Tiesitkö? Joka neljäs kuljettaja nukahtaa rattiin - monen kuolonkolarin taustalla on väsymys!
Merkittävä osa suomalaisista on ajanut vaarallisen väsyneenä ja moni kertoo myös pelänneensä väsyneen kuljettajan kyydissä, selviää LähiTapiolan kyselystä.
Liikennetutkijan mukaan väsymys on vaikuttanut tavalla tai toisella joka viidennessä kuolemaan johtaneessa ajoneuvo-onnettomuudessa viime vuosina. Pimeä vuodenaika verottaa vireystilaa liikenteessä, mutta väsymys voi yllättää myös päiväsaikaan.
Väsymys on vakava riski liikenteessä, mutta valitettavan tuttua monelle suomalaiselle, selviää LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselystä. Kyselyn mukaan joka neljäs on ollut lähellä nukahtaa rattiin ja yhtä moni, eli 25 prosenttia vastaajista, kertoo, että on ajanut, vaikka väsymys jo selvästi alensi huomiokykyä.
Vastaajista neljällä prosentilla on kokemusta siitä, että on itse nukahtanut rattiin, ja yhtä moni on ollut kyydissä, kun kuljettaja on nukahtanut rattiin. Joka kymmenes kertoo pelänneensä väsyneen kuljettajan kyydissä.
- Huoli on helppo ymmärtää, sillä jos hetkellisestikin nukahtaa ajaessaan, menettää helposti auton hallinnan. Tällöin auto voi ajautua vastaantulijoiden kaistalle tai ulos tieltä. Kun ottaa huomioon, kuinka paljon unenpuutteesta ja uupumuksesta puhutaan tällä hetkellä, on oikeastaan onni, että kyselyn mukaan puolet vastaajista ei vielä ole joutunut väsymykseen liittyvään vaaratilanteeseen liikenteessä, sanoo liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri LähiTapiolasta.
Voit tutustua kyselyn tuloksiin tarkemmin otsikkokuvan graafissa.
Moni liikennekuolema liittyy väsymykseen
Onnettomuustutkijat kohtaavat työssään väsymyksen seurauksia. Liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola Onnettomuustietoinstituutista (OTI) kertoo, että vuosina 2014–2018 nukahtaminen, väsymys tai vireystilan lasku vaikutti tavalla tai toisella joka viidenteen tutkijalautakuntien tutkimaan kuolemaan johtaneeseen moottoriajoneuvo-onnettomuuteen.
Kaikkiaan näitä kuljettajan väsymykseen liittyneitä onnettomuuksia oli kyseisinä vuosina 186.
- Seitsemässä prosentissa tapauksia kuljettajan nukahtamisen tai vireystilan laskun katsottiin aiheuttaneen onnettomuuden. Hieman tätä useammin väsymys tai vireystilan lasku arvioitiin yhdeksi onnettomuuden taustatekijäksi, eli se ei viime kädessä aiheuttanut onnettomuutta. Alkoholi ja muut päihteet kytkeytyvät usein väsymysonnettomuuksiin, sillä näistä tapauksista joka kolmannessa kuljettaja ajoi päihtyneenä, sanoo Sihvola.
Kuljettajan väsymys ja alentunut vireystila voivat olla riski myös jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Vuosina 2014–2018 tutkijalautakunnat arvioivat väsymyksen vaikuttaneen 11 jalankulkijan tai pyöräilijän kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa.
Useimmin maanteillä – myös päivänvalossa
Uneliaisuus ratissa voi juontaa monesta syystä. Levon puutteen lisäksi vireystilaa voivat alentaa esimerkiksi jotkin sairaudet ja lääkkeet. Pitkät ja puuduttavat ajomatkat ja jonossa köröttely voivat myös saada silmäluomet painumaan.
- Nukahtamisesta johtuvat onnettomuudet tapahtuvat yleensä maantienopeuksissa. Harva nukahtaa taajamaliikenteessä, vaikka väsymys voi sielläkin aiheuttaa vaaratilanteita esimerkiksi hidastuneen reaktiokyvyn tai havaintovirheen takia, sanoo Sihvola.
Rattiin nukahtamisia tapahtuu onnettomuustutkimusten mukaan ympäri vuorokauden. Vuosina 2009–2018 kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista yllättävän iso osa, yhteensä 63 prosenttia, tapahtui päiväsaikaan eli aamu- ja iltakuuden välillä.
Riski on kohonnut myös aamuyön tunteina: puolenyön ja aamukuuden välille ajoittui joka neljäs nukahtamisonnettomuuksista.
- Nuoremmilla kuljettajilla onnettomuudet ajoittuvat tyypillisesti enemmän pikkutunneille ja vanhemmilla kuljettajilla taas iltapäivään, kertoo Sihvola.
Onko tähän pimeään vuodenaikaan sitten korostunut riski joutua väsymyksestä johtuvaan kolariin? Tilastojen valossa ei.
Sihvola kertoo, että kuljettajan nukahtamisesta johtuneet kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat painottuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana kesäkuukausiin: kesä-syyskuun välillä niistä oli sattunut lähes puolet.
- Väsymys ratissa voi yllättää sellaisena hetkenä, johon ei ennalta osaa varautua. Emme välttämättä tule ajatelleeksi, että esimerkiksi työpäivän päätteeksi kotiin lähtiessä voi olla hyvin väsynyt työn ja arjen rasitusten jäljiltä. Helpommin valmistaudumme ajoon ennen pitkää matkaa, kuten lomareissua. Aina ennen rattiin istumista kannattaa kuitenkin tunnustella omaa vointia ja vireystilaa, sanoo Tapani Alaviiri.
Oletko liiian väsynyt rattiin? Nämä merkit kannattaa ottaa huomioon!
• Väsymys vaikuttaa kuljettajaan monella tavalla samoin kuin alkoholi. Ajokyky voi heikentyä, reagointi hidastua ja toimintoihin voi tarvita enemmän aikaa.
• Selkeitä väsymyksen merkkejä ovat haukottelu ja silmäluomien tuntuminen raskailta. Keskittyminen voi myös herpaantua, eikä kaikkia liikennemerkkejä ja opasteita välttämättä huomaa ajaessaan.
• Ennen ajoa olisi tärkeintä nukkua riittävästi. Ajamista kannattaa välttää aamuyön tunteina kello 01–06, jolloin riski rattiin nukahtamisesta on suuri. Vältä raskasta ateriaa ja tietenkin alkoholia ennen matkaa. Jos vireystila tuntuu huonolta, ehtisitkö ottaa nokoset ennen lähtöä?
• Pitkän matkan ajoon kannattaa varata riittävästi aikaa, jotta voi tarvittaessa pysähtyä useammalle tauolle ja esimerkiksi juoda jotain kofeiinipitoista. Joskus ajo voi olla pakko jättää kesken. Avuksi voivat olla pienetkin torkut parkkipaikalla.
• Millainen ajokeli? Oman vireystilan lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota ajo-olosuhteisiin. Jos luvassa on esimerkiksi huonoa näkyvyyttä ja räntäsadetta, vaaditaan kuljettajalta tavallista enemmän. Yhdessä nämä tekijät voivat lisätä väsymyksen riskejä.
LähiTapiola-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Autoliitto: Tieverokeskustelu pitää käydä ennen vaaleja
Uusi Renault Clio nyt Suomessa
Uuden Nissan LEAFin ennakkomyynti on alkanut Suomessa
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Maanteillä siirrytään huomisesta alkaen takaisin kesänopeuksiin
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
SKAL vaatii ammattidieselin käyttöönottoa
Tällainen on Kian EV2
Kevätaurinko ja huonokuntoinen tuulilasi ovat vaarallinen yhdistelmä liikenteessä
Vuoden Yritysauto 2026 on Mercedes-Benz CLA
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
LEAKin retrostriimeri
QUADilta lisää platinaa
Sepposet löysivät kodin yhteisöllisestä puutalokorttelista Turun Martissa
Rotelilta uusi Michi-vahvistin ja -cd-soitin
Suurtalouskeittiöstä rakennettiin tyylikäs kokonaisuus kierrätysmateriaaleista
Rega Planar 6:n uusi editio
GGNTKT:n pieni mutta kyvykäs
Unison Researchin uudet Unicot
Ophidian SKYE
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
FOKUS MEDIA
LEAKin retrostriimeri
QUADilta lisää platinaa
Sepposet löysivät kodin yhteisöllisestä puutalokorttelista Turun Martissa
Rotelilta uusi Michi-vahvistin ja -cd-soitin
Suurtalouskeittiöstä rakennettiin tyylikäs kokonaisuus kierrätysmateriaaleista
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoliitto: Tieverokeskustelu pitää käydä ennen vaaleja
Uusi Renault Clio nyt Suomessa
Uuden Nissan LEAFin ennakkomyynti on alkanut Suomessa
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Maanteillä siirrytään huomisesta alkaen takaisin kesänopeuksiin
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
SKAL vaatii ammattidieselin käyttöönottoa
Tällainen on Kian EV2
Kevätaurinko ja huonokuntoinen tuulilasi ovat vaarallinen yhdistelmä liikenteessä
Vuoden Yritysauto 2026 on Mercedes-Benz CLA
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Tällainen on Kian EV2
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL