Alfa Romeo Tonale on saatavana kahdella eri sähköisellä voimalinjalla; kevythybridinä (130 hv ja 160 hv) sekä ladattavana hybridinä. Valmistaja esittelee Tonalessa 160 hv Hybrid VGT (Variable-Geometry Turbo) 1,5 -moottorin, joka on ainutlaatuinen Alfa Romeolle.
Alfa Romeo
Premium-SUV Alfa Romeo Tonale: Jo yli 4000 ennakkovarausta ja 1000 tilausta Euroopassa
Suomeen kesäkuussa saapuva Alfa Romeo Tonale aloittaa legendaarisen merkin sähköisen aikakauden.
Täysin uusi, Suomeen kesäkuussa saapuva Alfa Romeo Tonale on herättänyt suurta kiinnostusta Euroopassa ennen sen virallista lanseerausta. Tonalesta – merkin ensimmäisestä sähköisestä autosta – on tehty jo 4000 ennakkovarausta. Lisäksi autosta on tehty tuhat tilausta, mikä osoittaa vahvaa mielenkiintoa niin autoa kuin Alfa Romeo -brändiäkin kohtaan.
Alfa Romeo Tonale on legendaarisen automerkin premium-tason SUV, joka siirtää italialaismerkin sähköiseen aikakauteen. Tonale on saatavana niin kevythybridinä kuin ladattavana hybridinäkin.
Toukokuussa valmistuvat, ensimmäiset Suomeen saapuvat autot ovat kevythybridejä. Tonalen ladattava hybridi lanseerataan Suomessa loppuvuodesta.
Alfa Romeo Tonalen todellinen lippulaivamalli on Q4-nelivedolla varustettu 275 hv Plug-in Hybrid (15,5 kWh), joka kiihtyy 0-100 km/h vain 6,2 sekunnissa.
Alfa Romeo
Uusi Alfa Romeo Tonale valmistetaan juuri sille luodulla kokoonpanolinjalla Pomigliano d'Arcossa, Napolissa, joka on yksi konsernin moderneimmista ja palkituimmista tuotantolaitoksista. Tonale onkin Alfa Romeon kaikkien aikojen edistyksellisin automalli.
Uusi Alfa Romeo Tonale on 4,53 m pitkä, 1,84 m leveä ja 1,60 m korkea. Näihin C-segmentin SUV:n mittoihin on tuotu Alfa Romeo Giulia GT:n elegantin urheilullista tyyliä, joka muistuttaa myös ikonisesta 8C Competizione -mallista. Tonalen tuotantoversion muotoilu on ollut uskollinen Alfa Romeon Centro Stile -muotoilukeskuksen luomalle alkuperäiselle konseptiautolle, joka käynnisti koko projektin.
Alfa Romeo Tonalen muotokieli on erottuvaa, sensuellia ja tulevaisuuteen suuntautuvaa. Keulaa hallitsee jäljittelemätön Alfan "Trilobo" -muotoilu ja ”Scudetto” jäähdyttimen säleikkö, joka toimii keskipisteenä koko keulan muotoilulle.
Vastaavasti "3+3" ajovalot uudella Full-LED Adaptive Matrix -teknologialla tuovat mieleen SZ Zagaton tai Proteo -konseptiautojen itsevarman ilmeen.
Alfa Romeon kilpahistorian inspiroima sisätilojen suunnittelu on keskittynyt vahvasti kuljettajaan. Kaikki ohjainlaitteet ovat helposti saatavilla turvallisen ja nautinnollisen ajokokemuksen takaamiseksi.
Lisäksi sisätilojen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota yksityiskohtiin yhdistettynä sisätilojen materiaalien ja verhoilun korkeaan laatuun.
Alfa Romeo Tonalen hinnat julkaistaan Suomessa toukokuussa.
Mattia Baruffaldi
Alfa Romeolle uusi Tonale merkitsee uuden aikakauden alkua sähköisten voimalinjojen osalta. Strategiansa mukaisesti Alfa Romeo asettaa sille vaatimuksen: sähköistymisen on palveltava tuotemerkkiä ja sen DNA:ta.
Alfa Romeo haluaa sitoutua tulevaisuuden kestävään liikkuvuuteen pysyen samalla uskollisena sen perusarvoille.
Sähköllä jopa 80 kilometriä
Alfa Romeo Tonale on saatavana kahdella eri sähköisellä voimalinjalla; kevythybridinä (130 hv ja 160 hv) sekä ladattavana hybridinä. Valmistaja esittelee Tonalessa 160 hv Hybrid VGT (Variable-Geometry Turbo) 1,5 -moottorin, joka on ainutlaatuinen Alfa Romeolle.
Sen muuttuvageometrinen turboahdin yhdistettynä 7-vaihteiseen TCT-kaksoiskytkinvaihteistoon ja 48 V/ 15 kW, 55 Nm "P2" -sähkömoottoriin mahdollistaa moottorin pyörittämisen myös silloin, kun polttomoottori sammutetaan.
Plug-in Hybrid -voimansiirron yhteydessä on vakiona Q4-neliveto
Alfa Romeo
Vaihteisto mahdollistaa käynnistyksen ja ajon sähköajotilassa alhaisilla nopeuksilla, pysäköidessä ja rullauksen yhteydessä. Tonalen kevythybridi tarjoaakin autenttisen sähköisen ajokokemuksen.
Alfa Romeo Tonalen todellinen lippulaivamalli on Q4-nelivedolla varustettu 275 hv Plug-in Hybrid (15,5 kWh), joka kiihtyy 0-100 km/h vain 6,2 sekunnissa.
Sen toimintamatka sähköllä on jopa 80 km kaupunkiajossa ja jopa 60 km yhdistetyssä ajossa, jotka ovat myös luokkansa parhaimmistoa.
Alfa Romeo Tonalen tärkeimpiä uusia teknologisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi integroitu Amazon Alexa -ääniavustaja. Se tarjoaa päivityksiä ajoneuvon tilasta, lataus- ja/tai polttoainetason, etsii kiinnostavia kohteita, löytää auton viimeisimmän sijainnin, lähettää lukitus-/avauskomentoja etänä ja paljon muuta.
Mattia Baruffaldi
Plug-in Hybrid -voimansiirron yhteydessä vakiona oleva Q4-neliveto takaa vertaansa vailla olevan turvallisuuden ja ajonautinnon. Tonalen ladattava hybridi lanseerataan Suomessa vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Innovatiivista uutta teknologiaa
Alfa Romeon strategiana on tukea kuljettajan ajokokemusta uusien innovatiivisten ohjelmistojen ja liitettävyyden avulla säilyttäen samalla sille tyypillinen urheilullinen ajonautinto.
Uuden Alfa Romeo Tonalen tärkeimpiä uusia teknologisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi integroitu Amazon Alexa -ääniavustaja.
Alexa tarjoaa päivityksiä ajoneuvon tilasta, lataus- ja/tai polttoainetason, etsii kiinnostavia kohteita, löytää auton viimeisimmän sijainnin, lähettää lukitus-/avauskomentoja etänä ja paljon muuta.
Alfa Romeo on ensimmäinen autonvalmistaja maailmassa, joka esittelee autossaan NFT-sertifikaatin. Kyseessä on todellinen innovaatio autoteollisuudessa. NFT-teknologia tallentaa asiakkaan suostumuksella ajoneuvon huoltohistorian, mikä parantaa auton jälleenmyyntiarvoa.
Tonale on varustettu täysin uudella infotainment-järjestelmällä, jonka Android-käyttöjärjestelmän ja 4G-yhteyden ansiosta se tarjoaa sisältöä, toimintoja ja palveluita, jotka ovat aina ajan tasalla. Uusi järjestelmä omaa täysin digitaalisen 12,3” näytön, 10,25” pääkosketusnäytön ja sujuvan käyttöliittymän, jonka ansiosta informaatio on helppo havaita yhdellä silmäyksellä.
Uusi teknologia palvelee myös turvallisuutta ja mukavuutta, sillä uusi Alfa Romeo Tonale on varustettu tason 2 autonomisen ajon Advanced Driver Assistance Systems (ADAS) -järjestelmillä, jotka toimivat Alfa Romeon filosofian mukaisesti.
Tässäkin uusi innovatiivinen ohjelmisto on brändin DNA:n palveluksessa, painopisteen ollessa edelleen kuljettajassa ja järjestelmien toimiessa häiritsemättä kuljettajan ajokokemusta, jolloin hallinta ja ajodynamiikka säilyvät mahdollisimman ennallaan maksimaalisen ajonautinnon takaamiseksi.
Alfa Romeo Tonalen hinnat julkaistaan Suomessa toukokuussa.
Alfa Romeo -lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Moottori testasi: Miten käytetty talvirengas pärjää uutta vastaan?
Renkaiden kuluminen ei katso kalenteria – tarkista, että renkaasi ovat valmiina syksyyn
Volvo Cars käynnistää uuden täyssähköisen Volvo ES90 -mallin tuotannon
Uudet voimalinjat Dacia Dusterille
Uuden GTI-aikakauden alku: Volkswagen esittelee sähköisen ID. Polo GTI:n
Volkswagen esittelee ID. CROSS -konseptiauton, uusi sähköautomalli pienempään kokoluokkaan
Mielenrauhaa autokauppaan – 14 päivän palautusoikeus kaikkiin käytettyjen ajoneuvojen kauppoihin
Hyundai esittelee Concept THREE-sähköautokonseptin IAA Mobility 2025 -messuilla
Opel Astra Sports Tourer Hybrid: Energiatehokas bensiiniauto temmeltää dieseleiden kentällä - jopa 1 200 km tankillisella
Tällainen on CUPRA Tindaya -konseptiauto
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Plug-in Hybrid Premiere Edition: Kiitettävästi sähköllä
Koeajossa Alfa Romeo Stelvio 2.0 Q4 AT8 Tributo Italiano: Italialainen ylistys
Koeajossa BYD Seal Excellence AWD: Urheilullista tyyliä Kiinasta
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Koeajossa Opel Astra Electric GS 54 kWh 156 A: Ranskalaiset sukujuuret
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Putkivahvistimia kilpailukykyiseen hintaan
Boutique-hotelli ja nelilapsisen perheen koti saman katon alla: Unelma toteutui Taalintehtaalla
Pro-Jectilta kaksi uutta putkiboksia
Passin uudistunut kuulokevahvistin
139 desibeliä 20 hertsillä
Uusi hybridivahvistin BonaWattilta
Cabassen kotiteatterihelmet
AVIDin EVO-kaiutinsarja täydentyy
Cabassen pallokaiutin kehittyy
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Moottori testasi: Miten käytetty talvirengas pärjää uutta vastaan?
Renkaiden kuluminen ei katso kalenteria – tarkista, että renkaasi ovat valmiina syksyyn
Volvo Cars käynnistää uuden täyssähköisen Volvo ES90 -mallin tuotannon
Uudet voimalinjat Dacia Dusterille
Uuden GTI-aikakauden alku: Volkswagen esittelee sähköisen ID. Polo GTI:n
KOEAJOT
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Plug-in Hybrid Premiere Edition: Kiitettävästi sähköllä
Koeajossa Alfa Romeo Stelvio 2.0 Q4 AT8 Tributo Italiano: Italialainen ylistys
Koeajossa BYD Seal Excellence AWD: Urheilullista tyyliä Kiinasta
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
... Lisää
FOKUS MEDIA
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Moottori testasi: Miten käytetty talvirengas pärjää uutta vastaan?
Renkaiden kuluminen ei katso kalenteria – tarkista, että renkaasi ovat valmiina syksyyn
Volvo Cars käynnistää uuden täyssähköisen Volvo ES90 -mallin tuotannon
Uudet voimalinjat Dacia Dusterille
Uuden GTI-aikakauden alku: Volkswagen esittelee sähköisen ID. Polo GTI:n
Volkswagen esittelee ID. CROSS -konseptiauton, uusi sähköautomalli pienempään kokoluokkaan
Mielenrauhaa autokauppaan – 14 päivän palautusoikeus kaikkiin käytettyjen ajoneuvojen kauppoihin
Hyundai esittelee Concept THREE-sähköautokonseptin IAA Mobility 2025 -messuilla
Opel Astra Sports Tourer Hybrid: Energiatehokas bensiiniauto temmeltää dieseleiden kentällä - jopa 1 200 km tankillisella
Tällainen on CUPRA Tindaya -konseptiauto
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Volkswagen ongelmissa - joukkokanne odottaa?
Näitä autoja nuoret ostavat
Jaguarilta radikaali päätös
Täysin uusi sähköinen GLC ensi-illassa Münchenissa: Uusi aikakausi Mercedes-Benzille
Liikenneympyrässä ei edelleenkään osata ajaa oikein - tässä syy
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Moottorin parivertailussa vanha Toyota Prius ja uusi Toyota Corolla – kuinka paljon hybriditekniikka on kehittynyt?
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Uudet voimalinjat Dacia Dusterille
Opel Corsa GSE Vision Gran Turismo – täyssähköinen tehopakkaus
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL