Trek-1:n tunnistaa ennen kaikkea lokasuojien levikkeistä, kylkiputkista, 18-tuumaisista erikoisvanteista sekä mustasta tai helmiäisvalkoisesta väristä. Ja tietenkin lavakaarista ja siinä olevista led-työvaloista.
Koeajossa Nissan Navara Trek-1: Rajoitettu painos
Koeajoimme 2 000 kappaleen painoksena tehdyn Navara-avolavan Trek-1-erikoisversion. Kokemus oli varsin miellyttävä.
Nelivetoinen Nissan Navara on teknisesti lähellä Mercedes-Benzin X-sarjaa. Avolavan 2,3-litrainen 190 hevosvoiman diesel on varustettu kahdella turbolla, ahtoilman jäähdyttimellä ja suoraruiskutuksella. Saman moottorin saa myös Mercedeksen X-sarjaan.
Moottorin maksimivääntö on mukavat 450 Nm keskeisellä käyntinopeudella 1 500–2 500 r/min, mikä istuu tieliikenteen ohella oivallisesti sekä maastoon että ennen kaikkea peräkärryn vetoon. Trek-1:llä saa kiskoa peräti 3,5-tonnista taakkaa, ja yhdistelmän kokonaismassa saa olla kuusi tonnia.
Maavaraa on asialliset 224 mm ja vetomassa 3 500 kiloa. Navara-nimi viittaa Espanjan Bardenas Realesissa sijaitsevaan Navarran autiomaahan.
Riuskasta väännöstä on silkkaa hyötyä esimerkiksi paksussa lumessa, mutta sen Navara myös kiihtyy suhteellisen ripeästi. Auton ajotietokoneen mukaan koeajon keskikulutus oli 6,6 l/100 km, mikä kuulostaa auton massa ja ominaisuudet huomioiden erittäin kohtuulliselta. Koko koeajo ajettiin lumisissa ja jäisissä olosuhteissa pääosin nopealla nelivedolla.
Myös hidas neliveto
7-nopeuksinen momentinmuunninautomaatti antaa käytön helppouden lisäksi etenemiseen ylellisyyttä. Vaihteiston välitykset vaikuttavat sopivilta, ja sujuvakäytöksinen automaatti alentaa sisämelua, joka on maantieajossakin kohtuullinen. Vaihteiston manuaalikäyttö tapahtuu lattiavalitsimesta.
Pahimmissa paikoissa kytketään toimintaan hidas neliveto eli alennusvaihteisto. Valinnat takavedon sekä nopean ja hitaan nelivedon kesken tehdään perinteiseen tapaan keskikonsolin säätöpyörästä. Nelivedon pystyy kytkemään myös auton liikkuessa.
Pyöreät päänäytöt miellyttävät henkilöautomaisen selkeässä kojelaudassa. Ohjauspyörän syvyyssäädön puuttuminen ei juurikaan vaikeuta hyvän ajoasennon löytymistä.
7-nopeuksinen automaattivaihteisto on varustettu myös lattiavalitsimesta operoitavalla manuaalitoiminnolla. Vetotavan valitsin ja nelivedon lukitus tapahtuvat keskikonsolista.
Sähköisesti tehostettu hammastanko-ohjaus voisi olla keskialueeltaan tarkempi maantieajossa, mutta yhtä kaikki se välittää riittävän täsmällisen tuntuman. Taka- ja nelivedon kesken on maantieajossa selkeä ero ohjaustuntumassa nelivedon eduksi. Kytkettävälle nelivedolle ominaisesti Trek-1 on takavedolla myös tuntuvasti nelivetoa ketterämpi kääntymään.
Trek-1:n jousituksessa ei esiinny maantieajossa samanlaista hienoista nypytystä kuin tavallisessa Navarassa. Tosin aivan kokonaan nypytys ei ole poistunut, mutta se on nopeussidonnaista. Auton maastopainotteisesta luonteestaan ja 224 millin maavarasta huolimatta jousitus toimii odottamattoman matkamukavasti jopa kaupungin nupukivikaduilla.
Nastarenkain varustettu painava Trek-1 nousi jäiset, jyrkät ja epätasaiset mäet täysin eleettömästi myös silloin, kun auton pysäytti keskelle mäkeä. Pakettiin sisältyvät elektroninen tasauspyörästön luistonrajoitin ja taka-akseliston tasauspyörästön lukko kytkentäpainikkeineen. Lisähyötyä hankalissa kohdissa tarjoavat alamäkihidastin ja mäkilähtöavustin.
Edessä on jäähdytetyt levyt (296 mm) ja takana rummut (295 mm). Mekaanisesta käsijarrusta on tietyissä tilanteissa etua.
Viisi istuinta
Viisipaikkaisuus tekee Trek-1:stä monipuolisesti käyttökelpoisen, on kyse sitten yksityis- tai yrityskäytöstä. Sisätiloissa on premium-henkisyyttä muun muassa nahkaverhoilun muodossa.
Kohtuullisen sivuttaistuen antavista Zero Gravity -etuistuimista kuljettajan istuin säätyy sähköisesti, mutta etumatkustajan istuinsäädöt ovat mekaaniset. Etumatkustajan A-pilarissa olevasta tarttumakahvasta on hyötyä autoon noustaessa ja maastoajossa. Istuimet lämpiävät yllättävän verkkaisesti.
7-tuumainen kosketusvärinäyttö on selkeä. 360 asteen kameranäkymä on hyvä varuste.
Avolava-autossa ei yllätä, että takapenkki antaa olemattomasti reisitukea. Takana on kuitenkin asiallisesti polvi- ja pääntilaa – lasikattoluukusta huolimatta. Keskipaikalle mahtuu aikuinen istumaan, sillä keskikonsoli ei työnny liian taakse. Takaistuin taittuu tarvittaessa kokoon.
Ratin syvyyssäädön puuttumisesta huolimatta ajoasennon saa sopivaksi. Kookkaat päämittarit ovat selkolukuiset ja kosketusnäyttö 7-tuumainen. Navigaattorin päivä-/yönäytön pystyy kytkemään selvästi esillä olevasta painikkeesta. Navigaattorin ohjelmointi on nopeaa, mutta valitettavasti ohjelmisto ei välttämättä löydä suorinta reittiä kohteeseen.
Kuljettajan puoleisessa etuistuimessa on sähkösäädöt, mutta etumatkustaja joutuu tyytymään mekaanisiin säätöihin.
Viisipaikkaisen Navaran takjaistuimella on kohtuuulliset tilat.
Äänentoistolaitteet ovat tasokkaat myös matalien äänien osalta, ja laitteistoon kuuluu cd-soitin. Muista varusteista mainittakoon kolme 12 voltin virtapistoketta ja sähkötoiminen lasikattoluukku. Puutelistalla on se, että takalasissa ei ole amerikkalaistyylistä avattavaa liukuikkunaa.
Suomeen 80 autoa
Trek-1:n lavaa voi luonnehtia ”lyhyeksi, mutta vähälumiseksi”. Jälkimmäisen takaa pumpuilla kohoava kätevä lavakate, joka suojaa polyuretaanipintaista lavaa. Vain 1,58 metrin pituudesta huolimatta lavalle mahtuu uskomattoman paljon tavaraa.
Tärkeä käyttöominaisuus on niin kutsuttu C-Channel-kuormankiinnitysjärjestelmä, joka kulkee lavan reunojen ja ohjaamon takaosan myötäisesti. Lavakatteen sisäpinnalla on Yhdysvalloissa pakollinen hätäaukaisuvaijeri. Näyttävyyttä tuovan lavakaaren päällä on yksi Trek-1:n varusteista: todella kirkkaat led-työvalot, jotka kytketään keskikonsolista.
Lujitemuovikatteella eli bedlinerilla peitetyn lavan pohjapinta on suojattu kulutusta kestävällä polyuretaanisella sisälavalla. Pakettiin kuuluu myös C-kanavakiskossa liukuva lavanjakaja.
Lavakaaressa olevat kaksi huikaisevan kirkasta led-työvaloa valaisevat pitkälle.
Jämerä lavakaari antaa erikoispainokselle haluttua näyttävyyttä.
Koeajon perusteella korkeahkon noin 60 000 euron vastapainoksi saa monipuolisesti kyvykkään ja runsaasti varustellun avolavan, joka sopii yhtä lailla työkäyttöön, maastossa etenemiseen kuin myös ”edustusajoon”.
Navara Trek-1:stä saattaa tulla keräilymalli, sillä autoja valmistettiin Euroopan markkinoille vain 2 000 kappaletta. Niistä Suomen osuus oli varsin korkea noin 80 kappaletta – mutta ne kaikki lienee jo myyty.
Nissan Navara Trek-1 Limited Edition
Moottori R4, turbo, 2298 cm³,
140 kW (190 hv)/3750 r/min,
450 Nm/1500–2500 r/min
Suorituskyky 0–100 km/h 10,8 s,
huippunopeus 180 km/h
Kulutus 6,9 l/100 km, diesel
CO2-päästöt 183 g/km
Voimansiirto A7, taka-/neliveto
Mitat p. 5330, l. 1850, k. 1930 mm, akseliväli 3150 mm, maavara 224 mm, omamassa 2279 kg, vetomassa 3500/750 kg, lavan pituus 1578 mm, tankki 73 l
Hinta 59 113 euroa (2018)
Miellyttää
Voimansiirto
Turbodiesel ja neliveto toimivat hyvin yhteen.
Ärsyttää
Takaistuin
Vaakasuora istuintyyny tarkoittaa reisituetonta istuma-asentoa.
Yllättää
Vetomassa
Avolavalla saa vetää 3,5-tonnista vaunua tai kärryä.
Yhteenveto
Hauskan ja kyvykkään keräilykappaleen moottori-vaihteistoyhdistelmä miellyttää. Viiden hengen ohjaamo sekä lujitemuovinen lavakate tekevät Trek-1:stä monipuolisen ajoneuvon. Tarjolla on myös 2-paikkainen muunnos.
(4,0 tähteä)
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Tervetuloa Tukholmaan! Suomalaiskoti Södermalmilla luottaa pehmeään värimaailmaan
Denonin uusi Bluetooth-levysoitin
Originaali Debut
Kaiutinkontrollia Italiasta
Trianglen uusi hyllykaiutin
Magico A3 uudistuu
UNio Formula 12
RS Audion uusi ilmestys
Wharfedalen neljä uutta subwooferia
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
Autojen ensirekisteröinnit selvässä kasvussa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL