Black Editionissa kaikki korin somisteet ovat mustia. Tummanpuhuva kokonaisuus on tyylikäs.
Koeajossa Ford Ranger Black Edition: Mustanpuhuva maastopaholainen
Nelivetoinen ja viisipaikkainen avolava on kuin luotu metsään, mutta ei sillä tarvitse vältellä maanteitäkään. Oskari Pentti, kuvat Toni Lindström
Avolavan valinalle voi olla työperustaiset syyt, tai sitten vain mieltymys tämäntyyppisiin autoihin.
Neliovinen Ford Ranger Black Edition tarjoilee 5-paikkaisenakin varsin hyvät tilat ainakin tavaroille. Avolavojen kohdalla tosiasia on kuitenkin se, että lavalla olevat tavarat ovat luonnonvoimien armoilla ja ohikulkijoiden saavutettavissa.
Tähän löytyy toki helpotusta lisävarustelistalta, josta voi valita joko hytin tasolle nousevan kuomun tai lavan reunojen tasalle asennettavan peitteen. Kattolinjalle nouseva kova kate heikentää hiukan auton ulkonäkö, sillä lavakaaresta on pakko luopua.
Harmaan ja mustan väriyhdistelmällä toteutetun kojelaudan yleisilme on hieman pelkistetyn oloinen. Näkymä ei ole kuitenkaan karu.
Ford Rangerin tavaratila on avolavoille tyypillinen. Tavaratilan pohja on nelivetoisessa pick upissa varsin korkealla, mutta eipähän tarvitse kuormatessa kumarrella.Neljällä ovella varustetussa Double Cabissa on 155 senttiä pitkä lava. Pidempää lavaa tarvitsevan pitää valita 2-paikkainen Super Cab, jonka lavan sisämitta on 185 senttiä.
Viidelle hengelle
Siirrytään – tai oikeastaan kiivetään – lavalta ohjaamoon. Avolavalla on korkeutta jo siinä määrin, että keskimittainenkin kuljettaja joutuu hieman kiipeämään kuljettajan paikalle.
Rangerissa on lavamaasturin jyhkeyttä, ja lavakaari viimeistelee ilmeen jykevyyden.
Etuistuimilla on luonnollisesti riittävästi tilaa. Kuljettajan paikalla on varsin miehekäs olo, kun tummanpuhuvalla pick upilla ajelee kaduilla. Jo mallinimen perusteella voi arvata, että kutakuinkin kaikki mahdolliset korin somisteet on värjätty mustiksi. Black Edition -mallissa ei tarvitse tyytyä pelkkään värilisään, vaan myös varusteita on enemmän kuin perusversiossa.
Vakiovarustukseen kuuluvat muun muassa navigointijärjestelmä 8-tuumaisella kosketusnäytöllä, vakionopeudensäädin, peruutuskamera ja tutkat sekä edessä että takana.
Parkkipaikkapyörittelyn helpottamiseksi tutkat ja kamera ovatkin mainiot varusteet, sillä möhkälemäisen avolavan lähelle näkee hieman rajoittuneesti. Apulaitteiden helpotuksella kookas ajopeli taittuu kuitenkin yllättävänkin hyvin normaalikokoiseen pysäköintiruutuun.
Matkustusmukavuutta on parantamassa kaksialueinen automaatti-ilmastointi, joten matkustajan puolella ei tarvitse värjötellä kylmissään, jos ratin takana istuu kuumaverinen kuljettaja.
Korkean auton etuistuimille joutuu hieman kiipeämään, mutta nahkaverhoiluilla istuimilla viihtyy hyvin pidemmilläkin matkoilla.
Takana on istumapaikat kolmelle, vaikka istuimet ovatkin parhaimmillaan kahdelle. Polvitilaa ja reisitukea on hieman niukasti.
Takaistuimelle mahtuu kolmekin aikuista, joskaan tilat eivät ole väljät, eikä käsimatkatavaroita kestä tällöin olla juurikaan matkapuhelinta ja lompakkoa enempää. Istuma-asento on kohtalainen, vaikka reisituki jää hieman heikoksi.
Varsin mukava
Lava-autojen mukavuus on parantunut vuosien varrella, eikä Ranger tunnu jatkuvasti hermostuneen pompottavalta edes kevyellä kuormalla ajettaessa. Suuremmissa epätasaisuuksissa kori kyllä niiailee hieman reilummin, eikä ajotuntuma ole niin tarkka kuin henkilöautoissa.
Double Cap -ohjaamoisessa mallissa lavalla on pituutta ja leveyttä kutakuinkin saman verran.
Suuremmat ja terävämmät epätasaisuudet tärskäyttävät edelleen hieman terävämmin, mutta tähän auttaa kuorman lisääminen – sen myötä jousituksen terävyys kaikkoaa ja kyyti on entistä mukavampaa.
Ohjaustunto on kohtalainen, vaikka ohjauksesta puuttuu paras terä keskialueelta, ja ohjauksen reagointinopeus voisi olla parempikin. Automaattivaihteiston yhteydessä ohjaus tekee ajamisesta rennon letkeää, ja maastossa tästä hieman hitaammasta ohjauksesta ei ole haittaa.
Oikea maastoauto
Kytkettävällä nelivedolla varustettu lavapeli menee maastossakin suuremmin mukisematta, sillä vetotavoiksi on valittavissa joko takaveto tai neliveto hitaalla tai nopealla välityksellä. Automaattivaihteiston ja voimaa uhkuvan moottorin ansiosta alennusvaihteiston käytölle ei tule juurikaan tarvetta kuin silloin, kun liikutaan todella hankalassa maastossa tai peruutetaan painavampaa perävaunua ahtaaseen paikkaan.
200 hevosvoiman teho ja 470 newtonmetrin huippuvääntö riittävät mainiosti liikuttamaan avolavaa suuremmallakin kuormalla. Tämäkään teho ei vielä takaa, että yli 2,3-tonninen auto lähtisi paikaltaan kiihdyttäessä liikkeelle tulisesti. Moottorin parhaat puolet tulevatkin esille suuremmalla kuormalla ajettaessa.
Takatasauspyörästön lukko kuuluu Business Pack:iin. Sen käyttökytkin on vetotapavalitsimen etupuolella.
8-tuumaisella kosketusnäytöllä varustettu navigointijärjestelmä kuuluu Black Editionissa varustukseen.
Kaasupoljinta ei tarvitse juurikaan painaa syvemmälle kohti lattiaa, vaikka ajelisi mäkisemmässäkin maastossa. Voimaa tulee sivistyneesti ja kuitenkin riittävästi, jotta normaalissa liikennevirrassa pysyy hyvin mukana. Rangerilla saa vetää 3,5 tonnia painavaa jarrullista kärryä.
Lava, vetokyky ja voimatarjonta ovat hyviä perusteita sille, miksi Ranger sopii mainiosti esimerkiksi koneyrittäjälle. Tällä kokonaisuudella saa tarvikkeet vietyä huonokulkuisemmankin tien päähän odottavan koneen vierellä ilman sen suurempia askareita.
Vetotavan valinta tapahtuu sivistyneesti keskikonsolissa olevalla sähköisellä kytkimellä. Alennusvaihteiston käyttämisen yhteydessä varsinainen vaihteisto on toki käytettävä vapaalle, jotta tiheämmän välityksen saa käyttöön tai pois käytöstä. Hidas neliveto päällä metsäuralla möyrittäessä ei tarvitse jatkuvasti pelätä, että nopeutta on liikaa ja voima käy vähiin.
Kevytkuorma-autoksi?
Koeajettu yksilö oli rekisteröity N1G-luokan ajoneuvoksi eli maastopakettiautoksi. Verottaja huomioi 5-paikkaisuuden verovelvoitteessa. Ensinnäkin auton hinta nousee takaistuimien takia, ja koeajettu yksilö maksoi reilut 70 000 euroa. Toisekseen käyttövoimavero lasketaan henkilöauton laskukaavan mukaan, eli se on koeajetun Rangerin painoisella autolla yli 680 euroa vuodessa.
Takaistuimien lisääminen ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että suurin sallittu nopeus on muiden uusien pakettiautojen tapaan 100 km/h.
Black Editionissa kaikki korin somisteet ovat mustia. Tummanpuhuva kokonaisuus on tyylikäs.
Nämä syyt rajoittavat varmasti 5-paikkaisen Rangerin hankkimista käyttöautoksi, jollei istumapaikoille, kuormankuljetuskapasiteetille ja maastokyvylle ole todellista tarvetta.
Miten kustannukset sitten muuttuisivat, jos Ford Ranger Black Edition -mallin rekisteröi N2G-luokan ajoneuvoksi eli maastokevytkuorma-autoksi? Rekisteröinti ei luonnollisesti onnistu suoraan, sillä autolle sallittu suurin kokonaismassa on saatava yli 3 500 kilogrammaan. Tämä ei onnistu pelkästään paperitöillä, vaan tarvitaan rakennemuutoksia.
Muutostöiden jälkeen hinta sekä vuotuiset kustannukset tekevät koeajetusta autosta kiinnostavamman. Muutostyöt eivät sinänsä ole suuria, ja autoluokan vaihtaminen onnistuu varsin vähällä työllä. Kuormankantavuutta lisätään taka-akselille asennettavilla ilmajousilla ja autoon asennetaan kuorma-autossa vaadittava nopeudenrajoitin. Sen jälkeen kokonaisuudelle haetaan yksittäishyväksyntä ja auto muutoskatsastetaan.
Tarvittavat muutostyöt maksavat noin 5 700 euroa. N2G-luokan ajoneuvossa ei siis vaadita N2-luokan ajoneuvoissa edellytettäviä kaistavahtia ja kuljettajan vireystilan valvontaa, peruutussummeria tai ajopiirturia.
BusinessPackilla varustetun reilun 70 000 euron hintaisen koeajoauton hinta olisi kevytkuorma-autoksi rekisteröitynä 48 950 euroa. Liki 21 500 euron säästö tekee Ranger Black Editionista entistä houkuttelevamman. Tämän lisäksi vuotuinen käyttövoimavero putoaa 80 euron kieppeille, eikä ajoneuvoveroa tarvitse maksaa.
Autoluokan vaihtaminen ei tuo säästön lisäksi myös muutaman ”rasitteen”. Ensinnäkin ajoneuvokohtainen suurin sallittu nopeus putoaa 80 km/h:iin, ja ajokortissa pitää olla enemmän kirjaimia (vähintään C1).
Pelkkä C1- tai C-kortti ei kuitenkaan mahdollista kuin korkeintaan 750-kiloisen kevytperäkärryn vetämisen – koko kevytkuorma-auton vetomassan hyödyntäminen edellyttää vähintään C1E-luokan ajokorttia.↔
Oskari Pentti
Ford Ranger Black Edition Double Cab Limited 3.2 TDCi 200 hv A6 4X4
Moottori
R5, turbo, 3198 cm3, 147 kW (200 hv)/6000 r/min, 470 Nm/1500–2750 r/min
Suorituskyky
0–100 km/h 10,6 s, huippunopeus 175 km/h
Kulutus (NEDC)
8,8 l/100 km, diesel
CO2-päästöt
231 g/km
Voimansiirto
A6, taka-/neliveto
Mitat
p. 5362, l. 1860, k. 1815 mm, akseliväli 3220 mm, omamassa 2316 kg, kantavuus 1029 kg, vetomassa 3500/750 kg, suurin sallittu yhdistelmämassa 6000 kg, lähestymiskulma 28°, jättökulma 28°, ylityskulma 25°, tankki 80 l, kuormatila: p. 1549 mm, l. 1560 mm, pyöränkaarien väli 1139 mm, kuormauskorkeus 835 mm
Hinta
68 831 euroa,
Koeajoauto 70 444 euroa (2018)
Miellyttää
Kokonaisuus Viidelle rekisteröity lava-auto tarjoilee hyvän kuljetuskapasiteetin ja letkeän ajettavuuden.
Ärsyttää
Verotus Hinta ja vuotuiset kulut kasvavat melkoisesti kolmen takaistuinpaikan myötä.
Yllättää
Käytettävyys Varsin kookas pick up on yllättävän helppokäyttöinen päivittäisessäkin käytössä.
Yhteenveto
Kunnollinen kuormankuljetuskapasiteetti ja hyvät maasto-ominaisuudet ovat Rangerin hyviä puolia. Black Edition -mallin varustelu on tavara-autolle riittävän kattava. Viidelle rekisteröityä pakettiauto tuskin kannattaa hankkia, jos sille ei ole todellista tarvetta.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Uusi Dacia Striker: Kolmen korimallin parhaat puolet samassa paketissa
Ajokortin ikäpoikkeusluvan myöntämisen perusteet muuttuivat
Bentleyn uudelle mallisarjalle nimi
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
Käytettyjen autojen myynti kääntyi laskuun
Jeep Avenger uudistuu - Suomeen loppuvuodesta
Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin henkilöautomalli ennakkomyyntiin alkaen 17 999 euroa
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Lähes 90 % täyssähköautoilijoista valitsisi sähköauton uudelleen – lataamisen hinta korostuu yhä enemmän
Kesäkuussa henkilöautojen ensirekisteröinnit 1,5 prosenttia plussalla – alkuvuonna ensirekisteröidyistä henkilöautoista yli 60 prosenttia oli ladattavia
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Koeajossa Škoda Superb Combi: Pitkälle sähköisesti
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Muotoilija Tero Kuitunen laajensi mökkiä: Venevajasta viihtyisä kesäkoti
Ruarkin tehostriimeri
Saarimökki on elämäntapa: Kiire jää jo rantaan
Revoxin uusvanha kelanauhuri
Dynaudio ulos USA:sta?
Langalla tai ilman
Schiitin putkibufferi
Exposuren uudet monopäätteet
Focal Grand Utopia aktiivisena
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusi Dacia Striker: Kolmen korimallin parhaat puolet samassa paketissa
Ajokortin ikäpoikkeusluvan myöntämisen perusteet muuttuivat
Bentleyn uudelle mallisarjalle nimi
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
Käytettyjen autojen myynti kääntyi laskuun
Jeep Avenger uudistuu - Suomeen loppuvuodesta
Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin henkilöautomalli ennakkomyyntiin alkaen 17 999 euroa
Lähes 90 % täyssähköautoilijoista valitsisi sähköauton uudelleen – lataamisen hinta korostuu yhä enemmän
Kesäkuussa henkilöautojen ensirekisteröinnit 1,5 prosenttia plussalla – alkuvuonna ensirekisteröidyistä henkilöautoista yli 60 prosenttia oli ladattavia
Auto Bild 9/2026 on kaupoissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Halpisrengas voi tulla kalliiksi
Kian kompaktilla sähköautolla jopa 453 kilometrin range – eikä hintakaan huimaa
XPENG X9 saavutti kaksoisvoiton maailman suurimmassa sähköautotestissä
Tällainen on kolmannen sukupolven Audi Q7
Uusi Peugeot 408 – näyttävä fastback
Autolla etelään kesällä? Asiantuntijan vinkit turvalliseen ajamiseen Euroopassa
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Uudet Dacia Duster ja Bigster Hybrid - odotetut nelivetoautomaatit nyt Suomessa
Valmistaudu kesän automatkoille: nämä seitsemän tarkistusta parantavat turvallisuutta
Spontaani yöpymishetki: uusi Camping-paketti muuttaa ID. Buzzin joustavaksi retkeilyautoksi
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL