Tuore suomalaistutkimus autoilijoista: tämä kiristää eniten hermoja liikenteessä
Pian on taas vuosittaisen joululiikenteen aika, ja monella autoilijalla saattaa pinna kiristyä ruuhkissa. Yksi ärsytyksen aihe nousee liikenteessä ylitse muiden, ilmenee K-Auton neljättä vuotta perättäin teettämästä ja koko Suomea tilastollisesti kattavasti edustavasta Autoilun suunta -tutkimuksesta.
Tutkimuksessa selvitetään autoilijoiden näkemyksiä autoilusta ja liikenteestä.
Kysyimme tämän vuoden Autoilun suunta -tutkimuksessamme ensimmäistä kertaa, mikä suomalaisia autoilijoita ärsyttää eniten liikenteessä.
Ykkössija oli selvä: eniten liikenteessä hermoja kiristää perässä roikkuminen, jota jopa 69 prosenttia vastaajista pitää ärsyttävänä. Toisena listalla ovat autoilijat, jotka eivät käytä vilkkua (67 %) ja kolmantena puhelinta ratissa räpläävät (54 %).
Huomion arvoista on myös se, että hitaasti ajavat autoilijat (47 %) koetaan liikenteessä ärsyttävämmiksi kuin ylinopeutta ajavat (28 %). Jopa huolimaton pysäköinti (33 %) kohoaa ylinopeuden edelle.
"Kyllähän liikenteessä voi ärsyttää monikin asia. Tutkimukseen peilaten näen erinomaisena asiana sen, että valtaosassa Volkswagenin malleista on mukautuva vakionopeudensäädin, joka tukee turvallista ajamista pitämällä säädetyn etäisyyden edellä ajavaan", sanoo K-Autolla Volkswagenin tuotepäällikkönä työskentelevä Toni Nieminen.
Käytännönläheistä vetokoukkukansaa
Suomalaisten autoilijoiden mielestä auton tärkeimmät varusteet ovat tehokkaat ajovalot, joita jopa 77 prosenttia vastaajista pitää tärkeänä. Ajovalojen jälkeen listan kärkeen nousivat lohko- ja sisätilalämmitin (71 %), pysäköintitutka ja peruutuskamera (67 %) sekä vetokoukku (51 %).
Listan hännille taas jäivät esimerkiksi metalliväri, jota vain 13 prosenttia vastaajista pitää tärkeänä varusteena. Myöskään nahkaverhoilua (12 %) ei pidetä kovinkaan tärkeänä, ja panoraamakattoa vielä sitäkin vähemmän (6 %).
"Suomalaiset ovat käytännönläheisiä autoilijoita, jotka tykkäävät vetää autonsa perässä veneitä ja asuntovaunuja. Autoilijan pitää pystyä liikkumaan kaikissa olosuhteissa, siksi parhaan mahdollisen näkyvyyden tarjoavat iQ.Light-matriisiajovalot ovat myös suosiossa. Suomessa sääolosuhteet vaihtelevat suuresti, joten polttoainekäyttöinen lisälämmitin tai lohko- ja sisätilalämmitin lisäävät sekä mukavuutta että turvallisuutta. Parkkipaikoilla taas auttavat sekä pysäköintitutka että peruutuskamera, jolle Volkswageneissa on pesuri. Volkswagenin, kuten muidenkin K-Auton edustamien merkkien autot varustellaan aina suomalaisten toiveiden mukaisesti Suomen markkinaan. Lähtökohtana on se, että autoissamme on vakiona sellaisia varusteita, joita suomalaiset haluavat ja arvostavat", Nieminen toteaa.
Kysyimme myös, mitä suomalainen autoilija kuuntelee ajaessaan. Tutkimuksen mukaan perinteinen radio pitää pintansa edelleen, sillä radiota kuuntelee 59 prosenttia vastaajista. Puhelimen soittolistan valitsee 29 prosenttia vastaajista ja podcastin tai äänikirjan 7 prosenttia. Vain 4 prosenttia vastaa, ettei kuuntele mitään ajaessaan autoa ja loput pari prosenttia valitsi "jonkin muun".
Tutkimuksen mukaan suomalainen autoilija ajaa keskimäärin 32 kilometriä päivässä ja 19 000 kilometriä vuodessa. Ajomäärät ovat hieman laskeneet aiemmista tutkimuksista.
Autobild / K-Auto
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Autoliiton Auton Päivä tuo autoalan osaamisen, kaluston ja historian yhteen Kangasalla
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Joka neljäs ohittaa hirvivaaramerkin hiljentämättä
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Mitsubishiltä uusi Grandis sekä juhlavuoden ASX
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Vestlydin uudet aktiviikaiuttimet
60-luvun talo yllättää! Rohkeita värejä ja kiinnostavia kuvioita
Sinisellä sisustettu Jofs on unelmien kakkoskoti
Klipschin voimaa
IsoAcousticsin GAIA Titan Neo -kuluttajille
VinnieRossin uusi phono-esivahvistin
Goldmund teleologisena
T+A:n uudet lippulaivat
Yamahan uudet striimerivahvistimet
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoliiton Auton Päivä tuo autoalan osaamisen, kaluston ja historian yhteen Kangasalla
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Joka neljäs ohittaa hirvivaaramerkin hiljentämättä
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Mitsubishiltä uusi Grandis sekä juhlavuoden ASX
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Rengasasiantuntija kumoaa kolme sitkeää myyttiä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Mercedeksen uuden C-sarjan hiilijalanjälki kutistuu rajusti
Volkswagenin uuden sähköisen SUV-mallin, ID. Crossin, myynti on alkanut
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Jaguar paljastaa Type 01 mallin sisätilat
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL