Puutteelliset ajovalot ovat suomalaisten autojen yleisimpiä vikoja - näin varmistat hyvän näkyvyyden talven pimeydessä
17,5 % suomalaisista henkilöautoista sai viime katsastuksessa huomautuksen viallisista lähivaloista, etuvaloista tai lisävaloista, mikä tekee niistä yleisimmät korjauskehotuksiin johtaneet vikahavainnot.
Rengas- ja autohuoltoketju Vianorin autohuollon päällikkö Jarkko Jalava kertoo, että monet kuljettajat vaarantavat näkyvyyden luottamalla liikaa autonsa automaattisiin valojärjestelmiin.
– Automaattisista valojärjestelmistä on suuri apu, mutta ne voivat myös tehdä meistä turhan huolettomia. Kun auto vaihtaa valotilaa itsestään, moni kuljettaja ei tule ajatelleeksi, toimivatko valot oikeasti tai ovatko ne kunnolla säädetyt. Tämä voi vaikuttaa sekä näkyvyyteen että turvallisuuteen, Jalava kertoo.
Traficomin tietojen mukaan vialliset lähivalot olivat yleinen huomautuksen aihe (7,94 %) suomalaisten henkilöautojen katsastuksissa vuonna 2024. Korjauskehotuksia annettiin lisäksi viallisista etuvaloista (5,89 %), viallisista lisävaloista (3,64 %) sekä viallisista rekisterikilpien valoista (8,44 %).
– Asianmukainen valaistus on erityisen tärkeää liikenneturvallisuuden kannalta, mutta se on myös erittäin helppo korjata. Kun opit, miten autosi valojärjestelmä toimii ja tarkistat valot säännöllisesti, moni ongelma voidaan ehkäistä, Jarkko Jalava Vianorilta sanoo.
Miten näkyä ja tulla nähdyksi talven pimeydessä - lue asiantuntijan vinkit
1. Tutustu autosi valojen säätöihin
Ajovaloautomatiikka ei aina kytke oikeita valoja päälle. Päiväajovalot (DRL) voivat aktivoitua myös pimeällä, jolloin etuvalot ovat heikot eikä takana pala valoja lainkaan.
– Lumi, sumu tai märästä asfaltista heijastuvat valot voivat hämätä automaatiota. Opettele, miten autosi valosäädöt toimivat ja tarkista säännöllisesti, että oikeat valot ovat päällä. Käytä kaukovaloja aina, kun se on mahdollista ilman, että häikäiset muita, Jalava neuvoo.
2. Tarkista valot ja anturit manuaalisesti
Modernit autot ilmoittavat usein, jos polttimo on rikki – mutta eivät aina. Kävele auton ympäri pimeään vuodenaikaan mieluiten vähintään kerran kuukaudessa varmistaaksesi, että kaikki valot toimivat.
– Pyyhi lumi, jää ja lika pois valoista sekä antureista. Jos huomaat kosteutta tai huurtumista ajovalojen sisällä, anna ammattilaisen tarkistaa ne.
3. Vaihda valonlähteet ajoissa
Kaikki valonlähteet menettävät kirkkauttaan ajan myötä. Xenon-polttimot himmenevät vähitellen, mikä voi heikentää näkyvyyttä.
– Muutaman käyttövuoden jälkeen on järkevää vaihtaa molemmat polttimot yhtä aikaa. Valitse laadukkaat tuotteet, sillä halvat vaihtoehdot antavat usein heikompaa valoa ja kestävät lyhyemmän aikaa.
4. Vältä häikäisemästä muita kuljettajia
Raskas kuorma auton takaosassa voi vanhemmissa autoissa kallistaa valokeilan liian ylös. Myös automaattiset kaukovalot voivat häikäistä väärin esimerkiksi lumisateessa, sumussa tai sateessa.
– Jos vastaantulevat kuljettajat vilkuttavat sinulle usein valojaan, se voi olla merkki siitä, että ajovalot ovat väärin suunnatut. Autohuoltamon ammattilainen voi säätää ne oikein, mikä parantaa sekä näkyvyyttä että liikenneturvallisuutta.
5. Pidä tuulilasi puhtaana sisältä ja ulkoa - vaihda kuluneet pyyhkijänsulat
Likainen, pölyinen tai rasvainen lasi heikentää näkyvyyttä ja aiheuttaa heijastuksia. Puhdista tuulilasi säännöllisesti, äläkä unohda sisäpintaa tai sivulaseja. Tarkkaile myös kiveniskemiä ja halkeamia, jotka voivat aiheuttaa häikäisyä.
– Vaihda pyyhkijänsulat syksyllä, jos ne jättävät tuulilasin pintaan raitoja, likaa tai vesikalvon. Kuluneet pyyhkijänsulat heikentävät näkyvyyttä ja voivat myös häiritä auton antureita sekä kameroita, jotka ohjaavat automaattisia valoja ja turvallisuusjärjestelmiä.
Yhteenveto: Pienillä teoilla on suuri vaikutus
Turvallinen ajaminen pimeässä edellyttää sekä näkemistä että näkyvyyttä. Tärkeimmät toimenpiteet ovat yksinkertaisia:
- Opettele, miten autosi valojärjestelmä toimii
- Tarkista valot säännöllisesti
- Pidä tuulilasi puhtaana – myös sisäpuolelta
- Vaihda kuluneet pyyhkijänsulat ajoissa
Autobild / Vianor
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Autoliiton Auton Päivä tuo autoalan osaamisen, kaluston ja historian yhteen Kangasalla
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Joka neljäs ohittaa hirvivaaramerkin hiljentämättä
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Vulkkanolta parempitasoinen levysoitin
McIntosh CS7500 AC
1930-luvun huvilasta kunnostettiin huvilakaupungin helmi
Aalto-harrastajan houkutteleva haaste: Miten sisustaa viuhkan muotoinen asunto?
Pro-Jectin uusi BT-levysoitin
Emotivaa pinottuna
iFin uusi kannettava
Karin ja Simon matkustavat suveksi Suomeen ja saaristoon
Puutalokoti Pietarsaaressa palasi 1950-luvulle
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Autoliiton Auton Päivä tuo autoalan osaamisen, kaluston ja historian yhteen Kangasalla
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Joka neljäs ohittaa hirvivaaramerkin hiljentämättä
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Rengasasiantuntija kumoaa kolme sitkeää myyttiä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Mercedeksen uuden C-sarjan hiilijalanjälki kutistuu rajusti
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Volkswagenin uuden sähköisen SUV-mallin, ID. Crossin, myynti on alkanut
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Jaguar paljastaa Type 01 mallin sisätilat
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL