Yhdeksällä paikkakunnalla ilmaisia tuulilasitarkastuksia
Kirkkaasti turvallisin -kampanja lisää autoilijoiden tietoisuutta siitä, miten ehjä ja puhdas tuulilasi parantaa näkyvyyttä ja siten myös turvallisuutta ja ajomukavuutta.
Kampanjassa on mukana ennätysmäärä paikkakuntia – ilmaisia tuulilasitarkastuksia tehdään pääsiäisen aikaan yhdeksällä eri liikenneasemalla.
Kirkkaasti turvallisin -liikenneturvallisuuskampanja järjestetään tulevana pääsiäisenä jo kahdeksatta kertaa. Kampanjan toteuttavat Autoalan Keskusliitto, Autoliitto, Metropolia, Onnettomuustietoinstituutti, Saint-Gobain ja Traficom.
Kampanjan yhteistyökumppanina on ABC, jonka liikenneasemilla tarkastukset tehdään. Tarkastuksia tehdään kiirastorstaina 17.4, pitkäperjantaina 18.4. sekä pääsiäispäivänä sunnuntaina 20.4. klo 11–18. Tarkastuksista vastaavat ammattikorkeakouluopiskelijat Helsingistä, Turusta, Lappeenrannasta, Oulusta ja Seinäjoelta.
Autoilijat saavat lyhyen tarkastuksen jälkeen raportin tuulilasin kunnosta, kuten naarmuisuudesta, halkeamista ja kiveniskemistä sekä mahdollisen korjaus- tai vaihtosuosituksen. Autojen yksilökohtaisia tietoja ei kerätä eikä toimiteta eteenpäin, eivätkä tarkastukset velvoita mihinkään. Tavoitteena on parantaa autoilijoiden tietoisuutta puhtaiden ja ehjien lasien merkityksestä näkyvyyteen ja auton turvalaitteiden toimintakykyyn.
Projektin päätteeksi Metropolia Ammattikorkeakoulu laatii raportin löydöksistä. Kampanjan monivuotisen historian ansiosta raporteista löytyy myös vertailutietoa siitä, miten autojen tuulilasien kunto on muuttunut vuosien saatossa. Viime vuoden tarkastuksissa yli viidesosalle suositeltiin tuulilasin vaihtoa ja lähes joka neljännelle korjausta.
”Teillä ja teiden pientareilla on talven jäljiltä runsaasti hiekkaa ja irtokiviä, jotka sinkoavat renkaiden alta ilmaan ja aiheuttavat helposti tuulilasivaurioita. Jos autoon tulee kiveniskemä, se kannattaa peittää heti läpinäkyvällä teipillä, joka estää lian ja kosteuden pääsemisen vauriokohtaan. Tämän jälkeen tuuliasi on syytä korjauttaa mahdollisimman pian. Edullinen korjaus estää tuulilasin halkeamisen ja vaihtotarpeen”, Autoalan Keskusliiton tekninen johtaja Jouko Sohlberg neuvoo.
Tarkastuksia tehdään seuraavilla paikkakunnilla:
Hämeenlinna ABC Tiiriö
Kurikka ABC Jalasjärvi
Lappeenranta ABC Viipurinportti
Lohja ABC Lohja
Loviisa ABC Kuninkaantie
Oulu ABC Tupos Liminka
Raisio ABC Raisio
Salo ABC Piihovi
Seinäjoki ABC Seinäjoki
AutoBild / Autoalan Keskuliitto
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Miksi sähköauton jarrut kannattaa tarkistaa ennen syksyä?
Kia PV5 Cargo on Euroopan myydyin keskikokoinen sähköpakettiauto vuoden ensimmäisellä puoliskolla
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Merkittäviä uutuuksia tila- ja retkeilyautomarkkinoille
Kian sähköinen nelivetomallisto täydentyy EV4 AWD -mallilla
Kysely kertoo: suhtautuminen sähköautoihin jakaa eri-ikäisiä
Volkswagenilta uusi Caddy Cargo
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Autokaupassa merkkejä talouden elpymisestä – henkilöautojen ensirekisteröinnit 11,4 prosentin kasvussa heinäkuussa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Koeajossa Škoda Superb Combi: Pitkälle sähköisesti
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Vincentin uusi integroitu vahvistin ja cd-soitin
Cabasse Murano Grande
Vulkkanolta parempitasoinen levysoitin
PureAudioProjectin baffeli Voxativ-diskantilla
Tanskalaisen ikonin paluu
Siirtolapuutarhamökki on söpöyden tyyssija
Marantzin uusi lähtötason sarja
Exposuren uudet monopäätteet
Äänilähteen ja esivahvistimen väliin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Miksi sähköauton jarrut kannattaa tarkistaa ennen syksyä?
Kia PV5 Cargo on Euroopan myydyin keskikokoinen sähköpakettiauto vuoden ensimmäisellä puoliskolla
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Merkittäviä uutuuksia tila- ja retkeilyautomarkkinoille
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Miksi sähköauton jarrut kannattaa tarkistaa ennen syksyä?
Kia PV5 Cargo on Euroopan myydyin keskikokoinen sähköpakettiauto vuoden ensimmäisellä puoliskolla
Merkittäviä uutuuksia tila- ja retkeilyautomarkkinoille
Kian sähköinen nelivetomallisto täydentyy EV4 AWD -mallilla
Kysely kertoo: suhtautuminen sähköautoihin jakaa eri-ikäisiä
Volkswagenilta uusi Caddy Cargo
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Autokaupassa merkkejä talouden elpymisestä – henkilöautojen ensirekisteröinnit 11,4 prosentin kasvussa heinäkuussa
Tässä on uusi Audi Q9 – myyntiin Suomessa loppukesästä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Volkswagenin uuden sähköisen SUV-mallin, ID. Crossin, myynti on alkanut
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
Kian sähköinen nelivetomallisto täydentyy EV4 AWD -mallilla
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Uusi XPENG L03 lanseerataan Suomessa
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tässä on uusi Audi Q9 – myyntiin Suomessa loppukesästä
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL