Alkukesä on ollut Suomessa poikkeuksellisen helteinen ja tukala koirille, jotka ovat alttiita lämpöhalvaukselle jo huomattavasti hellerajan alapuolella. Kesällä koiraa ei tule jättää koskaan yksin autoon, sillä pilvisenäkin päivänä auton sisälämpötila voi nousta sille vaarallisen kuumaksi. Vaikka koiranomistajia muistutetaan aiheesta aina kesän lähestyessä, ovat autoon jätetyt koirat olleet tänäkin vuonna ongelma.
@Marius Nagy 2020
Älä koskaan jätä koiraa helteellä autoon! Suomea kiertävä robottikoira näyttää, miten koira läkähtyy kuumaan autoon – SEY: Helteinen alkukesä lisännyt vaaratilanteita!
Lämmin alkukesä on näkynyt koiriin liittyvien vaaratilanteiden ja eläinsuojeluilmoitusten määrässä. Musti ja Mirri herättelee nyt koiranomistajia laajan kampanjan avulla, johon kuuluu Suomen suurimpia kaupunkeja kiertävä robottikoira. 3D-tulostuksella rakennettu ja kuumenevaan autoon jätetty robotti antaa konkreettisen esimerkin siitä, miltä oikean koiran kokema vaaratilanne näyttää.
Alkukesä on ollut Suomessa poikkeuksellisen helteinen ja tukala koirille, jotka ovat alttiita lämpöhalvaukselle jo huomattavasti hellerajan alapuolella. Kesällä koiraa ei tule jättää koskaan yksin autoon, sillä pilvisenäkin päivänä auton sisälämpötila voi nousta sille vaarallisen kuumaksi. Vaikka koiranomistajia muistutetaan aiheesta aina kesän lähestyessä, ovat autoon jätetyt koirat olleet tänäkin vuonna ongelma.
SEY Suomen eläinsuojelu sai jo toukokuussa kymmeniä ilmoituksia autoihin ja kuumiin olosuhteisiin jätetyistä koirista. Kesäkuussa ilmoitusten määrä on jatkanut kasvuaan, kertoo SEY:n viestintäpäällikkö Maria Eiskop.
“Kesäkuussa säät ovat hieman viilenneet verrattuna toukokuuhun, ja suuri osa päivistä on ollut pilvisiä. Moni yhdistää vaarat edelleen vain aurinkoisiin ja helteisiin päiviin, vaikka auto kuumenee koiralle tukalaksi myös pilvisinä päivinä. Tämä ilmiö on ollut selvästi nähtävissä kesäkuun aikana tulleissa ilmoituksissa”, Eiskop kertoo.
Eiskop huomauttaa, että myös toinen autoihin liittyvä väärinkäsitys on sitkeästi voimissaan.
“On yllättävää, miten moni ajattelee, että auton ikkunoiden raolleen jättäminen on riittävä viilennyskeino. Sitä se ei yleensä ole, vaan auto kuumenee sietämättömän kuumaksi ja on jopa hengenvaarallinen koiralle, joka ei kykene säätelemään elimistönsä lämpöä hikoilemalla.”
Robottikoira simuloi muun muassa koiran hätääntymistä, voimakasta läähätystä ja levottomuutta sen pyrkiessä pakoon kuumuutta. Raudasoja kertoo, että koiran lämpöhalvauksen oireita ovat lisäksi kielen ja suun limakalvojen tummanpunaisuus, kouristelu ja vapina. Ylikuumeneminen on uhka myös auton ulkopuolella, ja sitä voi ehkäistä riittävällä vedensaannilla, varjossa oleskelulla, uinnilla ja esimerkiksi viilentävällä koirajäätelöllä. Riehakkaat leikit ja aktiviteetit kannattaa myös vaihtaa kuumalla säällä rauhallisempaan tekemiseen.
Musti Group
Erityisen lämmin alkukesä ja eläinsuojeluilmoitusten määrän kasvu on huolestuttanut myös Mustia ja Mirriä, joka kampanjoi nyt laajasti vaaroista, joita koiran autoon jättämiseen liittyy. Käsinkosketeltavan esimerkin tästä tarjoaa Suomen suurimpia kaupunkeja kiertävä auto, jonka sisälle on rakennettu realistinen robottikoira. Auton sisätilan lämpenemistä ja koiran reaktioita seuraamalla katsoja näkee, kuinka nopeasti auto muuttuu koiralle vaaralliseksi.
“3D-tulostetun robottikoiran avulla voimme antaa turvallisesti varoittavan ja opettavan esimerkin siitä, millainen loukku kuuma auto on koiralle. On ymmärrettävää, että ihmiset arvioivat lämpötilaa oman tuntemuksensa kautta, mutta autoon asennettu lämpömittari näyttää, miten nopeasti pysäköidyn auton sisälämpötila nousee koiralle vaaralliseksi”, kertoo Janica Raudasoja, joka toimii eläinten käyttäytymisen ja kouluttamisen asiantuntijana Mustilla ja Mirrillä.
Robottikoira simuloi muun muassa koiran hätääntymistä, voimakasta läähätystä ja levottomuutta sen pyrkiessä pakoon kuumuutta. Raudasoja kertoo, että koiran lämpöhalvauksen oireita ovat lisäksi kielen ja suun limakalvojen tummanpunaisuus, kouristelu ja vapina. Ylikuumeneminen on uhka myös auton ulkopuolella, ja sitä voi ehkäistä riittävällä vedensaannilla, varjossa oleskelulla, uinnilla ja esimerkiksi viilentävällä koirajäätelöllä. Riehakkaat leikit ja aktiviteetit kannattaa myös vaihtaa kuumalla säällä rauhallisempaan tekemiseen.
Robottikoiraa esittelevällä autokiertueella jaetaankin ilmaista koirajäätelöä ja SEY:n En jätä koiraa kuumaan autoon -ikkunatarroja. Myös SEY:n Eiskop painottaa, että koirien lämmönsäätelykyky on merkittävästi heikompi kuin ihmisillä, eikä koiraa tule siksi jättää kesällä edes hetkeksi yksin autoon. Pikaisenkin kauppareissun ajaksi autoon jätetty koira voi kokea todella tukalia hetkiä.
“On tärkeää muistaa myös, että ongelma ei kosketa vain autoon jätettyjä koiria. Esimerkiksi parvekkeelle tai pihalle ilman minkäänlaista säänsuojaa tai varjoa jätetyistä koirista on tänäkin kesänä tullut lukuisia ilmoituksia”, Eiskop kertoo.
Musti Group -lehdistötiedote / Juha Peltonen
Robottikoirakiertue ja ilmainen koirajäätelötarjoilu järjestetään:
• 26.6. klo 15.00–18.30, Turku, Musti ja Mirri Kupittaa
• 27.6. klo 13.00–13.45, Lahti, Musti ja Mirri Lahti
• 27.6. klo 17.15–18.00, Jyväskylä, Musti ja Mirri Jyväskylä
• 28.6. klo 15.00–18.30, Tampere, Musti ja Mirri Kaleva
• 29.6. klo 14.15–15.15, Espoo, Musti ja Mirri Suomenoja
• 29.6. klo 16.30–17.30, Vantaa, Musti ja Mirri Tammisto
• 30.6. klo 12.30–15.30, Helsinki, Musti ja Mirri Hakaniemi
Kiertueen heinäkuun aikataulu tarkentuu myöhemmin, ja sitä voi seurata Mustin ja Mirrin Facebook- ja Instagram-kanavista:
• 1.7. Helsinki
• 2.7. Vantaa ja Tuusula
• 3.7. Espoo
• 4.7. Kirkkonummi
• 5.7. Helsinki
Facebook: https://www.facebook.com/mustijamirri
Instagram: https://www.instagram.com/mustijamirri
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
BBS:n taotut kevytmetallivanteet ovat näyttävät.
Juha Peltonen
BBS:n taotut kevytmetallivanteet ovat näyttävät.
Juha Peltonen
Uusi Kia EV3 on nähtävillä Kian osastolla Katajanokanlaiturilla 4.-7. heinäkuuta. Tapahtuma-alue on avoinna torstaista lauantaihin kello 11-22 ja sunnuntaina kello 11-16.
Kia
Uusi Kia EV3 on nähtävillä Kian osastolla Katajanokanlaiturilla 4.-7. heinäkuuta. Tapahtuma-alue on avoinna torstaista lauantaihin kello 11-22 ja sunnuntaina kello 11-16.
Kia
Alkukesä on ollut Suomessa poikkeuksellisen helteinen ja tukala koirille, jotka ovat alttiita lämpöhalvaukselle jo huomattavasti hellerajan alapuolella. Kesällä koiraa ei tule jättää koskaan yksin autoon, sillä pilvisenäkin päivänä auton sisälämpötila voi nousta sille vaarallisen kuumaksi. Vaikka koiranomistajia muistutetaan aiheesta aina kesän lähestyessä, ovat autoon jätetyt koirat olleet tänäkin vuonna ongelma.
@Marius Nagy 2020
Alkukesä on ollut Suomessa poikkeuksellisen helteinen ja tukala koirille, jotka ovat alttiita lämpöhalvaukselle jo huomattavasti hellerajan alapuolella. Kesällä koiraa ei tule jättää koskaan yksin autoon, sillä pilvisenäkin päivänä auton sisälämpötila voi nousta sille vaarallisen kuumaksi. Vaikka koiranomistajia muistutetaan aiheesta aina kesän lähestyessä, ovat autoon jätetyt koirat olleet tänäkin vuonna ongelma.
@Marius Nagy 2020
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Autoveron tuotto valtiolle laski peräti 22 % - syynä Suomeen rekisteröityjen ajoneuvojen lukumäärän ja päästötason lasku
Uusi suomalainen innovaatio ravistelee vaihtoautojen kauppaa
Tässä ovat Renaultin uuden sukupolven sähköpakettiautot
Ladattavat hybridit eivät ole alttiimpia vikaantumisille kuin muut: “Vain murto-osaan tulee suurempaa teknistä vikaa”
Mercedes-Benz tuo tarjolle SAE-Tason 3 autonomisen ajamisen
Talvilomalle sähköautolla? Viisi vinkkiä riittävään lataukseen ja turvalliseen matkantekoon
Ranskassa on jo 400 000 etanoliautoa – miksi Suomessa ei olla päästy kehitykseen mukaan?
Koeajossa Polestar 2 BST edition 230: Sähköpirulainen
K-Lataus ja yritysautoilujätti Drivalia merkittävään yhteistyöhön
Citroenilta uusi kompakti SUV
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Polestar 2 BST edition 230: Sähköpirulainen
Koeajossa Honda e:NY1 Advance: Periaatteessa loistava
Koeajossa Porsche Cayenne E-Hybrid Coupé: Ajoon hiottu
Koeajossa Renault Clio E-Tech Hybrid 145 techno: Talous edellä
Koeajossa Mazda MX-5 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Kirkkain tähti viidestä
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Järeä päätevahvistin Canorilta
Ei ylä- eikä alaripustusta
PS Audion tähtidac
Accuphasen uusi E-48S
Pikku Nu-Vista
Kuusi 21 tuumaista ja neljä 18 tuumaista
Onkyolta uusia vahvistimia
Näin nukut hyvin! Suosi luonnonmateriaaleja ja pidä makuuhuone raikkaana
Tove Janssonin veljentytär, Moomin Charactersin Sophia Jansson: ” Elämäni on ollut myllerrystä, mutta saarelle olen aina voinut palata ja tuntea, että tämä pysyy ”
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Autoveron tuotto valtiolle laski peräti 22 % - syynä Suomeen rekisteröityjen ajoneuvojen lukumäärän ja päästötason lasku
Uusi suomalainen innovaatio ravistelee vaihtoautojen kauppaa
Tässä ovat Renaultin uuden sukupolven sähköpakettiautot
Ladattavat hybridit eivät ole alttiimpia vikaantumisille kuin muut: “Vain murto-osaan tulee suurempaa teknistä vikaa”
Mercedes-Benz tuo tarjolle SAE-Tason 3 autonomisen ajamisen
KOEAJOT
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoveron tuotto valtiolle laski peräti 22 % - syynä Suomeen rekisteröityjen ajoneuvojen lukumäärän ja päästötason lasku
Uusi suomalainen innovaatio ravistelee vaihtoautojen kauppaa
Tässä ovat Renaultin uuden sukupolven sähköpakettiautot
Ladattavat hybridit eivät ole alttiimpia vikaantumisille kuin muut: “Vain murto-osaan tulee suurempaa teknistä vikaa”
Mercedes-Benz tuo tarjolle SAE-Tason 3 autonomisen ajamisen
Talvilomalle sähköautolla? Viisi vinkkiä riittävään lataukseen ja turvalliseen matkantekoon
Ranskassa on jo 400 000 etanoliautoa – miksi Suomessa ei olla päästy kehitykseen mukaan?
K-Lataus ja yritysautoilujätti Drivalia merkittävään yhteistyöhön
Citroenilta uusi kompakti SUV
Volkswagen näytti ensimmäisen vilauksen 20 000 euron hintaisesta täyssähköautosta
LUETUIMMAT
Volkswagen juhlii sähköisellä juhlamallistolla uusin hinnoin
Tässä on naistoimittajien valitsema Vuoden kompakti SUV
Uusi suomalainen innovaatio ravistelee vaihtoautojen kauppaa
Audin MHEV Plus -teknologia: uuden sukupolven hybridi
Olisiko vanhan auton omistajalla sittenkin varaa sähköautoon?
Mercedes-Benz E-sarja loisti Euro NCAP-testissä
Mercedeksen AMG-mallisto täydentyy uutuuksilla - testit käynnissä Lapissa
Porschen uusi Carrera S rouhii jopa 480 hevosvoimaa
Tällainen on palkittu Alpinen uusi täyssähköauto – Pohjoismaihin ensi vuonna
Opelilta mielenkiintoinen päänavaus sähköautoiluun - uusi Frontera maksaa saman verran voimalinjasta riippumatta
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI