Audi saksalaisten premium-merkkien ykkönen täyssähköautoissa ja polttomoottoriautoissa vuonna 2025
Audi kasvatti Suomessa myyntiään ja markkinaosuuttaan edellisvuoteen verrattuna. Kasvun vetureina toimivat erityisesti täyssähköautomallit.
Audi saavuttikin jälleen saksalaisten premium-merkkien ykköstilan täyssähköautoissa 1827 kappaleen rekisteröinneillä, joka vastaa 6,8 % markkinaosuutta. Audin täyssähköautojen rekisteröinnit kasvoivat 31,5 % edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2025 Audi oli myös saksalaisten premium-autojen eniten rekisteröity merkki polttomoottorilla varustetuissa malleissa, 576 kappaleen rekisteröinnillä.
Audi kasvatti myös markkinaosuuttaan, kun kaikki käyttövoimat lasketaan yhteen. Audi oli Suomen kahdeksanneksi rekisteröidyin henkilöautomerkki 3050 kappaleen rekisteröinneillä. Audi kasvoi saksalaisista premium-merkeistä eniten, viime vuoteen verrattuna kasvua oli 19,1 %.
Audi tuo uuden vuoden alkaessa koko henkilöautomallistoonsa viiden vuoden takuun Suomessa. Uusi takuu 5 vuotta / 100 000 km on voimassa kaikkiin uusiin asiakastilauksiin 9.1.2026 alkaen. Takuun kahden ensimmäisen vuoden aikana ei ole kilometrirajaa. Lisäksi täyssähköautoissa ja ladattavissa hybrideissä on akkutakuu 8 vuotta / 160 000 km.
”Vaikeassa markkinatilanteessa Audi kasvatti markkinaosuuttaan vuonna 2025. Toimme markkinoille täysin uusia ladattavia hybridejä, täyssähköautomalleja ja uusimme myös polttomoottorimallejamme. Jatkamme samalla tiellä myös vuonna 2026. Tuomme Suomessa kaikkiin Audi-malleihin viiden vuoden takuun, jonka uskomme kasvattavan asiakkaiden luottamusta ja parantavan autojen jälleenmyyntiarvoa tulevaisuudessa sekä tekevän Audista entistä houkuttelevamman vaihtoehdon”, sanoo K-Autolla Audista vastaava liiketoimintajohtaja Tero Lappi.
Kolme suosituinta Audi-mallia olivat täyssähköisiä. Suosituin Audi-malli vuonna 2025 oli Audi Q4 e-tron, jota rekisteröitiin 846 kappaletta. Toiseksi suosituin oli Audi Q6 e-tron 599 rekisteröidyllä autolla ja kolmantena Audi A6 e-tron 461 rekisteröidyllä autolla. Vahvan suorituksen omassa kilparyhmässään tekivät myös polttomoottorimallit: kompaktin kokoluokan Audi A3 (426 kpl), Audin uusi A5 (270 kpl) ja SUV-malli Q5 (131 kpl).
Otamme kunnian Audin legendaarisesta quattro-nelivedosta myös meille suomalaisille. Idea nelivetoisen Audi quattron kehittämisestä lähti liikkeelle tammikuussa 1976 Muonion jääradoilta. Testausta ja teknistä kehitystä on tehty vuosien aikana erityisesti Suomen lapissa ja kehitystyö jatkuu edelleen. Vuonna 2025 kaikista Audi-rekisteröinneistä, quattro-nelivedon osuus on 76,7 %, ja täyssähköautoissa vielä korkeampi, 86,4 %.
”Tänä vuonna mallistomme täydentyy vielä useammallakin ladattavalla hybridiversiolla ja kokonaan uusilla täyssähkömalleilla. Audin isomman kokoluokan ladattavat hybridiuutuudet Q7 ja Q9 tulevat markkinoille ja huippusuosittu täyssähköinen Audi Q4 e-tron uudistuu kokonaisvaltaisesti – lisäksi mallisto laajenee kompaktin kokoluokan täyssähköisellä uutuusmallilla”, Lappi jatkaa.
Autobild / Audi
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Autoliiton Auton Päivä tuo autoalan osaamisen, kaluston ja historian yhteen Kangasalla
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Joka neljäs ohittaa hirvivaaramerkin hiljentämättä
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Mitsubishiltä uusi Grandis sekä juhlavuoden ASX
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
T+A:n uudet lippulaivat
Velodynen uusi 1824
QUADin uusi Elegan
Q Acousticsilta uusi lattiakaiutin
Suoravetomoottori raudattomilla keloilla
Rotelilta kaiutin
PureAudioProjectin baffeli Voxativ-diskantilla
Karin ja Simon matkustavat suveksi Suomeen ja saaristoon
Puutalokoti Pietarsaaressa palasi 1950-luvulle
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoliiton Auton Päivä tuo autoalan osaamisen, kaluston ja historian yhteen Kangasalla
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Joka neljäs ohittaa hirvivaaramerkin hiljentämättä
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Mitsubishiltä uusi Grandis sekä juhlavuoden ASX
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Rengasasiantuntija kumoaa kolme sitkeää myyttiä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Mercedeksen uuden C-sarjan hiilijalanjälki kutistuu rajusti
Volkswagenin uuden sähköisen SUV-mallin, ID. Crossin, myynti on alkanut
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Jaguar paljastaa Type 01 mallin sisätilat
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL