Ajoterveydestä on syytä pitää huoli
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Lähes joka viides 65 vuotta täyttänyt tietää jonkun, joka ajaa, vaikka ajoterveys ei todennäköisesti riitä turvalliseen ajamiseen. Liikenneturvan kyselyssä lähes kaikki pitävät hyvänä sitä, että lääkäri ottaa kantaa ajoterveyteen ajokortin uusimisen yhteydessä sekä ottaa puheeksi sairauden tai lääkkeiden vaikutuksen liikenneturvallisuuteen.
Liikenneturvan 65 vuotta täyttäneille suunnatussa kyselyssä* lähes joka viides vastaaja kertoi tuntevansa ainakin yhden ihmisen, joka ajaa, vaikka ajoterveys ei todennäköisesti riitä turvalliseen ajamiseen.
”Aina ei tule ajatelleeksi omassa ajamisessa piileviä riskejä. Kuljettajana on kuitenkin muistettava kuljettajan vastuu. Jos terveys ei riitä turvalliseen ajamiseen, on ratista pysyttävä poissa. Näin ehkäistään myös mahdolliset vahingot itselle ja muille”, painottaa Liikenneturvan suunnittelija Mia Nyholm ja muistuttaa, että ajoterveys koskee kaikenikäisiä kuljettajia, ei pelkästään ikääntyviä.
Jos läheisen ajoterveys huolettaa, puutu siihen
Yksittäinen sairaus ei välttämättä tarkoita ajamisen lopettamista. Etenkin sairauskohtauksen jälkeen ajaminen on usein lopetettava välittömästi toipumisen ajaksi. Muistisairauksien tyyppiset sairaudet taas etenevät usein hitaasti ja rapauttavat jossain vaiheessa myös ajokykyä.
”Hitaammin etenevissä sairauksissa ei kuljettaja välttämättä itse huomaa merkittäviäkään muutoksia ajokyvyssä. Usein ajotaidossa ei tapahdu muutoksia, vaan kyky ajaa turvallisesti erilaisissa tilanteissa heikentyy. Läheiset voivat tunnistaa muutokset ajokyvyssä helpommin ja silloin on syytä ottaa asia puheeksi”, Nyholm korostaa.
Liikenneturvan kyselyssä lähes yhdeksän kymmenestä 65 vuotta täyttäneestä on sitä mieltä, että läheisen ajoterveyden riittävyyden epäilyttäessä, on siitä sanottava.
Sairauden hoito tukee usein ajoterveyttä – lääkärille menoa ei kannata lykätä
Joka kymmenes Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta ymmärtää heitä, jotka ajavat autoa, vaikka ovat joutuneet luopumaan ajokortistaan ajoterveyssyistä. Kolmasosa ymmärtää, jos terveysongelmista ei kerro lääkärille ajokortin menettämisen pelossa.
”Ihmisillä on myös eläkeiässä monia syitä ja tarpeita auton käyttöön. Etenkin harvaan asutulla seudulla ja kaukana palveluista asuvien liikkuminen nojaa usein omaan autoon. Monelle kynnys puuttua ajamiseen onkin ymmärrettävästi korkea. Aiemmissa kyselyissämme kynnyksen korkeutta on perusteltu muun muassa pelolla toisen reaktiosta. Myös henkilön liikkumismahdollisuuksista on kannettu huolta”, Nyholm toteaa.
Lähes kaikki kyselyyn vastanneet pitävät hyvänä sitä, että lääkäri ottaa puheeksi sairauden tai lääkkeiden vaikutuksen liikenneturvallisuuteen. Useampi kuin yhdeksän kymmenestä piti hyvänä myös sitä, että lääkäri ottaa ajoterveyteen kantaa silloin, kun ajokorttia uusitaan.
”Terveydellisten ongelmien ilmaantuessa lääkärille menoa ei kannata viivyttää sen takia, että pelkää ajo-oikeuden menettämistä. Sairauden hoito tukee usein myös ajoterveyttä.”, Nyholm muistuttaa.
”Liikenneturvan sivuilla voi tutustua myös tarkistuslistaan, jonka avulla voi saada käsityksen siitä, olisiko syytä hakeutua terveydenhuollon ammattilaisen juttusille. Listaa voi käyttää myös keskustelujen tukena”, Nyholm vinkkaa.
AutoBild / Liikenneturva
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Lisää ominaisuuksia, enemmän teknologiaa, enemmän käytännöllisyyttä: Audi Q3 -malli päivittyy
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tällainen on uusi Jeep Compass - hybridinä ja täyssähkönä
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Kia PV5 Cargo nyt saatavilla kolmen istuttavalla ohjaamolla
Apple Music tulossa yli kahteen miljoonaan Volvo -autoon - jopa kolmen kuukauden tilaus maksutta
Uusi Dacia Striker: Kolmen korimallin parhaat puolet samassa paketissa
Ajokortin ikäpoikkeusluvan myöntämisen perusteet muuttuivat
Bentleyn uudelle mallisarjalle nimi
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Koeajossa Škoda Superb Combi: Pitkälle sähköisesti
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Trianglen uusi Solstice-sarja
Tanskalaisen ikonin paluu
Striimeri ilman dacia
Täydellinen kesäkaiutin
Dynaudion i-Confidence
Monitor Audiolta kolme 4G-kaiutinta
Dynaudio ulos USA:sta?
Langalla tai ilman
Nauvosta löytyi unelmien merellinen mökki: "Ihastelin suu auki maisemia"
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Lisää ominaisuuksia, enemmän teknologiaa, enemmän käytännöllisyyttä: Audi Q3 -malli päivittyy
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tällainen on uusi Jeep Compass - hybridinä ja täyssähkönä
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Kia PV5 Cargo nyt saatavilla kolmen istuttavalla ohjaamolla
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Lisää ominaisuuksia, enemmän teknologiaa, enemmän käytännöllisyyttä: Audi Q3 -malli päivittyy
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tällainen on uusi Jeep Compass - hybridinä ja täyssähkönä
Kia PV5 Cargo nyt saatavilla kolmen istuttavalla ohjaamolla
Apple Music tulossa yli kahteen miljoonaan Volvo -autoon - jopa kolmen kuukauden tilaus maksutta
Uusi Dacia Striker: Kolmen korimallin parhaat puolet samassa paketissa
Ajokortin ikäpoikkeusluvan myöntämisen perusteet muuttuivat
Bentleyn uudelle mallisarjalle nimi
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
Käytettyjen autojen myynti kääntyi laskuun
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Halpisrengas voi tulla kalliiksi
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Tällainen on kolmannen sukupolven Audi Q7
Kian kompaktilla sähköautolla jopa 453 kilometrin range – eikä hintakaan huimaa
XPENG X9 saavutti kaksoisvoiton maailman suurimmassa sähköautotestissä
Autolla etelään kesällä? Asiantuntijan vinkit turvalliseen ajamiseen Euroopassa
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
Valmistaudu kesän automatkoille: nämä seitsemän tarkistusta parantavat turvallisuutta
Kia PV5 Passenger -mallisto laajentuu 7-paikkaiseksi – auton hinta enintään 49 990 €
Spontaani yöpymishetki: uusi Camping-paketti muuttaa ID. Buzzin joustavaksi retkeilyautoksi
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL