Hangon keksi: 500 La Priman sympaattinen ilme vetää väistämättä suupielet korviin.
Juha Peltonen
Koeajossa Fiat 500 3+1: Lisäovellinen
Minkälainen on kahdella normaalilla ovella, yhdellä pienellä sivuovella ja takaluukulla varustettu pikkuauto?
Onhan tällaisia toteutuksia ollut aiemminkin, esimerkiksi vuosia sitten Hyundai Veloster Coupéssa. Mazdalla oli puolestaan eräänlaisena teemamuunnelmana RX-8:ssa kaksi varsinaista ovea ja kaksi pientä lisäovea. Veloster ja RX-8 olivat kuitenkin coupémalleja, kun taas Fiat 500 on hilpeä pikkuauto – ja lisäksi edellä mainittuihin verrattuna täyssähköinen.
Kuljettajan astuessa autoon peli näyttää vielä tavanomaiselta 500-mallilta, mutta kun istuu kuljettajan penkille ja vilkaisee olan yli kaakkoon, huomaa jonkin olevan totaalisesti eri lailla…
Sähköisellä matkalla
Jos puidaan toimintamatkaa, niin koeajon aikana vallitsivat maltilliset lämpöasteet. Täyteen ladattuna toimintamatkaa saatiin hitaimmassa sherpa-ajotilassa lähtökohtaisesti noin 290 km. Normimittausten mukaan tämän isommalla akulla varustetun mallin toimintamatka on jopa 320 km.
Koeajoauton ainoana lisävarusteena komeili Ocean Green -metalliväri.
Juha Peltonen
Fiat 500:n erikoisversion oikean kyljen 3+1-oviratkaisu on suoraan sanoen yllättävän kätevä.
Juha Peltonen
Etuistuimet ovat mukavat, mutta silti tanakat.
Juha Peltonen
Viissatasen takaistuimelle voi mennä kuljettajan puolelta perinteisesti… mutta helpointa taakse on kulkea oikean kyljen lisäovesta.
Juha Peltonen
Kojelauta ja kaksipuolainen ohjauspyörä huokuvat nostalgiaa. USB-portteja on sekä A- että C-tyyppisiä.
Juha Peltonen
Digitaalinen mittaristo välittää runsaasti dataa.
Juha Peltonen
Etuoven voi avata joko kuvan sähköpainikkeesta tai normaalista sisäkahvasta.
Juha Peltonen
Värikylläinen UConnect-kosketusnäyttö on auton pieneen kokoon nähden mittava 10,25-tuumainen.
Juha Peltonen
1-nopeuksinen alennusvaihteisto vastaa ”automaattivaihdoista”.
Juha Peltonen
Tavaratila on ymmärrettävästi pieni, mutta takaselkänojat taittuvat kahdessa osassa. Kahden latauskaapelin siisti säilytys asettaa omat haasteensa.
Juha Peltonen
Tarkan kaasujalan ohella lämmityksen käyttöä kannattaa harkita tilanteen mukaan, koska se vaikuttaa tehtaan mukaan toimintamatkaan jopa 40 prosentilla. Se on paljon, kun puhutaan käytännössä parhaimmillaan alle 300 km:n kokonaismatkasta.
Esimerkiksi ev-database.org-sivuston arvion perusteella todellinen toimintamatka kesäoloissa on nimittäin kaupunkiajossa lämpimissä oloissa jopa 350 km ja kylmissä vain 230 km. Vastaavasti sivuston arvion mukaan maantieajon toimintamatka lämpimissä oloissa on 210 km ja kylmällä 165 km.
Yhdistetty kulutus on sen mukaan lämpimällä 270 km ja kylmällä 195 km (”kylmä” on alimmillaan -10 astetta, ”lämmin” parhaimmillaan +23 astetta, eikä ilmastointi ole toiminnassa). Latausportti sijaitsee oikeassa takalokasuojassa.
Ajotilavaihtoehdot ovat normal, range ja sherpa. Viimeksi mainitussa käytännössä maksiminopeus on 80 km/h. Kun raja saavutetaan, kaasupoljinta alkaa ”ahistaa”, eikä nopeus enää kasva. Tämä on ilkeää moottoritiellä, mutta onneksi tiukan paikan tullen voi likistää ikään kuin pakolla pedaalia läpi lattiasta, jolloin 80 km/h:n raja voidaan ylittää normaaliin tapaan. Kyseessä onkin keskeisen tärkeä turvallisuuslisä.
Isommalla akulla pikalataus 80 prosenttiin luonnistuu nopeassa 35 minuutissa enimmillään 85 kilowatin latausteholla. Yhden polkimen ajo luonnistuu parhaiten kaupunkiolosuhteissa, jossa pääsee tarvittaessa hyötymään myös 9,7 metrin kääntöympyrän halkaisijasta. Ohjauksen keskialuetuntuma on maantieajossa miellyttävä ja kaupunkipyörityksessä puolestaan sopivan kevyt.
Jos jaksaa tutustua latausasemiin, niin 500 La Prima 3+1 kelpaa ajo-ominaisuuksiltaan mainiosti pitkällekin maantiematkalle.
Retrohenkeä
Digitaalinen mittaristo – sekä 1950-lukua sopivasti imitoiva kojelauta – näyttävät yksinkertaisuudessaan tyylikkäiltä ja tekevät kunniaa ensimmäiselle, vuosimallin 1957 Fiat 500:lle.
Iso 10,25-tuumainen kosketusnäyttö on värikylläinen ja leveämpi kuin tässä autokokoluokassa odottaisi. Navigaattorin osoitteen ohjelmointi sujuu helposti. Ilmastoinnin käyttö ei näkynyt ainakaan saman tien toimintamatkanäytöllä.
Juha Peltonen
Juha Peltonen
Puhallusnopeutta ja sisälämpötilaa pystyy säätelemään mekaanisista painikkeista tai kosketusnäytöltä. 1-nopeuksisen alennusvaihteiston käyttöpainikkeet sijaitsevat rivissä, kuten 1950-luvun lopun siipijenkissä.
Ajoasennosta säätyy sopiva, ja pitkäkin henkilö saa säädettyä rennon ajo-otteen. Etuovet voidaan avata sisäpuolelta joko sähköisistä painikkeista tai perinteisistä ovenkahvoista. Etuistuimet ovat mukavuuspainotteisuudestaan huolimatta erittäin tanakat.
Takaistuimella jää ihan kohtuullisesti tilaa. Taakse kulkeminen on luonnollisesti 3+1-mallin keskeinen ”clou”. Kulku sujuu kuljettajan puolelta aivan kuten missä tahansa muussa 500-mallissa, mutta se luonnistuu huomattavasti juoheammin oikealta kyljeltä, jossa voidaan avata myös vastakkain saranoitu pieni takaovi. Sisämelutaso asettuu hyvin kohtuulliseksi.
Perustavaratila on 185-litraisena ymmärrettävän kompakti, ja niinpä kahta latauskaapelia on hankala sijoitella siististi, koska ne ovat tavaratilassa suoraan sanoen tiellä. Takaselkänojat taittuvat jaetusti melkein tasapinnaksi, ja koska suurinta kuljetustilaa saadaan 550 litraa, määrä on auton kokoon nähden huima.
Sähkömoottori on keulassa. Konepelti nousee ilman tankoa kokonaan ylös pystyasentoon.
Juha Peltonen
Juha Peltonen
Fiat 500 La Prima 3+1
Moottori
sähkömoottori, 87 kW (116 hv), 220 Nm
Suorituskyky
0–100 km/h 9,0 s, huippunopeus 150 km/h
Kulutus
13,0 kWh/100 km, sähkö
CO2-päästöt
0 g/km
Ajoakku
litiumioni 42/37,3 kWh (brutto/netto)
Toimintamatka
320 km
Latausaika
n. 15 h (2,3 kW 1 x 13 A)
Voimansiirto
A1, etuveto
Mitat
p. 3632, l. 1683, k. 1527 mm, akseliväli 2322 mm, omamassa 1465 kg, kantavuus 400 kg, vetomassa 0 kg, tavaratila 185–550 l
Hinta
37 390 euroa, koeajoauto 38 390 euroa (2022)
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Polestar integroituu Teslan Supercharger-latausasemiin
K-Autolla takana erinomainen vuosi 2025 – merkittävää kasvua hankalassa markkinassa
Hyundai IONIQ 6:n myynti alkaa – tällaisesta autosta D-segmentin sedanissa on kyse
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
Huolloista säästäminen voi kostautua pakkasilla – ”Nyt jos koskaan kannattaa hoitaa auto kuntoon”
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Kovat pakkaset koettelevat tuulilaseja – suuret lämpötilavaihtelut voivat laajentaa kiveniskemän halkeamaksi
Hyundain Tšekin tehtaalla valmistettu jo viisi miljoonaa henkilöautoa
Ensirekisteröityjen henkilöautojen keskihintojen nousu on tasaantunut – sähköautojen keskihinta laski
Nissan esittelee koko henkilöautomalliston kattavan 5 vuoden takuun
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Uutta Canorilta
Nauvosta löytyi unelmien merellinen mökki: "Ihastelin suu auki maisemia"
Tehokkaita päätevahvistimia Tanskasta
Liikkuvan levylautasen levysoitin
FangSound Dionysus
Takaisin Pohjois-Karjalaan ja projektiksi autiotalo
Teacin verkkosoittimet JPLAY-sertifioitu
Romutuspalkkioiden haku käynnistyi vuoden alussa
Sirkun ja Mikan mökki löytyi luolasta vuorilta Gran Canarialta
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Polestar integroituu Teslan Supercharger-latausasemiin
K-Autolla takana erinomainen vuosi 2025 – merkittävää kasvua hankalassa markkinassa
Hyundai IONIQ 6:n myynti alkaa – tällaisesta autosta D-segmentin sedanissa on kyse
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
Huolloista säästäminen voi kostautua pakkasilla – ”Nyt jos koskaan kannattaa hoitaa auto kuntoon”
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Polestar integroituu Teslan Supercharger-latausasemiin
K-Autolla takana erinomainen vuosi 2025 – merkittävää kasvua hankalassa markkinassa
Hyundai IONIQ 6:n myynti alkaa – tällaisesta autosta D-segmentin sedanissa on kyse
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
Huolloista säästäminen voi kostautua pakkasilla – ”Nyt jos koskaan kannattaa hoitaa auto kuntoon”
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Kovat pakkaset koettelevat tuulilaseja – suuret lämpötilavaihtelut voivat laajentaa kiveniskemän halkeamaksi
Hyundain Tšekin tehtaalla valmistettu jo viisi miljoonaa henkilöautoa
Ensirekisteröityjen henkilöautojen keskihintojen nousu on tasaantunut – sähköautojen keskihinta laski
Nissan esittelee koko henkilöautomalliston kattavan 5 vuoden takuun
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Continental tuo markkinoille teiden kulumista vähentävän nastarenkaan
Kia julkisti uuden K4:n hinnat – hatchback 27 390 €, farmari 29 390 €
Uusi täyssähköinen Volvo EX60 on auto, jonka kanssa voi keskustella luonnollisesti
Farkku on aina muodissa – Opel Astra-mallisto uudistui
Volvo EX60 Cross Country on suunniteltu tekemään ja näkemään enemmän
Uusi Kia K4 Sportwagon yhdistää dynaamisen muotoilun ja farmarin käytännöllisyyden
Volkswagenille hattutemppu vuoden 2025 rekisteröintitilastoissa
Tässä on CUPRA Leon Sportstourer -nelivetofarmari
YHTEISTYÖSSÄ
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LAKI LEHTONEN
Yrittääkö auton myyjä vetäytyä vastuusta? Tunne käytetyn auton takuun ja virhevastuun erot
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA