Uuden Scenic E-Tech electricin ennakkomyynti on alkanut, ja ensimmäiset Scenicit saadaan Suomeen toukokuussa.
Juha Peltonen
Renault Scenic E-Tech electric: Täyssähköinen tarjoaa jopa 625 kilometriä toimintamatkaa
Renault Scenic -konseptiauto julkistettiin vuonna 1991, ja merkki loi sittemmin vuonna 1996 aivan uuden autoluokan keskikokoisella tila-autollaan. Uusi, täyssähköinen Scenic on tehtaan mukaan malli, jossa sovelletaan jopa 24 % kierrätysmateriaaleja, ja josta 90 % on kierrätettävissä.
Uusi sähkömoottorinen Scenic tuo markkinoille uuden autoluokan. Uutuus ei ole tila-auto, sillä se on koriltaan matalampi. Matalammalla korilla pienennetään ilmanvastusta ja parannetaan ajettavuutta. Scenic ei myöskään ole katumaasturi tai farmari, vaan se on jotain aivan uutta.
Täysin uuden Scenic E-Tech electricin akseliväli on 2,785 metriä, eli sitä on 10 cm enemmän kuin Meganessa. Vaikka Scenic on 27 cm Meganea pidempi, jää sen kori kuitenkin alle 4,5 metriin.
Tiloja tuovat korin lähes kymmenen senttiä suurempi leveys (1,86 m) sekä 1,57 metriin kasvanut korkeus (+ 70 mm).
Myös Renault Scenicien omamassat on saatu sähköautoluonnetta ajatellen kohtuullisiksi, sillä Long Range -versio painaa 1850 kiloa ja Comfort Range painaa 1730 kiloa.
Jopa 625 km toimintamatkaa
Moottoriksi voi valita toisen kahdesta vierasmagnetoidusta tahtimoottorista, joissa ei käytetä lainkaan harvinaisia metalleja. Moottoreiden tehot ovat 125 kilowattia (170 hv) ja 162 kilowattia (220 hv) ja vääntömomentit vastaavasti 280 Nm ja 300 Nm.
Long Range -version uusi 87 kWh ajoakusto, jossa on 12 moduulia, jotka voidaan erikseen vaihtaa. Akusto mahdollistaa jopa 620 km WLTP-toimintamatkan tai jopa 370 km moottoritieajoa.
Juha Peltonen
OpenR Link -tietoviihdejärjestelmä on entistäkin monipuolisempi ja viihdyttävämpi. Siihen on saatavissa Google Playstä yli 50 sovellusta, jotka pitävät pirteänä pitkälläkin matkalla. Niiden joukossa on uusi Gameloftin vain Renaultille suunnittelema SongPop, jossa kilpaillaan siitä, kuka arvaa parhaiten kappaleiden nimet. Renault Scenicissä on edelleen kehitetty versio reilu vuosi sitten Megane E-Tech electricissä esitellystä digitaalisesta OpenR-ohjaamosta. Siinä on kaksi näyttöä, vaakasuorassa oleva 12,3-tuumainen digitaalinen mittaristo ja pystysuoraan sijoitettu 12-tuumainen kosketusnäyttö kojelaudan keskellä. Ne ovat saaneet uuden grafiikan ja visuaalisen ilmeen, joka on entistä modernimpi ja kirkkaudeltaan huippuluokkaa.
Juha Peltonen
Ajoakun energiasisältö on joko 60 tai 87 kWh, joilla toimintamatkat ovat 420 ja 620 kilometriä (WLTP-normin mukaan, odottaa vahvistusta).
Long Range -version uusi 87 kWh ajoakusto, jossa on 12 moduulia, jotka voidaan erikseen vaihtaa. Akusto mahdollistaa jopa 620 km WLTP-toimintamatkan tai jopa 370 km moottoritieajoa.
Moduulien vaihtomahdollisuus tuo luonnollisesti säästöä, sillä koko akustoa ei tarvitse mahdollisessa vauriotapauksessa tapauksessa vaihtaa.
Comfort Rangelle ilmoitetaan jopa 430 km toimintamatka ja vastaavasti jopa 260 km moottoritieajoa.
Lataukseen on paneuduttu huolella, ja Suomeen tuotavissa Sceniceissä on vakiona 22 kilowatin laturi kolmivaihevirtaa varten. Ilmalämpöpumppu seuraa vakiona.
Isompiakustoisessa versiossa on 150 kW pikalatausteho
Pikalatauksessa maksimiteho on isompiakkuisessa 150 kW, ja silloin ajoakkuun saa puolessa tunnissa noin 50 kWh virtaa.
Mikäli käyttää auton Google Maps navigointia ja asettaa sinne etukäteen latauspisteen, auto valmistelee ajoakun mahdollisimman tehokasta latausta varten.
Monipuolisempi OpenR Link -multimediajärjestelmä
Scenicissä on OpenR Link -multimediajärjestelmä, ja saatavilla on myös automaattisesti himmentyvä Solarbay-lasikatto.
Etuistuimet välittävät kunnon sivuttaistuen. Täysin uuden Scenic E-Tech electricin akseliväli on 2,785 metriä, eli sitä on 10 cm enemmän kuin Meganessa. Vaikka Scenic on 27 cm Meganea pidempi, jää sen kori kuitenkin alle 4,5 metriin.
Juha Peltonen
Mukavasti polvitilaa takana. Techno+ -versiossa on vakiona takaistuimen keskikyynärnojan kaksi USB-C -latausporttia, ja muun muassa matkapuhelin- ja tablettiteline. Suksiluukku on korkeaa mallia oleva läpilastausluukku.
Juha Peltonen
OpenR Link -tietoviihdejärjestelmä on entistäkin monipuolisempi ja viihdyttävämpi. Siihen on saatavissa Google Playstä yli 50 sovellusta, jotka pitävät pirteänä pitkälläkin matkalla. Niiden joukossa on uusi Gameloftin vain Renaultille suunnittelema SongPop, jossa kilpaillaan siitä, kuka arvaa parhaiten kappaleiden nimet.
Renault Scenicissä on edelleen kehitetty versio reilu vuosi sitten Megane E-Tech electricissä esitellystä digitaalisesta OpenR-ohjaamosta. Siinä on kaksi näyttöä, vaakasuorassa oleva 12,3-tuumainen digitaalinen mittaristo ja pystysuoraan sijoitettu 12-tuumainen kosketusnäyttö kojelaudan keskellä.
Ne ovat saaneet uuden grafiikan ja visuaalisen ilmeen, joka on entistä modernimpi ja kirkkaudeltaan huippuluokkaa.
MultiSense auttaa säätämään ajo-ja matkustuskokemuksen mielialan mukaan. Valittavana on neljä vaihtoehtoa, jotka ovat Comfort, Sport, Eco ja omien mieltymysten mukaan tehtävät säädöt.
Esivalitut ajotilat vaihtavat matkustamon värejä, lämpötilaa sekä näyttöjen antia. Lisäksi ne vaikuttavat kuljettajan istuimen säätöihin sekä ajoon liittyviin asioihin, kuten ohjaustuntoon ja moottorin toimintaan.
Yksi uuden Scenicin upeista piirteistä ovat sen äänet alhaisilla alle 30 km/h nopeuksilla sekä tervetulotoivotus autoon astuessa. Niistä vastaa elektronisen musiikin ehkä kaikkien aikojen merkittävin säveltäjä ja esittäjä Jean-Michel Jarre.
Hän yhdisti voimansa Renaultin äänitiimin kanssa ja sävelsi tarvittavat soinnut. Autoon tullessa ajajaa ja matkustajia tervehtii lyhyt filmi, jonka musiikki on Jarren luomus.
Jäljellä olevan ajomatkan selkeä widget-näyttö
Mielenkiintoinen uusi varuste on niin sanottu ajomatka-widget, jolla näkee näytöllä jäljellä olevan, oletetun sähköisen ajomatkan, ajotyylin mukaisesti.
Techno+ -versiossa on vakiona takaistuimen keskikyynärnojan kaksi USB-C -latausporttia, ja muun muassa matkapuhelin- ja tablettiteline. Suksiluukku on korkeaa mallia oleva läpilastausluukku.
Tavaratilaa Renault Scenic tarjoaa 545-1670 litraa, ja Scenicilllä voi vetää 1 100-kiloista vaunua.
Varustetasoja on neljä: Evolution, Techno, Esprit Alpine sekä Iconic .
Edullisimman 60 kWh ajoakulla varustetun version hinta on 43 390 euroa, ja yli 600 kilometrin toimintamatkan antavalla 87 kWh ajoakulla hinnat starttaavat 50 990 eurosta.
Uuden Scenic E-Tech electricin ennakkomyynti on alkanut, ja ensimmäiset Scenicit saadaan Suomeen toukokuussa.
Renault-lehdistötiedoteb / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Maserati GranCabrion kangaskatto nousee ja laskeutuu sähköisesti tehtaan mukaan 14 sekunnissa.
Aldo Ferrero
Maserati GranCabrion kangaskatto nousee ja laskeutuu sähköisesti tehtaan mukaan 14 sekunnissa.
Aldo Ferrero
Kia EV6 Business RWD 58 kWh 170 hv hinnat alkavat 48 110 eurosta. Suuremmalla akustolla varustettu Kia EV6 Business RWD 77 kWh 229 hv maksaa alkaen 49 990 euroa.
astara Finland
Kia EV6 Business RWD 58 kWh 170 hv hinnat alkavat 48 110 eurosta. Suuremmalla akustolla varustettu Kia EV6 Business RWD 77 kWh 229 hv maksaa alkaen 49 990 euroa.
astara Finland
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Porsche: Suunnittelee kolme voimansiirtoa tulevaisuuden Cayenneen
Porsche Panamera Turbo S E-Hybrid ja Porsche Panamera GTS: Dynaaminen kaksikko
Mitsubishi Outlander PHEV: Brändin täysin uusi lippulaivamalli lanseerataan lokakuussa
Kuka väitti, ettei Tetris olisi avuksi tehokkaassa auton tavaratilan pakkaamisessa? Nyt Tetriksen brittiläinen maailmanmestari todistaa toisin!
Polestar Concept BST: Uutuusmalli saa maailman ensi-iltansa Goodwoodin Festival of Speed -tapahtumassa Iso-Britanniassa
Kia Summer Edition -erikoismallit Kia Niro EV ja Kia EV6 -sähköautoista: Hintaetu jopa 8 000 euroa
Peugeot: Tuo uudet Hybridit Peugeot 308- ja Peugeot 408 -mallistoon – sähköistymisen hyödyt ilman kompromissia
Tesla: Laajentaa Turun seudulla huoltopalvelun, uuden koeajokonseptin ja Supercharger-aseman voimin
Ford Capri saapuu takaisin: Nyt täyssähköisenä
Alfa Romeo Junior nyt hinnoiteltu Suomessa – ensimmäiset täyssähköiset Juniorit saapuvat Suomeen alkusyksystä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Toyota Yaris Cross Hybrid 130 Premiere Edition: Runsaampi varustelu ja nyt saatavilla myös 130 hv täyshybridivoimalinja
Koeajossa Škoda Fabia 1.0 TSI 110 Monte Carlo DSG: Merialppien hengessä
Koeajossa Mazda 6 Sport Wagon 2.5 Skyactiv-G 20th Anniversary AT SR: Merkkipaalupaikalla
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Koeajossa Škoda Fabia 1.5 TSI 110 kW Style A: Työsuhdetärppi
Koeajossa Mercedes-Benz T 180 d normaali L1 A: Paranneltu laina-auto
Koeajossa BMW 330e xDrive Touring M Sport: Urheiluhumua
Koeajossa Škoda Enyaq Coupé RS 80 iV: Ensimmäinen laatuaan
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Lumin P1 Mini
Uusia laitetelineitä Bassocontinuolta
Mangerilta uusi dynaaminen tasoelementti
Musical Fidelityn uudet jakoblokit
Trianglen uusi aktiivikaiutin
Ranskan Snell
Neatin uusi Momentum Jet -kaiutinsarja
TADin pääte päivittyi
Regan paranneltu Elys-2
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Porsche: Suunnittelee kolme voimansiirtoa tulevaisuuden Cayenneen
Porsche Panamera Turbo S E-Hybrid ja Porsche Panamera GTS: Dynaaminen kaksikko
Mitsubishi Outlander PHEV: Brändin täysin uusi lippulaivamalli lanseerataan lokakuussa
Kuka väitti, ettei Tetris olisi avuksi tehokkaassa auton tavaratilan pakkaamisessa? Nyt Tetriksen brittiläinen maailmanmestari todistaa toisin!
Polestar Concept BST: Uutuusmalli saa maailman ensi-iltansa Goodwoodin Festival of Speed -tapahtumassa Iso-Britanniassa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
KOEAJOT
Koeajossa Toyota Yaris Cross Hybrid 130 Premiere Edition: Runsaampi varustelu ja nyt saatavilla myös 130 hv täyshybridivoimalinja
Koeajossa Škoda Fabia 1.0 TSI 110 Monte Carlo DSG: Merialppien hengessä
Koeajossa Mazda 6 Sport Wagon 2.5 Skyactiv-G 20th Anniversary AT SR: Merkkipaalupaikalla
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Porsche: Suunnittelee kolme voimansiirtoa tulevaisuuden Cayenneen
Mitsubishi Outlander PHEV: Brändin täysin uusi lippulaivamalli lanseerataan lokakuussa
Kuka väitti, ettei Tetris olisi avuksi tehokkaassa auton tavaratilan pakkaamisessa? Nyt Tetriksen brittiläinen maailmanmestari todistaa toisin!
Polestar Concept BST: Uutuusmalli saa maailman ensi-iltansa Goodwoodin Festival of Speed -tapahtumassa Iso-Britanniassa
Kia Summer Edition -erikoismallit Kia Niro EV ja Kia EV6 -sähköautoista: Hintaetu jopa 8 000 euroa
Peugeot: Tuo uudet Hybridit Peugeot 308- ja Peugeot 408 -mallistoon – sähköistymisen hyödyt ilman kompromissia
Tesla: Laajentaa Turun seudulla huoltopalvelun, uuden koeajokonseptin ja Supercharger-aseman voimin
Ford Capri saapuu takaisin: Nyt täyssähköisenä
Alfa Romeo Junior nyt hinnoiteltu Suomessa – ensimmäiset täyssähköiset Juniorit saapuvat Suomeen alkusyksystä
Volkswagen ID.7 ja ID.7 Tourer: Mallisto laajenee – nyt myynnissä suorituskykyinen GTX-neliveto sekä erittäin pitkän toimintamatkan omaava Pro S
LUETUIMMAT
Volkswagen ID.7 ja ID.7 Tourer: Mallisto laajenee – nyt myynnissä suorituskykyinen GTX-neliveto sekä erittäin pitkän toimintamatkan omaava Pro S
Mitsubishi Outlander PHEV: Brändin täysin uusi lippulaivamalli lanseerataan lokakuussa
Täysin uusi Toyota Land Cruiser: Nyt ennakkomyynnissä
Kia Summer Edition -erikoismallit Kia Niro EV ja Kia EV6 -sähköautoista: Hintaetu jopa 8 000 euroa
Kia on Suomen suurimman kesätapahtuman yhteistyökumppani – kompakti katumaasturi Kia EV3 on ensimmäistä kertaa nähtävillä sen yhteydessä
Ford Capri saapuu takaisin: Nyt täyssähköisenä
Uusi BMW X3: Suomeen lataushybrideinä ja bensiiniversioina
Fiat Grande Panda: Brändin uusi globaali peluri
Uusi BMW M5: Järjestelmävääntö huimat 1 000 Nm!
Täyssähköinen kompakti katumaasturi Škoda Elroq: Esiteltiin naamioituna
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN