Ladattavien autojen osuus ensirekisteröinneistä kasvanut ripeästi viidessä vuodessa
Heinäkuussa 2025 Suomessa ensirekisteröitiin 5425 uutta henkilöautoa, mikä on 4,4 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa.
Vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden jälkeen uusien henkilöautojen ensirekisteröintimäärät olivat hieman viime vuotta jäljessä. Henkilöautoja ensirekisteröitiin tammi-heinäkuussa 3,8 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana.
”Alkuvuoden ensirekisteröintimäärät ovat edelleen viime vuotta jäljessä, vaikka myös vuonna 2024 ensirekisteröintimäärät olivat historiallisen matalalla. Valmisteilla oleva autokantaa uudistava romutuspalkkiokampanja olisi tärkeä ennen kaikkea liikenneturvallisuuden parantamiseksi sekä tieliikenteen päästöjen vähentämiseksi. Samalla se toisi laajemmin piristysruisketta talouteen, kun uusien autojen myynnin arvioidaan kasvavan 9000-10000 kappaleella kampanjan myötä”, sanoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.
Tammi-heinäkuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista täyssähköisiä oli 34,4 prosenttia ja ladattavia hybridiautoja 21,2 prosenttia. Ladattavien autojen osuus henkilöautojen ensirekisteröinneistä on noussut nopeasti. Vielä viisi vuotta sitten vuonna 2020 täyssähköisten henkilöautojen osuus ensirekisteröinneistä oli 4,4 prosenttia ja ladattavien hybridien 13,7 prosenttia. Suomessa henkilöautojen sähköistyminen etenee suhteellisesti samaa tahtia kuin Ruotsissa, mutta on selvästi Norjaa ja Tanskaa jäljessä.
Autoliikkeistä käytettynä myytyjen henkilöautojen lukumäärä kasvoi tammi-heinäkuussa 0,1 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Käytettynä autoliikkeistä myydyissä henkilöautoissa ladattavien osuus oli tammi-heinäkuussa yhteensä 19,8 prosenttia.
Viidennes uusista pakettiautoista on ladattavia
Pakettiautoja ensirekisteröitiin Suomessa 629 kappaletta heinäkuussa 2025. Määrä on 6,8 prosenttia edellisen vuoden heinäkuuta suurempi. Myös alkuvuoden aikana uusien pakettiautojen kaupassa ollaan viime vuotta edellä, tammi-heinäkuussa pakettiautojen ensirekisteröintimäärä kasvoi 7,1 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
”Uusien pakettiautojen kauppa on piristynyt viime vuoteen verrattuna. Pakettiautokannan uusiutuminen vähentää koko logistiikkaketjun päästöjä, sillä jo viidennes ensirekisteröidyistä pakettiautoista on ladattavia. Pakettiautokannan sähköistymiselle hyvän sysäyksen antoi vähäpäästöisten paketti- ja kuorma-autojen hankintatuki vuosina 2022-2024. Jatkossa paketti- ja kuorma-autokannan sähköistymistä voitaisiin tukea esimerkiksi EU:n sosiaalisen ilmastorahaston kautta. Sieltä saatavat varat on suunnattava mikroyritysten ilmastotoimiin. Jopa 70 prosenttia maamme kuljetusyrityksistä ovat tällaisia alle 10 henkeä työllistäviä yrityksiä", sanoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
Alkuvuoden aikana ensirekisteröidyistä pakettiautoista 16,9 prosenttia oli täyssähköisiä ja 3,2 prosenttia ladattavia hybridejä. Vielä viisi vuotta sitten, vuonna 2020, täyssähköisten osuus ensirekisteröidyistä pakettiautoista oli 1,0 prosenttia ja ladattavien hybridien 0,3 prosenttia.
Uusia kuorma-autoja ensirekisteröitiin tammi-heinäkuussa 1736, mikä on 22,1 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana ja linja-autoja 276 eli 20,7 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana.
AutoBild
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
Uusia elementtejä Mazda CX-5:ssä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 6 N
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Manthey Kit Porsche 911 GT3:lle (992.2) – rataspesialisti huippuluokan aerodynamiikalla
Citroën C3 nyt myös taloudellisena C3 Hybrid -versiona
Fiskars lanseeraa uudet lumityökalut autoilijoille
Euroopassa autojen ensirekisteröinnit kasvussa – autovero romahduttanut Viron ensirekisteröinnit
Mercedes 35 hp: ensimmäisestä Mercedesistä 125 vuotta
Käytetyt tuontiautot vähäpäästöisempiä kuin uudet – käytettyjen rooli päästöjen vähentämisessä on tunnustettava
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
Koeajossa Citroën Berlingo Van BlueHDi 130 XL EAT8: Tavarajuna
Koeajossa Volkswagen Passat Variant Elegance Business 1.5 eTSI 110 kW (150 hv) DSG: Vain farkkuna
Koeajossa BMW iX2 xDrive30: Kokoisekseen taloudellinen
Koeajossa Toyota Yaris Hybrid 130 Premiere Edition: Lisää paukkua
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Plug-in Hybrid Premiere Edition: Kiitettävästi sähköllä
Koeajossa Alfa Romeo Stelvio 2.0 Q4 AT8 Tributo Italiano: Italialainen ylistys
Koeajossa BYD Seal Excellence AWD: Urheilullista tyyliä Kiinasta
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Verkkosoitin ilman da-muunninta
Unelma modernista mökistä vaihtui lähes 100-vuotiaaseen mansardikattoiseen taloon
Sähköstaatti Puolasta
Pikku kardioidi
Uusi NU-VISTA-levysoitinesivahvistin
Joulu saapuu Jumon saarelle
Metsämökistä laajennettiin moderni koti lapsiperheelle
Audio-Technican uudet avoimet kuulokkeet
Kun pentodilla ajetaan pentodin suojahilaa
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
Uusia elementtejä Mazda CX-5:ssä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 6 N
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Manthey Kit Porsche 911 GT3:lle (992.2) – rataspesialisti huippuluokan aerodynamiikalla
KOEAJOT
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
Koeajossa Citroën Berlingo Van BlueHDi 130 XL EAT8: Tavarajuna
Koeajossa Volkswagen Passat Variant Elegance Business 1.5 eTSI 110 kW (150 hv) DSG: Vain farkkuna
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusia elementtejä Mazda CX-5:ssä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 6 N
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Manthey Kit Porsche 911 GT3:lle (992.2) – rataspesialisti huippuluokan aerodynamiikalla
Citroën C3 nyt myös taloudellisena C3 Hybrid -versiona
Fiskars lanseeraa uudet lumityökalut autoilijoille
Euroopassa autojen ensirekisteröinnit kasvussa – autovero romahduttanut Viron ensirekisteröinnit
Mercedes 35 hp: ensimmäisestä Mercedesistä 125 vuotta
Käytetyt tuontiautot vähäpäästöisempiä kuin uudet – käytettyjen rooli päästöjen vähentämisessä on tunnustettava
Liikenteessä on yli 85 000 laitonta henkilöautoa – tarkasta, onko omasi yksi niistä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Tällainen on uudistunut Dacia Jogger
Suomen suurin vaihtoautoketju menee vastavirtaan ja kääntää selkänsä Black Fridaylle
Uudistunut smart rikkoo myyntiennätyksiä
Tällä rahalla saa Mitsubishi Eclipse Cross -täyssähköauton
Citroën tuo markkinoille Suomen pienimmän, ketterimmän ja edullisimman täyssähköpakettiauton - Uusi ë-C3 Van on täällä
Käytettynä ostetun auton voi palauttaa - ja suomalaiset tykkäävät siitä
Kia PV5:lle Guinnessin maailmanennätys: 693,38 km täydellä kuormalla ja yhdellä latauksella
Opel jysäyttää uuden hintapommin – Fronteran yli 400 km WLTP-toimintamatkan sähköversio alle 30 000 euron
Tällainen on uusi Alfa Romeo Tonale
DS N°8: 750 kilometrin täyssähköinen toimintamatka ilman välilatausta - testattu ja todennettu maantiellä
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LAKI LEHTONEN
Yrittääkö auton myyjä vetäytyä vastuusta? Tunne käytetyn auton takuun ja virhevastuun erot
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI