Koeajossa Volvo XC40: Asiallinen perus-SUV
Volvon XC40 on ensimmäinen Volvo, jossa käytetään uutta, kompaktia modulaarista CMA-pohjalevyä. Manuaalivaihteisessa lähtötason T3-painoksessa on mukavasti vääntöä ja korkeutta. Juha Peltonen, kuvat Toni Lindström
CMA on sikäli jännittävä, että se on kehitetty yhteistyössä Volvon kiinalaisen emoyhtiön Geelyn kanssa, ja sen käyttö laajenee tulevaisuudessa myös esimerkiksi täyssähköautoihin.
Volvo XC40 T3:n jousitustuntuma on maantieajossa ja syheröisillä pikkuteillä miellyttävän jämäkkä, eikä kompakti katumaasturi kallistele liikaa.
21 sentin maavara tekee etuvetoisesta XC40:stä oikean katumaasturin. T3-mallia ei saa nelivetoisena.
Valinnaisia ajotiloja kannattaa hyödyntää mukavuuspainotteisen comfortin, yksilöllisesti valittavan individualin, nopeaan ajoon sopivan dynamicin, talouskeskeisen econ sekä maastoon ja mökkiteille sopivan off roadin välillä. Viimeksi mainitun käyttöä tukee 21 sentin maavara, joka edustaa huomattavan reilua maasturiluokkaa. Vaikka XC40 on katumaasturi, eikä T3-versiota saa nelivetoisena, niin maavarasta on pelkästään hyötyä. Äreämmän kaasuvasteen lisäksi dynamic jäykistää sopivasti iskunvaimennusta.
Karkealla asvaltilla rengasmelu on melko voimakasta, mutta sen sävy pysyttelee silti säntillisenä – ja mikä tärkeintä, se ei aiheuta maantienopeuksilla keskusteluäänen korottamistarvetta etu- ja takaistuimen välillä. Nastattomat renkaat vaikuttivat osaltaan testiauton melutasoon.
Toimiva voimalinja
Etuvetoisessa T3:ssa oleva 3-sylinterinen 156 hevosvoiman turbomoottori kiihdyttää XC40:n paikaltaan uskomattoman pirteästi, jopa nopeamman tuntuisesti kuin tehtaan ilmoittamassa 9,4 sekunnissa. Vaikuttavampaa on joka tapauksessa 265 newtonmetrin maksimiväännön jakautuminen mielenkiintoisen laajalle käyntinopeusalueelle 1 600–3 850 r/min, joten T3 kiihtyy hyvin myös ”lennosta”. T3 liittyi XC40:n moottorivalikoimaan myöhemmin kuin aloitusvaiheen T5-bensiiniturbo ja D4-turbodiesel.
6-portainen manuaalivaihteisto hoitaa työkenttänsä moitteettomasti, ja sen kanssa on mukava elää.
Suorituskyvystä huolimatta sisämelutaso pysyttelee erittäin kohtuullisena, joten pitkälläkin matkalla korva lepää. Turbo viheltelee kiihdytyksissä hiljakseen hauskaan tapaan, ja ahtimen läsnäolon kuulee säännönmukaisesti, ellei ympärillä vallitse muuta melua. Turbon ääni heijastaa kuulomaailmaan mukavan oheisvaikutuksen.
Kulutus ei ole tämän muuten hienon koneen bravuurinumero: runsaasti liikennevalokiihdytyksiä sisältäneessä ajossa keskikulutus oli auton ajotietokoneen mukaan 8,1 l/100 km.
6-portaisen manuaalivaihteiston pykälät soljuvat helposti ja miellyttävän lyhytliikkeisesti. Kytkimen liikerata on lyhyydestään huolimatta suorastaan oivallinen. Ohjauksen keskialuetuntuma maistuu tarkalta ennen muuta Dynamic-ajotilassa.
T3:n kangasverhoillut etuistuimet saisivat olla jämerämmät, kuten on laita kalliimmissa XC40-varusteversioissa.
Takaistuimella on kunnolla polvi- ja pääntilaa. Kulkemista helpottavat reiluun kulmaan avautuvat kookkaat ovet.
Valoihin panostetaan kunnolla. Led-tyyppisistä lähi- ja kaukovaloista kannattaa antaa erityismaininta, sillä ne valaisevat ruudikkaasti.
Monipuolisista turvavarusteista voi tuoda esiin hätäjarrutustoiminnon, 360 asteen kamerajärjestelmän ja peruutusavustimen. Jälkimmäisen hyödyn huomaa esimerkiksi pysäköintihallissa, jos auto pitää peruuttaa pois ruudusta niin, ettei sivuille näe kunnolla: risteävästä liikenteestä varottava järjestelmä saattaa silloin pelastaa ikävältä yllätykseltä.
Skandinaavista tyyliä
Ohjauspyörän kolmesta lämmitystasosta kuumin on epäilemättä aivan omiaan paukkupakkasten iskiessä. Radion äänentoisto on matalien äänien osalta asiallisen mukavatasoista.
Älyavainperästä heltiää miinusta, koska sen kyljessä olevien avaus- ja lukituspainikkeiden sekä takaluukun kaukoaukaisupainikkeen väri on T3 Business -varustetasossa musta, joten ne eivät erotu hämärässä lainkaan. Ehkä painikkeet voisi taustavalaista tai fosforoida?
Volvo XC40:ssä hyödynnetään onnistuneen persoonallisella tyylillä Volvon 60- ja 90-sarjojen tietoviihdetekniikkaa. Erityisen kätevä on kookas kosketusnäyttö. XC40 T3:een ei sisälly navigointilaitetta, mutta tilanteen pystyy korjaamaan kytkemällä oman älypuhelimen kiinni autoon.
Tasapohjaista, käytännöllisen kulmikasta tavaratilaa saadaan laajimmillaan 1,3 kuutiota.
Volvo XC40 näyttää myös lähtötason versiona sekä vakuuttavalta että sympaattiselta.
Keskikonsolissa on ison kannellisen lokeron, ison avolokeron ja parin mukitelineen muodossa poikkeuksellisen hyvät säilytystilat. Kojelaudassa on skandinaavisen omaleimaista panelointia, joka jatkuu etuovipaneeleissa, mutta ei kuitenkaan takaovissa. Kojelaudan paneelin kerrotaan saaneen vaikutteita kaupunkiarkkitehtuurista ja kartoista. Ovipaneeleissa on lisäksi erikoista, pohjoismaahenkistä huopakangasta.
Ylipehmeät etuistuimet
Etuistuimiin kaipaa ristiselän osalta lisää jämäkkyyttä, mutta myös istuintyyny tuntuu kalliimpiin versioihin verrattuna liian pehmeältä – XC40:n kalliimmissa varustetasoissa penkit ovat tuntuneet sivuttaistueltaan ja kovuusasteeltaan esimerkillisiltä.
Laajaan kulmaan avautuvat takaovet ja korkea maavara helpottavat kulkua XC40:n takaistuimelle. Takana on reilusti polvitilaa, mutta kompaktissa katumaasturissa on reilusti pääntilaa. Sinänsä mukava kangasverhoilu kuuluu lähtötason versioon, mutta se kerää helpolla nöyhtää.
Kun 432 litran tavaratila laajennetaan suurimpaan muotoonsa, niin tasaista pintaa muodostuu 1 336 litran verran. Tilaa saadaan siten suhteellisen runsaasti, ja sähkötoiminen takaluukku korostaa kontin näppäryyttä.
Kolmisylinterisen turbomoottorin huomioon ottaen T3:n vetokyky on aika kohdillaan, sillä mallilla saa vetää 1 600-kiloista jarrullista perävaunua.↔
Volvo XC40 T3 Business
Moottori
R3, turbo, 1477 cm³, 115 kW (156 hv)/5000 r/min, 265 Nm/1600–3850 r/min
Suorituskyky
0–100 km/h 9,4 s, huippunopeus 200 km/h
EU-kulutus
7,1–7,7 l/100 km, bensiini
CO2-päästöt
162 g/km
Voimansiirto
M6, etuveto
Mitat
p. 4425, l. 1863, k. 1652 mm, akseliväli 2702 mm, maavara 211 mm, omamassa 1568 kg, kantavuus 492 kg, vetomassa 1600/750 kg, tavaratila 432–1336 l, tankki 54 l
'
Hinta
38 873 euroa,
Koeajoauto
38 873 euroa (2018)
Miellyttää
Tilankäyttö Tilat ja muunneltavuus on suunniteltu taiten.
Ärsyttää
Istuimet T3:n etuistuimet ovat liian pehmeät.
Yllättää
Moottori Laajavääntöisyys merkitsee joustavuutta.
Yhteenveto
Vaikka XC40 T3 on lähtötason malli, se ei ole suorituskyvyltään ”perusversio”. Erityisen mukavia ominaisuuksia ovat kierrosherkkä ja laajavääntöinen 3-sylinterinen bensiiniturbomoottori, sujuva manuaalivaihteisto ja 21 sentin maavara.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Polestar
Polestar
Toyota C-HR -lataushybridillä voi yltää jopa yli 75 kilometrin sähköiseen ajomatkaan.
Juha Peltonen
Toyota C-HR -lataushybridillä voi yltää jopa yli 75 kilometrin sähköiseen ajomatkaan.
Juha Peltonen
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
Auto Bild 6/2026 on kaupoissa
Volvo Cars aloittaa täyssähköisen EX60-mallin tuotannon
Porsche laajentaa täyssähköistä SUV-mallistoaan uudella Cayenne Coupélla
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Edifieriltä aktiivikaiutin
Ophidian SKYE
Tänä viikonloppuna kannattaa vierailla Helsingissä hifin merkeissä
Cambridge Audion Minx on nyt MSX
Rotelilta uusi Michi-vahvistin ja -cd-soitin
Denon päivitti mobiilikaiuttimensa
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
Kolmas kerta toden sanoo
Rega Planar 6:n uusi editio
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
Auto Bild 6/2026 on kaupoissa
Volvo Cars aloittaa täyssähköisen EX60-mallin tuotannon
Porsche laajentaa täyssähköistä SUV-mallistoaan uudella Cayenne Coupélla
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
Mercedes-Benz C-sarjan täyssähköauto esitellään syksyllä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Polestarilta tulossa neljä uutta automallia
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Tällainen on Kian EV2
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
Polttoaineiden hintoihin vaaditaan nyt nopeaa reagointia – inflaatiopiikki on torjuttava heti
Vuoden 2025 myydyin auto Suomessa uudistuu
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL