BMW X2 näyttää muuten pieneltä perheautolta, mutta sen keula on aavistuksen jyhkeämpi kuin perusautoissa. BMW X2:n korkeus (153 cm) on suunnilleen 1-sarjalaisen ja X1:n puolivälistä.
Koeajossa BMW X2: Etuvetoinen crossover
BMW:n pieni crossover on yksi viime aikojen parhaista mutta samalla hämmentävimmistä autouutuuksista. Ajoimme etuvetoisen X2:n Suomen talvessa.
BMW:n tyyli tehdä maasturimalleistaan ”coupéversioita” on ollut menestys. Kymmenen vuotta sitten tullut ensimmäinen BMW X6 on fantastisen päheä ajettava.
BMW X4 ja uudemman mallin BMW X6 ovat myös ihan asiallisia, vaikka ne ovatkin vähän sovinnaisempia. Menestysmallit ovat saaneet matkijoita muun muassa Mercedes-Benzin CLC Coupé- ja GLE Coupé -malleista.
BMW X2 taas tulee jo olemassa olevaan autoluokkaan. Muut valmistajat ovat jo ehtineet kehitellä pieniä ja keskikokoisia crossovereita.
Perän muodot ovat muita BMW-malleja pehmeämmät. Maastokelpoisuutta ei ole ostoperusteeksi asti, eli hankintaperusteet pitää keksiä jostakin muualta.
Hintakilpailukin on kovaa. Monen mallin hinta alkaa noin 25 000 eurosta. Audi Q2:n hinnat alkavat vajaasta 30 000 eurosta, ja Mercedes GLA:ta on myyty Stockmannin kanta-asiakastarjouksena noin 35 000 eurolla. Tässä kilpailutilanteessa BMW X2:sta pyydetään vähintään 41 000 euroa.
Pieni käytännöllisyyspaketti
BMW X2 on nykymittapuun mukaan aika kompakti auto. Sen pituus on 436 cm, mikä on lähes kymmenen senttiä vähemmän kuin X1:ssä. Korkeudestakin on napsaistu melkein kymmenen senttiä. Akseliväli – ja käytännössä myös leveys – ovat X1:n kanssa samat.
Monen BMW-fanin kauhuksi BMW X2 on etuvetoinen samaan tapaan kuin BMW X1 ja 2-sarjan Active Tourer. Näissä kaikissa on sama perusrakenne, jota käytetään myös Mini Clubmanissa ja Countrymanissa. Nelivedonkin saa, mutta ei 3-sylinterisen perusbensamoottorin kanssa.
Lisävarusteiset sporttipenkit tukevat tietysti hienosti vartaloa. Keltaiset tikkaukset ovat nuorekkaat, mutta ne eivät luo hintavan arvoauton tunnelmaa.
Kivan näköinen takaistuin on pikkuautomainen: istuinosa on lyhyt ja selkänoja kallistussäädöstä huolimatta kaikissa asennoissa aika pysty.
Parkkiruutuun BMW X2 mahtuu mallikkaasti, ja kauppakassina sen lastaaminen on aavistuksen helpompaa kuin viisi senttiä matalamman perushenkilöauton. Tavaratilan kooksi kerrotaan 470 litraa, mikä on hieno lukema verrattuna perus-hatchbackeihin.
Silti tila tuntuu loppuvan kesken, jos sinne yrittää lastata vaikka lastenvaunut: runko mahtuu, mutta ei enää vaunukoppa.
Neljäosa tavaratilasta lymyileekin välipohjan alla. Monista muista autoista poiketen välipohja ei ole liikuteltavissa eikä poistettavissa helposti isomman yhtenäisen tilan saamiseksi.
Takapenkillä tilaa riittää tyköistuvasti aikuisillekin. Pystyhkö selkänoja, lyhyt istuinosa ja pidempien kuskien takana loppuva polvitila tuovat kuitenkin pienen auton fiilistä.
Koeajoautossa oli lisävarusteena upeat sähkösäätöiset sporttietupenkit, joissa oli verhoiluna kangasta ja alcantaraa melkein mauttomilla keltaisilla tikkauksilla.
Huippuistuimilla oli mukava istua, ja ajoasennon sai oikein miellyttäväksi. Kuskin ympäristössä ovat palikat muutenkin kohdillaan.
Arvokkaan oloista BMW-tyyliä oleva kojelauta on varsin selkeälukuinen ja helppokäyttöinen. Keskinäytön toiminnot hoidetaan pääosin keskikonsolin iDrive-pyörylällä ja nappuloilla.
Tavaratila on suurin käytännöllisyysplussa verrattuna 1-sarjalaiseen hatchbackiin. Tilaa on kohtuullisen hyvin, ja välipohjan alla on vielä runsaasti lisätilaa.
Käytännöllisesti etupenkkien välissä on mukava keskikyynärnoja ja runsaasti avonaista säilytystilaa. Talviajossa sinne oli helppo sulloa pipo, hanskat ja kaulaliina. Tästä etuvedolle ja lisäkorkeudelle kiitokset – kardaanitunnelin sijaan on tilaa arjen käytännöllisyydelle.
Huippumiellyttävä ajokaveri
Ajaminen on selkeästi X2:n bravuuri. Se liikahtelee todella jouhevasti kaikissa normaaleissa ajotilanteissa. Suhteellisen kompaktit mitat ja luonteva ajotuntuma tekevät kaupunkipyörittelyssä menosta helppoa.
2-litraisen bensamoottorin ja kaksoiskytkinautomaatin yhdistelmä pelaa kepeän tuntuisesti. Etuvetoisissa bensa-X2-malleissa oleva kaksoiskytkinlaatikko on yksi nykyjuttu, mikä ei ole kaikkien mieleen.
Vaihdot ovat kuitenkin vielä kepoisempia kuin normaalilla automaatilla. Joistakin muista kaksoiskytkinlaatikoista poiketen BMW:n vaihteisto toimii tyylikkäästi jopa mäkilähdöissä.
Valitettavasti ajofiiliksen pilaa yllättävän hurja rengasmelu jopa kitkarenkailla. Matkanteko karkea-asfalttisella moottoritiellä on korville niin ikävää, että mukava penkki ja hieno ajaminen eivät lohduta.
Meno sinänsä on tukevaa ja tunnokasta, ja mutkatiellä myös iloisen sporttista. Etuveto ei tee autosta huonoa, vain erilaisen. X2 tuntuu jopa kevyeltä, vaikka se painaa yli 1,5 tonnia.
Edestä raapiminen riittää 2-litraisen bensakoneen voimavaroille. Meno on iloisen ripeää, mutta ei kuitenkaan sykähdyttävän urheilullista. Tästä ei ehkä ole tarpeen maksaa 7 000 euron lisähintaa verrattuna 1,5-litraiseen 3-sylinteriseen sDrive 18i -malliin.
Sekin on muissa autoissa havaittu passeliksi perusmoottoriksi. 18i:n saa myös manuaalivaihteistolla, jolloin säästöä kertyy tähän vain automaattina saatavaan 2-litraiseen verrattuna kokonainen kymppitonni.
Voiman välittämiseksi tiehen ei näillä tehoilla siis tarvita nelivetoa, mutta talviolosuhteet voivat sanoa toisin. xDrive-nelivedon saa tähän isompaan bensakoneeseen sekä dieselmalleihin.
Niissä sekä myös etuvetoisissa dieseleissä on perinteinen momentinmuunninautomaatti. Niidenkin päästölukemat pysyvät hyvin kurissa, mutta hinnat eivät: kaikki nelivetoautomaatit ovat selvästi yli 50 000 euroa.
Markkinoiden paras?
BMW X2 on pieneksi perheautoksi turhan hintava. Sulavan hieno ajettavuus ja viimeistelty kokonaisuus saavat X2:n kuitenkin tuntumaan kilpailijoitaan arvokkaammalta. Kalliimmalle hankintahinnalle tuntee saavansa myös vastinetta, ellei tarvitse tätä isompaa autoa.
Tässä onkin markkinoiden parhaita ratkaisuja, jos raha ei ole ongelma, mutta parkkitila on. Lyhyt autotalli tai jatkuva taskuparkkeeraus ahtaissa paikoissa suosivat lyhyttä autoa. BMW X2 voi hyvinkin olla markkinoiden paras alle 4,4-metrinen arkiauto. Meriitti sekin.
Tosin mittatarkka lukija huomaa tässä kohtaa, että Mercedes GLA tai Volvo XC40 ei ole kuin viisi senttiä sitä pidempi. Ja Audi Q2 taas on lähes 15 senttiä lyhyempi… Q2:sta puuttuu ehkä aavistus BMW X2:n hienostuneisuudesta ja ajo-ominaisuuksista, mutta mallien hintaerokin on melkoinen.
BMW-mallistosta tilaa tarvitseva perhe voisi valita Active Tourerin vaikkapa 40 000 euron hintaisena pistokehybridinä. Valitettavasti X2:ta ei saa ainakaan nyt alkuun latausversiona.
BMW X2 sDrive20i A
Moottori
R4, turbo, 1998 cm3, 141 kW (192 hv)/5000–6000 r/min, 280 Nm/1350–4600 r/min
Suorituskyky
0–100 km/h 7,7 s, huippunopeus 227 km/h
Kulutus
5,9 l/100 km,bensiini
CO2-päästöt
126 g/km
Voimansiirto
A7 (DCT), etuveto
Mitat
p. 4360, l. 1824, k. 1526 mm, akseliväli 2670 mm, omamassa 1535 kg, tavaratila 470–1355 l, tankki 51 l
Hinta
50 131 euroa, koeajoauto 63 543 euroa (2018)
Miellyttää
Ajaminen
Meno on helppoa, sutjakkaa ja tukevan laadukasta. Yhtäkkiä yksi parhaista etuvetoautoista on BMW.
Ärsyttää
Rengasmelu
Jyrinä häiritsee moottoritienopeuksissa niin, että auton hyvät ominaisuudet unohtuvat.
Yllättää
”Maasturi”? Ratissa ollessa ei muista ajavansa muutaman sentin tavallista henkilöautoa korkeammalla kulkupelillä: crossover-hinnalle ei saa vastinetta.
Yhteenveto
Melua lukuun ottamatta hienosti viimeistelty ja sulavasti liikkuva pieni perheauto. Ehkä ei ihan luokkansa paras, mutta todennäköisesti hintavin.
(3,5 tähteä)
Raimo Tengvall
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Polestar integroituu Teslan Supercharger-latausasemiin
K-Autolla takana erinomainen vuosi 2025 – merkittävää kasvua hankalassa markkinassa
Hyundai IONIQ 6:n myynti alkaa – tällaisesta autosta D-segmentin sedanissa on kyse
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
Huolloista säästäminen voi kostautua pakkasilla – ”Nyt jos koskaan kannattaa hoitaa auto kuntoon”
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Kovat pakkaset koettelevat tuulilaseja – suuret lämpötilavaihtelut voivat laajentaa kiveniskemän halkeamaksi
Hyundain Tšekin tehtaalla valmistettu jo viisi miljoonaa henkilöautoa
Ensirekisteröityjen henkilöautojen keskihintojen nousu on tasaantunut – sähköautojen keskihinta laski
Nissan esittelee koko henkilöautomalliston kattavan 5 vuoden takuun
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
Koeajossa Ford Explorer: Yhteistyön hedelmä
Koeajossa Porsche Panamera: Taivaallista kyytiä
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Missionin uusi cd-pyöritin
Huvilakadulta löytyi kolmihenkiselle perheelle unelmien koti
PS Audiolta mukautuva suljettu subbari
Sonyn halpissoittimet
Striimeri ilman dacia
Pro-Jectin pikku etunen päivittyy
VTL:n päätehirmut
Viisikymppinen Bryston
JBL:n juhlaklassikko
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Polestar integroituu Teslan Supercharger-latausasemiin
K-Autolla takana erinomainen vuosi 2025 – merkittävää kasvua hankalassa markkinassa
Hyundai IONIQ 6:n myynti alkaa – tällaisesta autosta D-segmentin sedanissa on kyse
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
Huolloista säästäminen voi kostautua pakkasilla – ”Nyt jos koskaan kannattaa hoitaa auto kuntoon”
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Polestar integroituu Teslan Supercharger-latausasemiin
K-Autolla takana erinomainen vuosi 2025 – merkittävää kasvua hankalassa markkinassa
Hyundai IONIQ 6:n myynti alkaa – tällaisesta autosta D-segmentin sedanissa on kyse
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
Huolloista säästäminen voi kostautua pakkasilla – ”Nyt jos koskaan kannattaa hoitaa auto kuntoon”
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Kovat pakkaset koettelevat tuulilaseja – suuret lämpötilavaihtelut voivat laajentaa kiveniskemän halkeamaksi
Hyundain Tšekin tehtaalla valmistettu jo viisi miljoonaa henkilöautoa
Ensirekisteröityjen henkilöautojen keskihintojen nousu on tasaantunut – sähköautojen keskihinta laski
Nissan esittelee koko henkilöautomalliston kattavan 5 vuoden takuun
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Kia todisti talvisen suorituskykynsä
CLA loisti taloudellisuudellaan myös hyytävässä pakkasessa
Continental tuo markkinoille teiden kulumista vähentävän nastarenkaan
Kia julkisti uuden K4:n hinnat – hatchback 27 390 €, farmari 29 390 €
Uusi täyssähköinen Volvo EX60 on auto, jonka kanssa voi keskustella luonnollisesti
Farkku on aina muodissa – Opel Astra-mallisto uudistui
Volvo EX60 Cross Country on suunniteltu tekemään ja näkemään enemmän
Uusi Kia K4 Sportwagon yhdistää dynaamisen muotoilun ja farmarin käytännöllisyyden
Volkswagenille hattutemppu vuoden 2025 rekisteröintitilastoissa
Tässä on CUPRA Leon Sportstourer -nelivetofarmari
YHTEISTYÖSSÄ
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LAKI LEHTONEN
Yrittääkö auton myyjä vetäytyä vastuusta? Tunne käytetyn auton takuun ja virhevastuun erot
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA