Jope Ruonansuun 1973-mallinen, huippuentisöity Ford Mustang Convertible 351 huutokaupataan Lahden Classic Motor Showssa.
Klassikkoautoja katsomaan: Lahden Classic Motor Show on pian ovella
Lahden Classic Motorshowssa juhlistetaan muun muassa 50 vuotta täyttävää Ford Mustangia. Näyttely järjestetään 3.–4. toukokuuta.
Tiesit varmaan, että ensimmäinen Ford Mustang esiteltiin merkin virallisen kirjanpidon mukaan New Yorkin maailmannäyttelyssä 17.4.1964.
Siksi orikin erikoista, että jo viisi päivää ennen tätä maailman ensiesittelyä, Mustang oli esillä - Suomessa! Nimittäin Jyväskylässä, ARE Oy:n autonäyttelyssä 12.4.1964.
- Olemme selvittäneet tätä aikataulua monelta kantilta ja kyllä se eittämättä siltä näyttää että syystä tai toisesta Mustang näki päivänvalon Suomessa jo ennen virallista ensiesittelyä, kertoo Ford Mustang Owners Clubin Marko Niskanen.
Suomen merkkikerho juhlistaa legendaarisen automallin viisikymppisiä tänä vuonna kahdessa päätapahtumassa.
Classic Motorshow Lahdessa on päänäyttely ja toinen suurempi juhlatapahtuma on perinteinen Fun Run -ajo, joka tänä vuonna suuntautuu tietysti Jyväskylään.
Classic Motorshown osastoon kerho panostaa tosissaan.
- Esillä on kunkin vuosikymmenen halutuin Mustang -malli, siis kaikkiaan viisi yksilöä. Kaikki ovat avomalleja, kertoo Niskanen.
- Jokaisen mallin oheen kokoamme pienen esittelyn joka kertoo mitä juuri tämä malli merkitsi Mustangin historiassa.
Jos hieno Mustang-kokoelma kerhon osastolla vie mennessään, ei hätää. Näyttelyn yhteydessä on myös mahdollisuus ostaa oma ”poni” – klassikkoajoneuvojen huutokaupassa on huudettavissa vuosimallin 1973 Ford Mustang Convertible.
Sen on asettanut myyntiin nykyinen omistajansa, ajoneuvoharrastaja Jope Ruonansuu.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Jaguar Type 01 - nimi uudelle aikakaudelle
Ensivilkaisu uuteen Audi Q9:ään
Uusi AION UT ennakkomyyntiin
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Talvirenkaat eivät ole turvallinen valinta kesällä - asiantuntija kertoo miksi
Polestar päivittää SUV-mallistoaan – uusimmat Polestar 3 - ja Polestar 4 -mallit nyt tilattavissa
Kesäinen konseptiauto - Renault 4 JP4X4 Concept
Opelilta uusi C-segmentin SUV Euroopan tuotantoon
Sähköautojen hylkäysmäärät katsastuksissa kasvussa – näin ehkäiset yleisimmät viat
Koeajossa Škoda Superb Combi: Pitkälle sähköisesti
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Koeajossa Škoda Superb Combi: Pitkälle sähköisesti
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Kaiutin kuin kitaravahvistin
Sennheiserin uusi HD 480 PRO
Elipsonin design-kaiuttimet
Denonin uudet av-vahvistimet
Lotoon keihäänkärki
Da-muunnin kolmessa osassa
Vanhan talon tunnelma uudessa talossa
Shanlingin uusi striimeri-dac
Denon AVR-S980H
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Jaguar Type 01 - nimi uudelle aikakaudelle
Ensivilkaisu uuteen Audi Q9:ään
Uusi AION UT ennakkomyyntiin
Talvirenkaat eivät ole turvallinen valinta kesällä - asiantuntija kertoo miksi
Polestar päivittää SUV-mallistoaan – uusimmat Polestar 3 - ja Polestar 4 -mallit nyt tilattavissa
Kesäinen konseptiauto - Renault 4 JP4X4 Concept
Opelilta uusi C-segmentin SUV Euroopan tuotantoon
Sähköautojen hylkäysmäärät katsastuksissa kasvussa – näin ehkäiset yleisimmät viat
Vuosimallin 2026 Isuzu D-Max - uusi voimalinja ja laajempi mallisto
Sähköautojen määrä kasvaa – samalla kasvaa niiden hylkäysosuus katsastuksissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Polestarilta tulossa neljä uutta automallia
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
Polestar päivittää SUV-mallistoaan – uusimmat Polestar 3 - ja Polestar 4 -mallit nyt tilattavissa
Vuoden 2025 myydyin auto Suomessa uudistuu
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Opelilta uusi C-segmentin SUV Euroopan tuotantoon
Hyundai IONIQ 5 -mallistoon suuri uudistus – uusi kilpailukykyinen hinnoittelu alkaa 43 399 eurosta
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL