Mitkä merkit ja mallit ovat pärjänneet parhaiten Auto Bildin 100 000 km kestotesteissä? Tässä vuosien 2014–2015 testatut!
Miten kestäviä ovat olleet Auto Bildin 100 000 kilometrin kestotesteissä olleet autot? Nyt voit nähdä kattavan luettelon tähän mennessä Saksassa julkaistuista kestotesteistä. Huomaa, että listaustilanne on heinäkuulta 2015.
Autojen todellinen laatutaso ei ilmene autoliikkeen näyteikkunoissa tai halleissa. Mitä hyötyä on hienosta ulkonäöstä, jos auto seisookin useammin korjaamolla kuin omassa pihassa tai autotallissa?
Monesti vasta auton ostamisen jälkeen selviää, millaiset kaupat tuli tehtyä. Siksi hyvänä apuna ovat Auto Bildin 100 000 kilometrin kestotestit, joissa testiautot läpikäyvät normaalia kulutusajoa, nopeaa moottoritieajoa unohtamatta.
Kuluttava arkikäyttö on kuitenkin vain osa Auto Bildin kestotestiä, sillä vasta testin lopuksi suoritettu ”atomeiksi” purkaminen paljastaa auton todellisen kulumisasteen sadan tuhannen ajokilometrin jälkeen.
Tällöin komponenttien kuluneisuusaste arvioidaan puolueettomalla tutkimusasemalla, joka esimerkiksi tutkii mahdolliset korin sisäiset ruostepesäkkeet endoskoopin avulla.
Saksan Auto Bild on vuodesta 2000 lähtien testannut jo yli sata autoa 100 000 km kestotesteissä.
Tässä on vuosina 2014–2015 Auto Bildin kestotestaamien autojen todettuja keskeisiä testiheikkouksia:
Auto Bildin 100 000 kilometrin kestotesteissä autot puretaan lopuksi "atomeiksi". Esimerkkikuvassa Chevrolet Orlando.
Sija 19
Subaru XV 2.0D Exclusive
- Ennenaikaista kytkimen kulumista
- Kaksi sulanutta mäntää
- Alustakorroosiota
- Kuljettajan istuimen ja pintamateriaalivikoja, jotka aiheuttivat häiriöääniä
- 44 virhepistettä, arvosana 4-
Sija 18
Audi Q3 2.0 TDI Quattro
- Lambda-anturivika nostaa kierroksia 27 077 km kohdalla
- 51 935 km kohdalla pakokaasujen kierrätysjärjestelmän häiriö
- Molemmat ksenon-polttimot jouduttiin kertaalleen vaihtamaan
- Vaihdelaatikko jouduttiin uusimaan
- 42 virhepistettä, arvosana 4-
Sija 17
Chevrolet Orlando LT+ 2.0 TD
- Liian nykivä automaattivaihteisto
- Ilmastointilaite ei puhalla riittävän kuumaa
- Ajovaloteho liian heikko
- Noin 50 000 km kohdalla murtunut vetoakselin suojakumi vaihtoon
- 71 000 km kohdalla takaluukun lukkomekanismi vioittui
- 6-portainen automaatti lopputarkastuksessa voimakkaasti kulunut
- 35 virhepistettä, arvosana 4+
Sija 16
Ford Grand C-Max 2.0 TDCi Titanium
- elektroniikkahäiriöitä, tehdasnavin kuva katosi
- ruostunut katkaisin antoi väärän impulssin turboahtimen ohjausyksikölle
- runsaasti ruostetta moottorilohkossa
- 30 virhepistettä, arvosana 3-
Sija 15
VW Up 1.0 White Up
- ilmastointilaitteen kondenssivettä valui matkustamoon
- ilmastointikompressori rikkoutui viimeisellä testineljänneksellä ja jouduttiin vaihtamaan 75 000 km huollossa
- aurinkolippa jouduttiin kiinnittämään kahdesti uudelleen
- 22 virhepistettä, arvosana 3+
Sija 14
Opel Meriva 1.7 CDTI Color Edition
- sähköongelmia
- palanut ajovalopolttimo
- jarruvalokytkin
- sähköinen tavaratilan avausmekanismi jouduttiin uusimaan, koska luukku ei enää avautunut
- 21 virhepistettä, arvosana 3+
Sija 13
Mini Cooper SD Countryman
- kova jousitus välittää sivuääniä
- ongelmia jarrunesteen kanssa
- murtuva mukiteline
- 21 virhepistettä, arvosana 3+
Sija 12
Mercedes-Benz B 200 CDI
- elektroniikkahäiriöitä
- nykivä automaattivaihteisto
- epämukavat aurinkolipat
- 18 virhepistettä, arvosana 2-
Sija 10 (jaettu sija)
Kia Rio 1.4 CVVT Edition 7
- voimansiirtoa ja alustaa vielä kohennettava
- konepellin saranoiden puutteellinen voitelu
- vuotava ilmastointilaitteen kompressori
- jäykkätoiminen kytkin
- ruostetta pakoputkistossa
- 89 775 km kohdalla irronnut ajovaloumpio aiheutti korjaamokäynnin
- 17 virhepistettä, arvosana 2-
Sija 10 (jaettu sija)
Hyundai i40 Kombi blue 1.7 CRDi Style
- 79 000 km kohdalla yksi etupysäköintitutka irtosi
- 85 000 km kohdalla CD-soittimeen tuli häiriö, joka samalla aiheutti koko Hifi-tehdasnavilaitteiston vaihdon uuteen
- hieman ruostetta takaluukussa
- hieman sanomista sisäverhoilussa
- kulumaa ohjauspyörän nahkakehässä
- 17 virhepistettä, arvosana 2-
Sija 9
Volvo V60 D2 DRive Ocean Race
- tietoviihdejärjestelmässä esiintyi ongelmia
- 15 virhepistettä, arvosana 2
Sija 7 (jaettu sija)
VW Golf 1.4 TSI Comfortline
- häiriöitä sähköikkunoiden automatiikassa
- häiriöitä näytöissä
- vettä jalkatilaan
- Start/Stop -järjestelmä vaati päivityksen 80 000 km kohdalla
- lievää ruostetta etuakselistossa
- 12 virhepistettä, arvosana 2+
Sija 7 (jaettu sija)
Mercedes-Benz E 350 CDI T Avantgarde
- häiriöitä takaovien lukituksessa, jäivät lukkoon, alkaen 26 000 km kohdalla
- sama uusiutui 65 000 km kohdalla entistä pahempana, nyt lapsilukot jäivät päälle eikä takaovia saanut enää auki myöskään sisäpuolelta
- hieman ennen testin loppua vikaa vasemmassa takaoven kahvassa
- 12 virhepistettä, arvosana 2+
Sija 6
Lexus CT200h Dynamic Line
- ainoana testivikana etumatkustajan oven sisäkahvan kehys irtosi kahdesti
- 11 virhepistettä, arvosana 2+
Sija 5
Kia Cee’d 1.6 GDI Spirit
- ongelmia Start/Stop -järjestelmän kanssa, ei aina herää liikennevaloissa
- kytkimen pitkä liikerata
- 9 virhepistettä, arvosana 2+
Sija 2 (jaettu sija)
Mercedes-Benz A 180 BE Style
- ei vikoja 100 000 km testin aikana
- virhepisteet 8, arvosana 1-
Sija 2 (jaettu sija)
Mazda CX-5 Skyactiv-D AWD
- softapäivitykset eivät ajantasaiset
- väärän tyyppiset jarrupalat
- virhepisteet 8, arvosana 1-
Sija 2 (jaettu sija)
Ford Focus 1.0 EcoBoost Titanium
- 22 105 km kohdalla moottori siirtyi vikasietotilaan; huollossa ohjelmoitiin uusi softa
- viallinen polttoainesäiliön kiinnike
- virhepisteet 8, arvosana 1-
Sija 1
Audi A6 Avant 2.0 TDI
- pakosarjan tiivistevika
- ruostetta taka-akselistossa
- 6 virhepistettä, arvosana 1-
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Volkswagenin uusi ID.Cross syksyllä Eurooppaan
Rengassesonki on pian täällä – asiantuntijamme kertoo, milloin kannattaa hankkia uudet renkaat
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Sähköauton renkaanvaihto vaatii erityistä tarkkuutta
XPENG tuo Suomeen uuden sukupolven ultraälykkään 7-paikkaisen sähköauton – Tässä on X9
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Testissä Volkswagen ID.3 -malli - nopeuttaako lämpöpumppu sähköauton lämpenemistä?
Audi julkistaa uuden täyssähköisen mallin kompaktiin kokoluokkaan: Audi A2 e-tron
Rengashotellissa näkyy keväisin huolestuttava ilmiö: yhä useampi aikoo ajaa kitkarenkailla myös kesällä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Sepposet löysivät kodin yhteisöllisestä puutalokorttelista Turun Martissa
Emma ja Lassi toteuttivat unelmansa: ”Talon rakentaminen kannattaa kokea, jos on halua oppia uutta”
Rotelilta uusi Michi-vahvistin ja -cd-soitin
LEAKin retrostriimeri
Trianglelta uusia kaapeleita
MoFin uusi UltraPhono Pro -phono-esivahvistin
Grado Signature S550
Russoundin monihuonelaitteita Suomesta
Souldnoten päivitetty Series 1
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
FOKUS MEDIA
Sepposet löysivät kodin yhteisöllisestä puutalokorttelista Turun Martissa
Emma ja Lassi toteuttivat unelmansa: ”Talon rakentaminen kannattaa kokea, jos on halua oppia uutta”
Rotelilta uusi Michi-vahvistin ja -cd-soitin
LEAKin retrostriimeri
Trianglelta uusia kaapeleita
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Volkswagenin uusi ID.Cross syksyllä Eurooppaan
Rengassesonki on pian täällä – asiantuntijamme kertoo, milloin kannattaa hankkia uudet renkaat
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Sähköauton renkaanvaihto vaatii erityistä tarkkuutta
XPENG tuo Suomeen uuden sukupolven ultraälykkään 7-paikkaisen sähköauton – Tässä on X9
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Testissä Volkswagen ID.3 -malli - nopeuttaako lämpöpumppu sähköauton lämpenemistä?
Audi julkistaa uuden täyssähköisen mallin kompaktiin kokoluokkaan: Audi A2 e-tron
Rengashotellissa näkyy keväisin huolestuttava ilmiö: yhä useampi aikoo ajaa kitkarenkailla myös kesällä
Kattavat uudistukset koko Volkswagenin ID.-mallistoon
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Hyundai IONIQ 6:n myynti alkaa – tällaisesta autosta D-segmentin sedanissa on kyse
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Mercedes-Benz CLA 250+ voitti Tekniikan Maailman arktisen vertailun
Kia EV2:n prototyyppi tarjosi talvitestissä vaikuttavan toimintamatkan
Volkswagen rajulle säästökuurille
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL