Continental tuo markkinoille teiden kulumista vähentävän nastarenkaan
Nastarenkaisiin kohdistuvat vaatimukset tiukentuvat, ja tien kulumisen vähentäminen on noussut yhä keskeisemmäksi osaksi talvirengaskeskustelua.
Continental vastaa tähän kehitykseen uudella IceContact 8 -nastarenkaalla, joka täyttää niin katupölyn vähentämisen kuin yllätyksiä tarjoavien talvikelien vaatimukset.
Talviolosuhteet Suomessa ja laajemminkin Pohjoismaissa ovat viime vuosina muuttuneet entistä vaihtelevimmiksi. Lämpötilat sahaavat nollan molemmin puolin, ja ajokeli voi muuttua nopeasti kuivasta asfaltista jäiseksi ja liukkaaksi. Tämä asettaa renkaalle uusia vaatimuksia erityisesti silloin, kun varsinkin Etelä-Suomessa ajetaan yhä enemmän paljaalla ja märällä asfaltilla myös talvikuukausina.
Samaan aikaan Traficomin A+-vaihe asettaa nastarenkaille aiempaa tiukemmat rajat tien kulumisen suhteen ja ohjaa rengasteknologian kehitystä kohti tasapainoa turvallisen pidon ja ympäristövaikutusten välillä. A+-vaiheen vaatimukset astuvat voimaan vuoden 2027 tammikuussa.
IceContact 8:ssa Continental on kehittänyt sekä renkaan rakennetta että nastateknologiaa siten, että pito säilyy korkealla tasolla samalla kun tien kulumista vähennetään.
– IceContact 8 on kehitetty vastaamaan nykyisten talvien todellisuutta. Kun olosuhteet vaihtelevat nopeasti, renkaalta vaaditaan laajaa ja ennakoitavaa suorituskykyä erilaisilla pinnoilla, sanoo Continentalin talvirenkaiden Pohjoismaiden tuotevastaava Antti Ahomäki.
Tasapainoinen suorituskyky ja vastuullinen kehitys
Continental on kehittänyt IceContact 8:n pitkän kehitystyön tuloksena. Nastojen sijoittelua, muotoilua, pintakuviointia ja kumiseosta on tarkasteltu kokonaisuutena, jotta rengas toimisi mahdollisimman hyvin vaihtelevissa talviolosuhteissa ja täyttäisi samalla tiukentuneet tienkulutusvaatimukset.
Siinä hyödynnetään uutta pintakuviointia ja kaksiosaista nastakonseptia, jossa eri nastatyypit tukevat pitoa, jarrutusta ja hallittavuutta vaihtelevissa talviolosuhteissa aiempaa huomattavasti paremmin.
– Tien kuluminen ja katupöly ovat teemoja, joista rengasvalmistajan on tärkeää puhua avoimesti. Kuluttajien ja yhteistyökumppaneiden on hyvä ymmärtää, millaisia vaatimuksia renkaisiin kohdistuu ja miten niihin vastataan käytännössä, Ahomäki toteaa.
IceContact 8:ssa nastojen pysyvyyttä on parannettu pinnoitus- ja valmistusprosessia kehittämällä. Hyvin pysyvät nastat tukevat renkaan tasapainoista suorituskykyä koko käyttöiän ajan ja vähentävät tarvetta renkaan ennenaikaiselle vaihtamiselle.
Testattu pohjoisissa olosuhteissa
IceContact 8 on testattu laajasti Pohjoismaissa, myös Suomessa. Testaus on sisältänyt sekä mittauksiin perustuvaa objektiivista dataa että arkiajon kokemuksia monipuolisissa olosuhteissa.
– Kenttätestaus on meille erittäin tärkeää. Sen avulla näemme, miten rengas käyttäytyy todellisessa ajossa ja erilaisissa olosuhteissa. Suomessa tehty testaus, mukaan lukien vaativa taksikäyttö, antaa arvokasta tietoa renkaan toimivuudesta pohjoisissa talvissa, Ahomäki kertoo.
Suunniteltu myös raskaammille ja sähköisille ajoneuvoille
Ajoneuvokanta on viime vuosina muuttunut, ja erityisesti sähköautot ovat lisänneet renkaiden kuormitusta. IceContact 8:n kokovalikoima ulottuu 15 tuumasta 22 tuumaan ja renkaiden rakenne on suunniteltu vastaamaan kasvavia rengaskokoja ja ajoneuvojen painoja.
– Kehitämme jokaisen rengaskoon erikseen ja varmistamme, että suorituskyky on yhdenmukainen kaikissa kokoluokissa ja ajoneuvoissa käyttövoimasta riippumatta, Ahomäki sanoo.
Continental IceContact 8:n myynti jälleenmyyjille alkaa vuoden 2026 toisella neljänneksellä. Autoilijoiden saataville se tulee talveksi 2026–2027.
Autobild / Continental
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Mercedes-Benz Group ennakoi kovaa kasvua
Selvitys Suomen raskaan liikenteen tulevaisuudesta – heikentyvä tieverkko huolestuttaa
Autoalan Keskusliitto jakoi vastuullisuuspalkinnot ensimmäistä kertaa - tässä palkitut
Mercedes-Benz CLA 250+ voitti Tekniikan Maailman arktisen vertailun
Suzuki e VITARA – ainoa nelivetoinen sähköauto alle 40 000 eurolla
Volkswagen Caddy oli Suomen ylivoimainen tila-autojen ykkönen vuonna 2025
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
Tulevaisuus ei pääty koskaan: tähtihetkiä Mercedes-Benzin 140-vuotisesta historiasta
Tuulilasilla on huomattava merkitys auton turvallisuudelle
Kia EV2:n prototyyppi tarjosi talvitestissä vaikuttavan toimintamatkan
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Metsämökistä laajennettiin moderni koti lapsiperheelle
Toimittaja Hannah Norrena: ”Olen aina ollut vähän melankolinen ja mollivoittoinen, siksi ehkä pukeudun ja sisustan kotiani värikkäästi”
Audiokaupan myymäläverkko laajenee
Viisikymppinen Bryston
Estelonin uusi kunnianosoitus Arvo Pärtille
Kuulain sävyin sisustettu CLT-talo nousi Oulujoen varteen
Koti ja keittiön erikoislehti Nautiskelijan kasvisherkut on ilmestynyt!
Finarten Larissa Immonen-Sharma: ”Kauniit asiat vetävät minua puoleensa”
Sertifioitu aktiivikaiutin Kanadasta
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Mercedes-Benz Group ennakoi kovaa kasvua
Selvitys Suomen raskaan liikenteen tulevaisuudesta – heikentyvä tieverkko huolestuttaa
Autoalan Keskusliitto jakoi vastuullisuuspalkinnot ensimmäistä kertaa - tässä palkitut
Mercedes-Benz CLA 250+ voitti Tekniikan Maailman arktisen vertailun
Suzuki e VITARA – ainoa nelivetoinen sähköauto alle 40 000 eurolla
FOKUS MEDIA
Metsämökistä laajennettiin moderni koti lapsiperheelle
Toimittaja Hannah Norrena: ”Olen aina ollut vähän melankolinen ja mollivoittoinen, siksi ehkä pukeudun ja sisustan kotiani värikkäästi”
Audiokaupan myymäläverkko laajenee
Viisikymppinen Bryston
Estelonin uusi kunnianosoitus Arvo Pärtille
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Mercedes-Benz Group ennakoi kovaa kasvua
Selvitys Suomen raskaan liikenteen tulevaisuudesta – heikentyvä tieverkko huolestuttaa
Autoalan Keskusliitto jakoi vastuullisuuspalkinnot ensimmäistä kertaa - tässä palkitut
Mercedes-Benz CLA 250+ voitti Tekniikan Maailman arktisen vertailun
Suzuki e VITARA – ainoa nelivetoinen sähköauto alle 40 000 eurolla
Volkswagen Caddy oli Suomen ylivoimainen tila-autojen ykkönen vuonna 2025
Tulevaisuus ei pääty koskaan: tähtihetkiä Mercedes-Benzin 140-vuotisesta historiasta
Tuulilasilla on huomattava merkitys auton turvallisuudelle
Kia EV2:n prototyyppi tarjosi talvitestissä vaikuttavan toimintamatkan
Näin selviät hiihtolomasta varmimmin ilman akkuongelmia
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Continental tuo markkinoille teiden kulumista vähentävän nastarenkaan
Kia julkisti uuden K4:n hinnat – hatchback 27 390 €, farmari 29 390 €
Uusi täyssähköinen Volvo EX60 on auto, jonka kanssa voi keskustella luonnollisesti
Farkku on aina muodissa – Opel Astra-mallisto uudistui
Volvo EX60 Cross Country on suunniteltu tekemään ja näkemään enemmän
Uusi Kia K4 Sportwagon yhdistää dynaamisen muotoilun ja farmarin käytännöllisyyden
Tässä on CUPRA Leon Sportstourer -nelivetofarmari
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LAKI LEHTONEN