Kaista-avustimien ja hätäjarrutusjärjestelmien käyttö kasvussa
Kuljettajaa avustavilla järjestelmillä on yhä suurempi merkitys autoa ostettaessa. Erityisesti kaista-avustajien ja hätäjarrutusjärjestelmien rooli on kasvanut merkittävästi.
Boschin tekemien tutkimuksen mukaan viidesosa lähes kolmesta miljoonasta Saksassa vuoden 2014 aikana ensirekisteröidystä henkilöautosta oli varustettu näillä järjestelmillä, kun edellisenä vuonna järjestelmät löytyivät vain joka kymmenennestä uudesta autosta.
Boschin johtoryhmän jäsen Dirk Hoheisel on tyytyväinen kehitykseen:
"Kuljettajaa avustavat järjestelmät voivat laajasti käytettynä lisätä liikenteen turvallisuutta”. Pelkästään Saksassa jopa 72 prosenttia vammoihin johtavista peräänajoista voitaisiin ehkäistä, jos kaikki ajoneuvot varustettaisiin hätäjarrutusjärjestelmällä. Kaista-avustaja voi puolestaan estää jopa 28 prosenttia onnettomuuksista, jotka aiheutuvat siitä, että kuljettaja ajautuu vahingossa pois omalta kaistaltaan.”
Kuljettajaa avustavien järjestelmien tarjoama turva on yksi keskeinen syy niiden kasvavaan suosioon. Uusi Euro NCAP-luokitusjärjestelmä edistää erityisesti automaattisen hätäjarrutusjärjestelmän leviämistä.
Vuodesta 2016 alkaen uusien ajoneuvojen tulee olla varustettu jalankulkijoiden turvallisuutta lisäävillä ominaisuuksilla, mikäli autovalmistajat haluavat saada Euroopan kuluttajajärjestön korkeimman viiden tähden luokituksen.
Testausvaatimusten muutosten ja madaltuneiden kustannusten myötä yhä useammat nykyaikaiset henkilöautot on nykyään varustettu antureilla, jotka valvovat niiden ympäristöä. Suuntaus näkyy myös Boschin myyntiluvuissa: tutka- ja videoantureiden myynti kaksinkertaistui jälleen vuonna 2015.
Yksi anturi mahdollistaa monet kuljettajan apujärjestelmät
Bosch on maailman markkinajohtaja 77 GHz -teknologialla varustetuissa tutka-antureissa, ja kymmenes miljoonas tällainen anturi valmistuu vuoden 2016 aikana.
Keskialueen tutka-anturillaan (MRR) Bosch on puolestaan tehnyt tutkateknologian kohtuuhintaiseksi yleisillä markkinoilla. MRR-anturia käytetään esimerkiksi hintaherkissä pienissä autoissa kuten VW Polossa ja Golfissa.
Yksi anturi mahdollistaa useiden kuljettajaa avustavien järjestelmien käytön. Hätäjarrutusjärjestelmän lisäksi MRR mahdollistaa myös mukautuvan vakionopeudensäätimen (ACC).
ACC säilyttää automaattisesti sekä kuljettajan valitseman nopeuden että ohjelmoidun turvavälin edellä kulkevaan ajoneuvoon. Kun se yhdistetään peräänajosta varoittavaan järjestelmään, ACC voi vähentää voimakkaita jarrutuksia moottoriteillä 67 prosentilla ja puskuri puskurissa kiinni ajamista 73 prosentilla.
ACC asennettiin kahdeksaan prosenttiin kaikista uusista autoista vuonna 2014, mikä on kaksi kertaa edellisvuotta enemmän.
Joka neljäs uusista henkilöautoista voi havaita kuljettajan väsymyksen
Myös liikennemerkit tunnistava ja kuljettajan uneliaisuuden havaitsevien henkilöautojen määrä kasvoi kahdella prosenttiyksiköllä edellisvuoteen verrattuna.
Kuusi prosenttia vuonna 2014 ensirekisteröidyistä autoista pystyi tunnistamaan tietyt liikennemerkit videokameran avulla. Kun havaitut liikennemerkit näkyvät symboleina kojelaudan näytössä, kuljettajan navigointi tienviittojen viidakossa helpottuu.
Uneliaisuuden tunnistamisjärjestelmä oli neljäsosassa kaikista uusista autoista vuonna 2014. Boschin ratkaisu analysoi jatkuvasti kuljettajan ohjausliikkeitä ja havainnoi tyypillisiä väsymyksen merkkejä kuten pieniä äkillisiä ohjausliikkeitä.
Yhdistämällä tiedon niistä ja esimerkiksi matkan pituudesta ja vuorokauden ajasta se voi kehottaa kuljettajaa pitämään ajoissa tauon ennen kuin hän on vaarassa torkahtaa.
Pysäköintiavustajat yleisin kuljettajaa avustava järjestelmä
Älykäs ajovalojen ohjausjärjestelmä kytkee pitkät valot automaattisesti päälle taajamien ulkopuolella, mikäli se ei havaitse ajoneuvoja, joiden kuljettajaa ne voisivat häiritä. Järjestelmä myös säätää ajovaloja jatkuvasti tarpeen mukaan.
Koska tutkimukseen ei enää sisällytetty järjestelmiä, jotka kykenevät säätämään pelkkiä lähivaloja, älykkäällä ajovalojen ohjausjärjestelmällä varustettujen ajoneuvojen prosentuaalinen määrä vähentyi vuonna 2014 edelliseen vuoteen verrattuna, ollen nyt 13 prosenttia ensirekisteröidyistä henkilöautoista.
Bosch sisällytti pysäköinnin avustusjärjestelmät – pysäköintitutkat, peruutuskamerat ja pysäköintiavustajat – arviointiinsa nyt ensimmäistä kertaa. Pysäköintitutkan äänimerkit kertovat kuljettajalle etäisyyden esteeseen, kun taas pysäköintiavustaja ottaa myös ohjauksen hallintaan pysäköitäessä.
Boschin tutkimuksen mukaan vuonna 2014 joka toinen (52 prosenttia) ensirekisteröidyistä autoista Saksassa oli varustettu pysäköinnin avustusjärjestelmillä, mikä tekee niistä yleisimmän kuljettajaa avustavan järjestelmän uusissa autoissa.
Kuljettajan apujärjestelmiä koskevat mieltymykset ovat samankaltaisia maasta riippumatta
Pysäköinnissä avustavat järjestelmät ovat erittäin suosittuja myös Saksan ulkopuolella. Esimerkiksi Belgiassa ja Hollannissa joka toinen uusi auto oli varustettu pysäköinnissä avustavilla järjestelmillä vuonna 2014, kun taas Iso-Britanniassa vastaava luku oli 19 %.
Belgiassa jopa joka neljäs ensirekisteröity henkilöauto tukee kuljettajien jarrutusta esteen kohdatessaan. Alankomaissa järjestelmä on 17 prosentissa uusista autoista, kun taas vastaava luku Espanjassa on 11 % ja Iso-Britanniassa 5 %.
Kaista-avustimella varustettujen autojen osuus ensirekisteröidyistä autoista oli 14 % Belgiassa, 11 % Alankomaissa, 9 % Espanjassa ja 6 % Iso-Britanniassa.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
Auto Bild 5/2026 on kaupoissa
Autoliitto: Tieverokeskustelu pitää käydä ennen vaaleja
Uusi Renault Clio nyt Suomessa
Uuden Nissan LEAFin ennakkomyynti on alkanut Suomessa
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Maanteillä siirrytään huomisesta alkaen takaisin kesänopeuksiin
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
SKAL vaatii ammattidieselin käyttöönottoa
Tällainen on Kian EV2
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
Koeajossa Ford Mustang Mach-E GT Rally: Rallimaustettu sähkö-Mustang
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Odotukset puntarissa
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Legenda elää
Puutalokylä Helsingin sydämessä: ”Tämä on vähän tällaista Peppi Pitkätossu -meininkiä”
Kolme sveitsiläistä
Soulnoten 10-wattinen
Nu-Vistan massiivinen laiteteline
Souldnoten päivitetty Series 1
Muutto maalle muutti paljon
Audio Note OTO SE 35
Totaldacin pallokaiutin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Kysely: Sähköautoilijat vaihdattavat renkaat useammin ammattilaisilla – asiantuntija kertoo miksi
Auto Bild 5/2026 on kaupoissa
Autoliitto: Tieverokeskustelu pitää käydä ennen vaaleja
Uusi Renault Clio nyt Suomessa
Uuden Nissan LEAFin ennakkomyynti on alkanut Suomessa
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Maanteillä siirrytään huomisesta alkaen takaisin kesänopeuksiin
Tältä näyttää Skodan tuleva lippulaivamalli Peaq-katumaasturi
SKAL vaatii ammattidieselin käyttöönottoa
Tällainen on Kian EV2
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Uusi Dacia Striker – rajoja rikkova crossover
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Volvolta iso takaisinkutsu - EX30:n akkupaketeissa ylikuumenemisriski
Näin suomalaiset pikalataavat sähköautojaan: Perjantaina ladataan eniten ja tammikuussa lataaminen on hitainta
Dacia tähtää kasvuun: Tässä uusi sähköistetty crossover Striker
Tällainen on Kian EV2
Tärkeä rengassääntö, josta harva tietää
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL