Peugeot
Peugeot seuraa vahvasti alan trendejä: Avasi Suomessa verkkokaupan
Uusi Peugeot Store -verkkokauppa avattiin yleisölle 1.2.2023. Uudella verkkokaupalla vastataan nykyajan asiakkaiden ostoskäyttäytymiseen.
Peugeot avaa uuden jännittävän verkkokaupan Suomeen. Peugeot Storessa esillä ovat kaikki Peugeotin nopean toimituksen mallit.
Normaalin malliston lisäksi Storessa tullaan näkemään vain verkosta saatavilla olevia malleja, joista ensimmäiset tulevat tarjolle jo kevään 2023 aikana.
Verkkokaupassa kaupanteko onnistuu niin käteisellä kuin rahoituksella.
Toimii koko Suomessa
Peugeot Store on valtakunnallinen verkkokauppa, ja asiakas voi tilata autonsa sitä kautta ympäri Suomen. Verkkokaupan kautta tilatun auton luovuttaa aina paikallinen Peugeot-jälleenmyyjä.
Peugeot on siellä, missä asiakkaatkin ovat
Kuluttajakäyttäytyminen muuttunut voimakkaasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Iso osa kuluttajakaupasta tehdään nykyään verkkokaupan kautta, mutta autoala ei välttämättä ole pysynyt muutoksessa mukana.
Perinteisesti ajatellaan, että kuluttajat käyvät koeajamassa autoliikkeissä useita eri autoja.
Todellisuudessa moni on tehnyt alustavan autorajauksen jo verkossa ja ostaja tulee koeajamaan auton korkeintaan vahvistaakseen ennakkokäsityksensä. Peugeotin uusi ja kätevä verkkokauppa on vastaus tähän muutokseen.
Auto-Bonin toimitusjohtaja Markus Vuolle kommentoi verkkokaupan tärkeyttä:
”Lähes kaikki nykyasiakkaat tekevät alustavan ostopäätöksen verkossa, vaikka lopulta ostaisivat autonsa kivijalasta. Kuluttajien käyttäytyminen onkin muuttunut, eivätkä vanhat lainalaisuudet välttämättä autokaupassa enää päde. Meidän pitää olla mukana tässä muutoksessa, ja Peugeot Store on siihen oikea vastaus.”
Peugeot Storeen voi tutustua osoitteessa: peugeot.fi
Peugeot-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Volkswagen ID. Buzz -mallisto uudistuu – uusi nelivetoversio mukaan valikoimaan
Tutkijat määrittelivät ajonautinnon
Neliveto saapui Kian EV3-mallistoon – tässä hinnat
Auto Bild 7/2026 on kaupoissa
Jaguar Type 01 - nimi uudelle aikakaudelle
Ensivilkaisu uuteen Audi Q9:ään
Uusi AION UT ennakkomyyntiin
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Talvirenkaat eivät ole turvallinen valinta kesällä - asiantuntija kertoo miksi
Polestar päivittää SUV-mallistoaan – uusimmat Polestar 3 - ja Polestar 4 -mallit nyt tilattavissa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Koeajossa Škoda Superb Combi: Pitkälle sähköisesti
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
FiiO:lta putkivahvistin ja aidot hifikaiuttimet
Menovinkki: Ainutlaatuista autohifiä Helsingissä!
Elipsonin design-kaiuttimet
Kerr Acousticilta uusi jalustakaiutin
Dynaudio legendaarisena
Kompaktit hifikaiuttimet aktiivisena tai passiivisena
Vanhan talon tunnelma uudessa talossa
Shanlingin uusi striimeri-dac
Denon AVR-S980H
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Volkswagen ID. Buzz -mallisto uudistuu – uusi nelivetoversio mukaan valikoimaan
Tutkijat määrittelivät ajonautinnon
Neliveto saapui Kian EV3-mallistoon – tässä hinnat
Auto Bild 7/2026 on kaupoissa
Jaguar Type 01 - nimi uudelle aikakaudelle
Ensivilkaisu uuteen Audi Q9:ään
Uusi AION UT ennakkomyyntiin
Talvirenkaat eivät ole turvallinen valinta kesällä - asiantuntija kertoo miksi
Polestar päivittää SUV-mallistoaan – uusimmat Polestar 3 - ja Polestar 4 -mallit nyt tilattavissa
Kesäinen konseptiauto - Renault 4 JP4X4 Concept
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Polestarilta tulossa neljä uutta automallia
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
Polestar päivittää SUV-mallistoaan – uusimmat Polestar 3 - ja Polestar 4 -mallit nyt tilattavissa
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Vuoden 2025 myydyin auto Suomessa uudistuu
Opelilta uusi C-segmentin SUV Euroopan tuotantoon
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Hyundai IONIQ 5 -mallistoon suuri uudistus – uusi kilpailukykyinen hinnoittelu alkaa 43 399 eurosta
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL