Polttomoottorikielto kumoutuu, mutta EU-komissio esittää uutta himmeliä
Bioenergia ry, Suomen Biokierto ja Biokaasu ry sekä Etanoliautoilijat ry pitävät Euroopan komission esitystä merkittävänä suunnanmuutoksena EU:n politiikassa.
Komissio esittää muutosta vuoden 2035 polttomoottoriautojen täyskieltoon ja avaa mahdollisuuden käyttää tulevaisuudessa biopolttoaineita, synteettisiä polttoaineita ja biokaasua myös uusissa ajoneuvoissa.
“EU ottaa järkevän askeleen kohti teknologista riippumattomuutta – ja samalla tunnustaa, että ilmastotavoitteisiin on useita reittejä, ei vain yksi. Uusiutuvat polttoaineet ovat olennainen osa ratkaisuja”, toteaa Hannes Tuohiniitty Bioenergia ry:stä.
Komission esitys on monimutkainen eikä aidosti teknologianeutraali. Komissio on rakentanut ennemmin ehtoja, kuin valinnanvaraa. Jäsenmaiden neuvoston sekä Euroopan Parlamentin tuleekin kehittää esitystä toimivammaksi ja aidosti teknologianeutraaliksi ottaen huomioon uusiutuvat polttoaineet.
Parempi vaihtoehto tavoitteen toteuttamiselle on kuitenkin jo olemassa. Auto- ja polttoainealan toimijoiden yhteinen työryhmä Working Group on Monitoring Methodologies on laatinut perusteellisen raportin mallista, jossa luotaisiin uusi ajoneuvokategoria vain uusiutuvia polttoaineita käyttäville polttomoottoriautoille. Tällaisten polttomoottoriautojen myynti voitaisiin sallia myös vuoden 2035 jälkeen - samalla pitäen kiinni täysimääräisesti kiinni päästövähennystavoitteesta. Suomesta työryhmässä on ollut mukana Neste ja Etanoliautoilijat ry.
Vaihtoehtojen puute on jo kaventanut autotarjontaa Euroopassa. Valmistajat ovat ennakoineet kieltoa yli kymmenen vuoden päähän, mikä on vähentänyt uusiutuvia korkeaseospolttoaineita käyttävien autojen tarjontaa.
Tämä on näkynyt esimerkiksi Suomessa:
- Uusien kaasuautojen myynti on pudonnut 2100 autosta (2019) noin 150 autoon (2024)
- Uusien Flexfuel-etanoliautojen myynti Suomessa on lopetettu, etanoliautojen määrä on lisääntynyt vain bensiiniautojen konvertoinnin kautta
- Kotimaiset kehityshankkeet ovat hidastuneet epävarmuuden vuoksi
Teknologianeutraali sääntely ei heikentäisi EU:n eikä Suomen ilmastotavoitteita – päinvastoin. Suomessa liikenteen päästöjä on jo vähennetty merkittävästi juuri biopolttoaineiden avulla, kun taas EU-tasolla liikenteen päästövähennykset ovat edenneet hitaammin.
“Autoilijoille tämä tarkoittaa helpommin saatavia vaihtoehtoja – ja sitä, ettei tulevaisuuden teknologiaa päätetä vain ylhäältä. Ihmiset voivat jatkossakin valita itselleen sopivan auton. Tämä ei tarkoita päästövähennystavoitteesta luopumista, vaan uusiutuvien polttoaineiden avulla tavoitteisiin voidaan päästä jopa nopeammin ja kustannustehokkaammin”, Etanoliautoilijat ry:n toiminnanjohtaja Antti Grönlund iloitsee.
Uusiutuvien biopolttoaineiden ja synteettisten polttoaineiden kehitys tarvitsee investointeja, ja näitä investointeja syntyy vain, jos ajoneuvoteknologialle on avoin tie ja tulevaisuuden näkymä.
“Biokaasun rooli kotimaisena, uusiutuvana polttoaineena on tärkeä osa Suomen energiaomavaraisuutta. Nyt tehdään päätöksiä, jotka mahdollistavat investoinnit myös Suomessa”, painottaa Hannes Torppa Suomen Biokierto ja biokaasu ry:stä.
Komission esityksen käsittely EU-neuvostossa on tärkeää saada nopeasti liikkeelle. Yhdistyksissä luotetaan, että Suomen hallitus tukee teknologianeutraalia linjaa, kuten tähänkin asti.
Autobild / Etanoliautoilijat ry
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Sähköauton renkaanvaihto vaatii erityistä tarkkuutta
XPENG tuo Suomeen uuden sukupolven ultraälykkään 7-paikkaisen sähköauton – Tässä on X9
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Testissä Volkswagen ID.3 -malli - nopeuttaako lämpöpumppu sähköauton lämpenemistä?
Audi julkistaa uuden täyssähköisen mallin kompaktiin kokoluokkaan: Audi A2 e-tron
Rengashotellissa näkyy keväisin huolestuttava ilmiö: yhä useampi aikoo ajaa kitkarenkailla myös kesällä
Kattavat uudistukset koko Volkswagenin ID.-mallistoon
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Siirtyminen premium-luokkaan: Audi e-tron GT quattro sport
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
R2R-soundia melko edullisesti
Kardioidi minimonitori
Roksanilta kaksi uutta vahvistinta
Sepposet löysivät kodin yhteisöllisestä puutalokorttelista Turun Martissa
Emma ja Lassi toteuttivat unelmansa: ”Talon rakentaminen kannattaa kokea, jos on halua oppia uutta”
Rotelilta uusi Michi-vahvistin ja -cd-soitin
Uutta Arendalilta
AVM:n pronssijuhlat
Regalta uusi levysoitinesivahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Sähköauton renkaanvaihto vaatii erityistä tarkkuutta
XPENG tuo Suomeen uuden sukupolven ultraälykkään 7-paikkaisen sähköauton – Tässä on X9
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Testissä Volkswagen ID.3 -malli - nopeuttaako lämpöpumppu sähköauton lämpenemistä?
FOKUS MEDIA
R2R-soundia melko edullisesti
Kardioidi minimonitori
Roksanilta kaksi uutta vahvistinta
Sepposet löysivät kodin yhteisöllisestä puutalokorttelista Turun Martissa
Emma ja Lassi toteuttivat unelmansa: ”Talon rakentaminen kannattaa kokea, jos on halua oppia uutta”
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Sähköauton renkaanvaihto vaatii erityistä tarkkuutta
XPENG tuo Suomeen uuden sukupolven ultraälykkään 7-paikkaisen sähköauton – Tässä on X9
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Testissä Volkswagen ID.3 -malli - nopeuttaako lämpöpumppu sähköauton lämpenemistä?
Audi julkistaa uuden täyssähköisen mallin kompaktiin kokoluokkaan: Audi A2 e-tron
Rengashotellissa näkyy keväisin huolestuttava ilmiö: yhä useampi aikoo ajaa kitkarenkailla myös kesällä
Kattavat uudistukset koko Volkswagenin ID.-mallistoon
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Siirtyminen premium-luokkaan: Audi e-tron GT quattro sport
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Nissan esittelee koko henkilöautomalliston kattavan 5 vuoden takuun
Hyundai IONIQ 6:n myynti alkaa – tällaisesta autosta D-segmentin sedanissa on kyse
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Mercedes-Benz CLA 250+ voitti Tekniikan Maailman arktisen vertailun
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL