti pilottihankkeen onnistumiseen.
"Kyseessä on hyvin edullinen latauksen hintataso, kun huomioidaan energian hinta sähkönsiirtoineen ja sähköveroineen. Uskomme suosion olevan suurta, mutta pilotoidaan ja kokeillaan ensin. Tervetuloa yölataamaan sekä nykyiset että uudet K-Latauksen asiakkaat", Määttänen sanoo.
Tulossa isojen investointien vuosi
Vuosi 2023 oli K-Lataukselle roiman kasvun vuosi. Vuoden lopussa K-Latauksen verkostossa oli kaikkiaan jo noin 300 asemaa ja yli 1 500 latauspistettä. Myydyn sähkön määrä kaksinkertaistui. Rekisteröityneitä yksityis- ja yritysasiakkaita on maanlaajuisesti jo lähes 160 000.
Alkaneelle vuodelle on tiedossa merkittäviä laajentumisuutisia.
"Kerromme niistä lisää tuonnempana, mutta tilanne näyttää oikein hyvältä", Määttänen iloitsee.
K-Auto -lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Kia EV4 -tiiseri
Kia
Kia EV4 -tiiseri
Kia
Mitsubishi
Mitsubishi
Keulaa hallitsevat kapeat mutta tehokkaat lediajovalot sekä leveä latausluukku.
Juha Peltonen
Keulaa hallitsevat kapeat mutta tehokkaat lediajovalot sekä leveä latausluukku.
Juha Peltonen
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Harrasteautokausi on käsillä – vanha auto vaatii erityistä huomiota liikenteessä
Huoli rahasta jarruttaa suomalaisia autokaupoilla
Polestarilta akkujen kuntotodistukset käytettyihin malleihin
Ensirekisteröinnit nousuun pitkästä aikaa
Tällainen on uusi Jeep Compass
Uudistunut Toyota bZ4X nyt ennakkomyynnissä – nopeampi lataus, enemmän tehoa ja pidempi toimintamatka
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Auto Bild 6/2025 on kaupoissa
Citroën on esitellyt seuraavan sukupolven C5 Aircrossin
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
Koeajossa Honda ZR-V Hybrid Advance: Nuorekas täydennys
Koeajossa BMW iX1 xDrive30 Charged Plus: Pettämättömällä tyylillä
Koeajossa Polestar 2 BST edition 230: Sähköpirulainen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
PS Audion uusi PMG Signature -tuotesarja
Klipschorn ja La Scala go active
Kultaa, platinaa, ruteniumia
SEASin lelu
Stratton Acoustics laajentaa Element-sarjaansa
Genelec Münchenissa
Aamuinen HighEnd-retriitti Rastilassa lauantaina 29.3.
Daciin lisäominaisuuksia
Verteren ylellinen levysoitin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
KOEAJOT
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Harrasteautokausi on käsillä – vanha auto vaatii erityistä huomiota liikenteessä
Huoli rahasta jarruttaa suomalaisia autokaupoilla
Polestarilta akkujen kuntotodistukset käytettyihin malleihin
Ensirekisteröinnit nousuun pitkästä aikaa
Tällainen on uusi Jeep Compass
Uudistunut Toyota bZ4X nyt ennakkomyynnissä – nopeampi lataus, enemmän tehoa ja pidempi toimintamatka
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Citroën on esitellyt seuraavan sukupolven C5 Aircrossin
Saako työsuhdeautolla lähteä ulkomaille?
Harrasteautokausi on käsillä – vanha auto vaatii erityistä huomiota liikenteessä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Tullisodan yllätyskäänne: Hankoon aiotaan rakentaa Chrysler-autotehdas!
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
Volkswagenin ID.4-mallisto laajenee uusilla edullisemmilla Comfort-versioilla
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Citroënin sähköautojen hintavallankumous voimistuu – uusi ë-C3 You Limited on Suomen halvin sähköauto
Volkswagen testasi – sähköautolla peräkärryn kanssa Lappiin kovassa pakkaskelissä
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Volkswagen alkuvuoden Suomen suosituin sähköautomerkki – 25 000 euron ID.2 tulossa
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
Suurin huijaus autoalalla 2020-luvulla?
Moottoriurheilu digitaalisessa maailmassa: Parhaat autopelit
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: RAHALAITOS.FI
Autolainan merkitys taloudellisessa päätöksenteossa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi