2017: Mercedes-Benz julkistaa E-sarjan Cabrioletin ja Coupén
Mercedes-Benzin nykyinen E-sarja koki faceliftin vuonna 2014, joten seuraavan sukupolven E-sarjaa voidaan odotella vuosimallina 2017. Mukaan kuuluu myös E-sarjan Cabrio.
Uuteen E-sarjaan tulee Mercedes-Benzin moduulirakenteinen, entistä lujarakenteisempi, mutta kevyempi MRA-pohjalevy, joka nähtiin jo C-sarjassa ja GLC:ssä. MRA-pohjalevyssä sovelletaan runsaasti alumiinia ja MRA:ssa voidaan käyttää monenlaisia moottoreita, kertoo verkkosivusto motorauthority.com.
Uuteen E-sarjaan on luvassa 9-portainen automaattivaihteisto sekä rivikuutonen. Kaikkein kovakulkuisimpaan E 63 AMG -tehopakettiin on luvassa 4,0-litrainen tuplaturbo-V8, josta lähtee tehoa noin 600 hevosvoimaa.
Mercedes-Benz E Coupé näyttää itse asiassa olevan kaksiovinen hardtop.
Ennakkoarvioiden perusteella matkustamon suunnittelussa ilmenee viitteitä S-sarjasta, mukaan lukien piiloon taittuva kosketusvärinäyttö. Uudesta E-sarjasta pitäisi myös tulla akseliväliltään nykyistä mallia pitempi.
Joka tapauksessa korimalleiksi saadaan sedan (mahdollisesti Mercedes-Maybach), farmari, coupé sekä avomalli, josta ohessa kuvankäsittelijämme Christian Schulten näkemys.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Volvo Cars aloittaa täyssähköisen EX60-mallin tuotannon
Porsche laajentaa täyssähköistä SUV-mallistoaan uudella Cayenne Coupélla
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
Mercedes-Benz C-sarjan täyssähköauto esitellään syksyllä
CUPRA Raval voitti Red Dot Awardin Product Design 2026 ‑palkinnon yhdessä CUPRA Tindaya ‑konseptiauton kanssa
Polestarilta tulossa neljä uutta automallia
Uudistunut Opel Astra nyt myynnissä
Selvitys: sähköauton täyskasko voi olla jopa 65 % kalliimpi kuin saman mallin bensaversion
Uusi Kia Seltos tulee myös Suomeen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Jamolta uusia kaiuttimia
Legenda elää
Puutalokylä Helsingin sydämessä: ”Tämä on vähän tällaista Peppi Pitkätossu -meininkiä”
Kolme sveitsiläistä
Soulnoten 10-wattinen
Nu-Vistan massiivinen laiteteline
Muutto maalle muutti paljon
Edifieriltä aktiivikaiutin
Kerr Acousticilta uusi jalustakaiutin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Volvo Cars aloittaa täyssähköisen EX60-mallin tuotannon
Porsche laajentaa täyssähköistä SUV-mallistoaan uudella Cayenne Coupélla
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
Mercedes-Benz C-sarjan täyssähköauto esitellään syksyllä
CUPRA Raval voitti Red Dot Awardin Product Design 2026 ‑palkinnon yhdessä CUPRA Tindaya ‑konseptiauton kanssa
Polestarilta tulossa neljä uutta automallia
Uudistunut Opel Astra nyt myynnissä
Selvitys: sähköauton täyskasko voi olla jopa 65 % kalliimpi kuin saman mallin bensaversion
Uusi Kia Seltos tulee myös Suomeen
Kokonaisvaltaisesti uudistunut Volkswagen ID.3 Neo nyt myynnissä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Polestarilta tulossa neljä uutta automallia
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Tällainen on Kian EV2
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
Vuoden 2025 myydyin auto Suomessa uudistuu
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Polttoaineiden hintoihin vaaditaan nyt nopeaa reagointia – inflaatiopiikki on torjuttava heti
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL