Teiden huonosta kunnosta johtuvat vaaratilanteet kasvussa - samaan aikaan autoilijat säästävät renkaista
Kun sadekuuro täyttää uran tai päällystevaurion, vesiliirron riski on merkittävä, sanoo LähiTapiolan johtaja Tapani Alaviiri.
Renkaiden kunto ja ilmanpaineet kannattaa tarkistaa ennen kesäreissuun lähtemistä ja kovan kuuron sattuessa ajaa turvallisesti tien sivuun.
26 prosenttia suomalaisista on joutunut liikenteessä läheltä piti -tilanteeseen tai onnettomuusvaaraan teiden huonon kunnon vuoksi muutaman viime vuoden aikana, selviää LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselystä. Osuus on nousussa: vuonna 2023 näin kertoi tapahtuneen 23 prosenttia. Kyselyt toteutti tutkimusyhtiö Verian (ent. Kantar Public)*.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan huonokuntoisten maanteiden päällysteiden määrä on noin kaksinkertaistunut viimeisen 10 vuoden aikana. Päällystetyistä teistä reilu 10 000 kilometriä eli lähes viidesosa on huonokuntoisia. Sorateistä noin 10 prosenttia on huonokuntoisia.
Samaan aikaan jopa 16 prosenttia autoilijoista kertoo lykänneensä säästösyistä uusien renkaiden hankintaa, vaikka vanhat ovat jo kuluneet tai iäkkäät.
– Suomen teillä on runsaasti korjausvelkaa, henkilöautokanta vanhenee kovaa kyytiä ja lisäksi vaarallisen moni ajaa huonokuntoisilla renkailla. Kun tähän lisätään kesäiset rankkasateet, jotka täyttävät teiden urat ja päällystevauriot hetkessä vedellä, vesiliirron riski on todella suuri. Sateella kannattaa hidastaa mieluummin ennen kuin pito heikkenee, sanoo LähiTapiolan liikenneturvallisuudesta ja autopalveluista vastaava johtaja Tapani Alaviiri.
Kuoppapujottelu kovassa vauhdissa voi viedä auton hallinnan
Renkaiden pistovahinkojen riskiä lisää myös se, että autojen paino on kasvanut ja renkaat ovat muuttuneet aiempaa leveämmiksi ja matalaprofiilisemmiksi. Hankalia vahinkoja ovat laajemmat pyöräntuennan ja jousituksen vauriot ja viat, kuten esimerkiksi kierrejousien katkeamiset, ilmajousien viat ja tukivarsien vääntymiset.
Renkaiden kunto ja ilmanpaineet kannattaa tarkistaa ennen reissuun lähtemistä, mutta myös ajotapa vaikuttaa riskeihin, Alaviiri sanoo.
– Kesäaikaan moni ajelee itselleen tuntemattomilla reiteillä ja usein vieläpä vähän liikennöidyillä teillä, joiden kunnossapito voi olla huonolla tolalla. Monttu voi yllättää, sillä sama tie voi olla yhdestä kohtaa hyvässä kunnossa ja toisesta ei. Nopeutta kannattaa pudottaa ennakoivasti, sillä se vaikuttaa päällystevaurioon osumisen voimaan. Äkilliset liikkeet vievät myös helposti auton hallinnan, jos kuoppia yrittää väistää kovassa vauhdissa.
Jos rankkasade yllättää, kannattaa Alaviirin mukaan varmistaa, että ajovalot ja ilmastointi ovat varmasti päällä eli oma ajoneuvo näkyy muille eivätkä ikkunat huurustu.
– Jos sade on niin kova, ettei näe eteensä, kannattaa pyrkiä pysähtymään turvalliseen paikkaan tien sivuun ja odottaa, että pahin kuuro laantuu. Jos auto ajautuu vesiliirtoon, tärkeintä on olla jarruttamatta tai kiihdyttämättä ja pyrkiä pitämään ohjaus tien kulkusuuntaan, kunnes pito jälleen palaa.
* Tuoreeseen kyselyyn vastasi 1 100 henkilöä 4.–11.4.2025 välisenä aikana. Tutkimukseen vastanneet edustavat Manner-Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin 3,0 prosenttiyksikköä koko aineiston tasolla.
Kevään 2023 kyselyyn vastasi 2 129 henkilöä 19.–25.5.2023 välisenä aikana. Tutkimukseen vastanneet edustavat Manner-Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin 2,1 prosenttiyksikköä koko aineiston tasolla.
AutoBild / LähiTapiola
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
Uusia elementtejä Mazda CX-5:ssä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 6 N
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Manthey Kit Porsche 911 GT3:lle (992.2) – rataspesialisti huippuluokan aerodynamiikalla
Citroën C3 nyt myös taloudellisena C3 Hybrid -versiona
Fiskars lanseeraa uudet lumityökalut autoilijoille
Euroopassa autojen ensirekisteröinnit kasvussa – autovero romahduttanut Viron ensirekisteröinnit
Mercedes 35 hp: ensimmäisestä Mercedesistä 125 vuotta
Käytetyt tuontiautot vähäpäästöisempiä kuin uudet – käytettyjen rooli päästöjen vähentämisessä on tunnustettava
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
Koeajossa Citroën Berlingo Van BlueHDi 130 XL EAT8: Tavarajuna
Koeajossa Volkswagen Passat Variant Elegance Business 1.5 eTSI 110 kW (150 hv) DSG: Vain farkkuna
Koeajossa BMW iX2 xDrive30: Kokoisekseen taloudellinen
Koeajossa Toyota Yaris Hybrid 130 Premiere Edition: Lisää paukkua
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Plug-in Hybrid Premiere Edition: Kiitettävästi sähköllä
Koeajossa Alfa Romeo Stelvio 2.0 Q4 AT8 Tributo Italiano: Italialainen ylistys
Koeajossa BYD Seal Excellence AWD: Urheilullista tyyliä Kiinasta
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Michell Audion uudet soittimet
Keraamikko Leena Kouhialle ja muusikko Tapani Rinteelle joulu on mielentila
Tekstiilitaiteilija Anne Kyyrö Quinnin upea koti Italiassa
Tyylikäs putkipäätevahvistin ilman päätemuuntajaa
Terveisiä Australiasta
Kristalliunelmia
Soundbarille korvaaja Kanadasta
Finalilta uusi suljettu kuuloke
Päivitys tietoihin: ALD A5
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
Uusia elementtejä Mazda CX-5:ssä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 6 N
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Manthey Kit Porsche 911 GT3:lle (992.2) – rataspesialisti huippuluokan aerodynamiikalla
KOEAJOT
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
Koeajossa Citroën Berlingo Van BlueHDi 130 XL EAT8: Tavarajuna
Koeajossa Volkswagen Passat Variant Elegance Business 1.5 eTSI 110 kW (150 hv) DSG: Vain farkkuna
... Lisää
FOKUS MEDIA
Michell Audion uudet soittimet
Keraamikko Leena Kouhialle ja muusikko Tapani Rinteelle joulu on mielentila
Tekstiilitaiteilija Anne Kyyrö Quinnin upea koti Italiassa
Tyylikäs putkipäätevahvistin ilman päätemuuntajaa
Terveisiä Australiasta
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusia elementtejä Mazda CX-5:ssä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 6 N
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Manthey Kit Porsche 911 GT3:lle (992.2) – rataspesialisti huippuluokan aerodynamiikalla
Citroën C3 nyt myös taloudellisena C3 Hybrid -versiona
Fiskars lanseeraa uudet lumityökalut autoilijoille
Euroopassa autojen ensirekisteröinnit kasvussa – autovero romahduttanut Viron ensirekisteröinnit
Mercedes 35 hp: ensimmäisestä Mercedesistä 125 vuotta
Käytetyt tuontiautot vähäpäästöisempiä kuin uudet – käytettyjen rooli päästöjen vähentämisessä on tunnustettava
Liikenteessä on yli 85 000 laitonta henkilöautoa – tarkasta, onko omasi yksi niistä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Tällainen on uudistunut Dacia Jogger
Suomen suurin vaihtoautoketju menee vastavirtaan ja kääntää selkänsä Black Fridaylle
Uudistunut smart rikkoo myyntiennätyksiä
Tällä rahalla saa Mitsubishi Eclipse Cross -täyssähköauton
Citroën tuo markkinoille Suomen pienimmän, ketterimmän ja edullisimman täyssähköpakettiauton - Uusi ë-C3 Van on täällä
Käytettynä ostetun auton voi palauttaa - ja suomalaiset tykkäävät siitä
Kia PV5:lle Guinnessin maailmanennätys: 693,38 km täydellä kuormalla ja yhdellä latauksella
Opel jysäyttää uuden hintapommin – Fronteran yli 400 km WLTP-toimintamatkan sähköversio alle 30 000 euron
Tällainen on uusi Alfa Romeo Tonale
DS N°8: 750 kilometrin täyssähköinen toimintamatka ilman välilatausta - testattu ja todennettu maantiellä
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LAKI LEHTONEN
Yrittääkö auton myyjä vetäytyä vastuusta? Tunne käytetyn auton takuun ja virhevastuun erot
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI