Uusia ominaisuuksia Volvo EX30:een
Tulevana mallivuonna Volvo EX30:n asiakkaat voivat odottaa uudistettuja sisustusratkaisuja sekä laajennettua Black Edition -valikoimaa.
EX30:een tulee myös saataville V2L-toiminto, jonka ansiosta auto voi toimia virtalähteenä ja syöttää energiaa muihin laitteisiin. Lisäksi tulevat ohjelmistopäivitykset tarjoavat entistä intuitiivisemman käyttökokemuksen. Monet ominaisuuksista tulevat myös nykyisten EX30-kuljettajien saataville maksutta langattomien päivitysten kautta.
”Teemme isoja uudistuksia pienimpään sähköiseen SUV-malliimme. Parantamalla käyttäjäkokemusta, esittelemällä uusia sisustusvaihtoehtoja ja tarjoamalla älykästä teknologiaa, kuten mahdollisuuden muuttaa auto virtalähteeksi toisten sähkölaitteiden lataamista varten, teemme jokapäiväisestä elämästä helpompaa ja nautinnollisempaa”, sanoo Volvon tuotelinjapäällikkö Alexander Petrofski.
EX30 Cross Country -mallisto laajenee uudella Plus-varustetasolla.
Entistä intuitiivisempi ja valmis uusiin tehtäviin
Uusi käyttökokemuspäivitys parantaa usein käytettyjen toimintojen hallintaa. Täysin uudelleen suunnitellut asetukset tuovat oikeat säätimet käden ulottuville, ja tilanteeseen mukautuva sisältöpalkki nostaa tärkeimmät toiminnot etualalle.
Lisäksi Volvo EX30 on laitteistoltaan valmis V2L-teknologiaan, jonka avulla asiakkaat voivat varastoida energiaa sähköisen Volvonsa akkuun ja käyttää sitä myöhemmin. Tämä toiminto on aluksi saatavilla valituilla markkinoilla, ja se voi muuntaa EX30:n virtalähteeksi, jolla voi ladata muita sähkölaitteita, kuten sähköpolkupyörää tai sähkötyökaluja, audiolaitteita ja retkeilyvarusteita. Tekniikan hyödyntämiseen tarvitaan vain sovitin, joka yhdistää auton toiseen laitteeseen.*
V2L-toiminto ja uusi käyttökokemus on määrä toimittaa langattomina ohjelmistopäivityksinä kesän aikana uusille ja nykyisille EX30-asiakkaille.
Uusia jännittäviä muotoiluvaihtoehtoja
Uusi Harvest-sisustus tarjoaa lämmintä ja sävyltään vaaleaa estetiikkaa, joka on saanut inspiraationsa Skandinavian loppukesän illoista. Se sisältää vaaleansävyisen kudotun kierrätystekstiiliverhoilun, hienovaraista kontrastia luovan Nordico-verhoilun, joka on valmistettu kierrätetyistä materiaaleista, kuten PET-pulloista, elegantin tummat koristukset sekä mustan kattoverhoilun, joka luo nykyaikaista luonnollista tunnelmaa.
EX30 Black Editioniin on valittavana kolme koriväriä: Onyx Black, Vapour Grey ja Crystal White.
“Sähköautojen tarjonta kasvaa nopeaa vauhtia, ja EX30 on ollut suosittu julkaisustaan asti. Uusin. Se toimii Volvon sähköisen kasvun veturina ja houkuttelee muiden kokoluokkien tuotteidemme kanssa enemmän asiakkaita sähköautoilun pariin”, toteaa Volvon kaupallinen johtaja Erik Severinson.
Autobild / Volvo
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
BYD Seal U on muotoiltu ilman tunteita herättäviä yksityiskohtia.
Toni Lindström
BYD Seal U on muotoiltu ilman tunteita herättäviä yksityiskohtia.
Toni Lindström
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Cupra Raval maailmanensi-illassa – pian myös Suomessa
Käytettyjen autojen kaupan hiljainen alkuvuosi kääntyi maaliskuussa nousuun
Mercedes-Benz steer-by-wire tulee saataville syksyllä
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Pro-Jectin kompakti levypesuri
Putkiääntä transistoreista
Nagran kompakti soitin
Elämänlaatu vei voiton: Nelly ja Matthias perustivat kodin Suomeen
Dynaudio legendaarisena
Koti ja keittiön Kaunein koti 2025 -äänestyksen voitti tämä koti: Takaisin Pohjois-Karjalaan ja projektiksi autiotalo
70 tunnin akunkesto
Nu-Vistan massiivinen laiteteline
Souldnoten päivitetty Series 1
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Näin vältät yleisimmät virheet sähköauton kesärenkaiden valinnassa – asiantuntijan vinkit
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Uusi huippusuorituskykyinen Audi RS 5 – myynti on alkanut
Viisi metriä voi ratkaista kaiken: riippumaton testi paljastaa, miten paljon rengasvalinta vaikuttaa märkäjarrutukseen
Autonrengasliitto vetoaa poliisiin: malttia nastarengassakkoihin – kevään kelit vaihtelevat yhä
Cupra Raval maailmanensi-illassa – pian myös Suomessa
Käytettyjen autojen kaupan hiljainen alkuvuosi kääntyi maaliskuussa nousuun
Mercedes-Benz steer-by-wire tulee saataville syksyllä
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
Auto Bild 5/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Tällainen on Kian EV2
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL