ID.7 lähtee kohti pohjoista
Volkswagen ID.7 GTX rajulla matkalla – miten sähköauto selviää?
eNordkappChallenge järjestetään tänä vuonna viidettä kertaa, ja sen tavoitteena on saavuttaa Nordkapp Norjassa, mutta joka vuosi eri reittiä pitkin. Tämän vuoden reitti kulkee Chemnitz-Lichtenauista Itä-Saksasta Puolan, Baltian maiden ja Suomen kautta Nordkappiin, joka on Euroopan pohjoisin ajamalla saavutettava paikka.
Arktisen alueen arvaamaton talvisää, joka voi laskea alle -30°C, vaatii kuljettajilta ja autoilta paljon. Sveitsin Volkswagen antaa tänä vuonna eNordkappChallenge-organisaation käyttöön uuden ID.7 Tourer -mallin. Volkswagen ID.7 GTX Tourer on 340 hevosvoimallaan, nelivedollaan, valtavilla tiloillaan ja lähes 600 kilometrin toimintamatkallaan ihanteellinen auto tähän äärimmäiseen talviseikkailuun.
eNordkappChallenge alkoi 27. joulukuuta ja siihen osallistuu 12 tiimiä eri sähköautoilla. Reitti kulkee Chemnitz Lichtenauista Saksasta Puolan ja Baltian maiden kautta Tallinnaan, josta matka jatkuu lautalla Helsinkiin. Helsingistä matka jatkuu Suomen halki pääosin lumisilla teillä, ennen kuin ryhmä ylittää Norjan rajan juuri ennen Nordkappia. Matka on 3 325 kilometriä pitkä seikkailu. eNordkappChallengea voi seurata Volkswagenin ja eNordkappChallenge-organisaation sosiaalisen median kanavissa.
ID.7 GTX Tourer on yksi ensimmäisistä ylemmän luokan täyssähköisistä farmariautoista. Sen tilavuus ja matkustusmukavuus ovat vakuuttavia. Autoon mahtuu viisi henkilöä ja tavaratilaa on jopa 605 litraa. Kun tila täytetään kattoon asti, tilavuus nousee 1714 litraan ja lastauspituus on lähes kaksi metriä. Mallissa on myös laadukas sisustus, intuitiivinen käyttöjärjestelmä ja lukuisia uusia innovaatioita, kuten istuinlämmitys ja -hierontatoiminto.
ID.7 GTX Tourer on erittäin taloudellinen sen kehittyneen aerodynamiikan ansiosta, ja 86 kWh:n (netto) akku mahdollistaa lähes 600 kilometrin toimintamatkan. DC-pikalatausasemalla maksimaalinen latausteho on jopa 200 kW, ja akku voidaan ladata 10 prosentista 80 prosenttiin alle 30 minuutissa. Innovatiivinen lataus- ja lämmönhallintajärjestelmä varmistaa, että akku on esilämmitetty ennen seuraavaa latauspysähdystä.
Suomessa takavetoisen ID.7 Tourer Pro Elegancen alkaen hinta on 58 790 euroa ja ID.7 Tourer GTX:n 65 170 euroa. Uudet täyssähköiset, nelivetoiset ID.7 Tourer GTX -mallit ovat nyt koeajettavissa Volkswagen-liikkeissä kautta maan.
Matkan etenemistä voi seurata LinkedInissä tai Instagramissa:
LinkedIn_Volkswagen_Switzerland
Instagram: vwswitzerland
AutoBild ja Volkswagen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Pyry Lautamäki on intohimoinen autokauppias.
Rinta-Joupin Autoliike
Pyry Lautamäki on intohimoinen autokauppias.
Rinta-Joupin Autoliike
Etusäleikössä on Toyota-logon sijaan Toyota-teksti. Ledikaukovalo antaa todella tehokkaasti valoa.
Juha Peltonen
Etusäleikössä on Toyota-logon sijaan Toyota-teksti. Ledikaukovalo antaa todella tehokkaasti valoa.
Juha Peltonen
Väylä
Väylä
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Toyota Kenshiki Forum: Uutuuksia pukkaa
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
Sata vuotta Autotuojat ja -teollisuus ry:n ja koko autoalan historiaa yksissä kansissa
Routavauriokausi on täällä: Estä rengasvaurio asiantuntijan vinkeillä
Porsche Macan voitti talviautotestin
Auto Bild 4/2025 on kaupoissa
Uusi DS N°8 tarjoaa jopa 750 km sähköisen toimintamatkan
Renault 5 Turbo 3E – maailman ensimmäinen minisuperurheiluauto
Kialle neljä arvostettua iF Design Award -palkintoa
Autoala uskoo kasvuun – toimia tarvitaan Suomessa ja EU:ssa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
Koeajossa Honda ZR-V Hybrid Advance: Nuorekas täydennys
Koeajossa BMW iX1 xDrive30 Charged Plus: Pettämättömällä tyylillä
Koeajossa Polestar 2 BST edition 230: Sähköpirulainen
Koeajossa Honda e:NY1 Advance: Periaatteessa loistava
Koeajossa Porsche Cayenne E-Hybrid Coupé: Ajoon hiottu
Koeajossa Renault Clio E-Tech Hybrid 145 techno: Talous edellä
Koeajossa Mazda MX-5 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Kirkkain tähti viidestä
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
69-neliöinen hirsitalo on kodikas tilaihme
Puuttuva linkki
Linn LP12 -päivitys
Tune Six
Kaksi asuntoa yhdistettiin ja sinkkukoti kasvoi uusperheen kodiksi
Ortofon MC 90:n paluu
McIntoshilta striimeri-dac
Piilotettu digitaalinen totuus
Miespolvet vaihtuvat
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Toyota Kenshiki Forum: Uutuuksia pukkaa
Porsche Macan voitti talviautotestin
Uusi DS N°8 tarjoaa jopa 750 km sähköisen toimintamatkan
Renault 5 Turbo 3E – maailman ensimmäinen minisuperurheiluauto
Kialle neljä arvostettua iF Design Award -palkintoa
Autoala uskoo kasvuun – toimia tarvitaan Suomessa ja EU:ssa
Uuden Hyundai IONIQ 9:n myynti alkaa
Alpine A110 ensi kertaa myynnissä Suomessa
Kia EV4 esittelyssä AUTO 25 & Mobility -tapahtumassa Helsingissä
Mitsubishi Outlander PHEV esittelyssä ja koeajettavissa AUTO 25 & Mobility -tapahtumassa
LUETUIMMAT
Yleinen hybridiautoilla ajavien virhe voi aiheuttaa käynnistysongelmia talvipakkasilla
Sähköautolla ja polttomoottoriautolla 1 000 km Lappiin – Volkswagen vertaili ajoaikaa ja kustannuksia
Tällaisia autoja yli 65-vuotiaat ostavat
Uusi suomalainen innovaatio ravistelee vaihtoautojen kauppaa
Hyundai IONIQ 5 uudistuu ‒ myös hinnaltaan
Koeajossa Polestar 2 BST edition 230: Sähköpirulainen
Mitsubishin uusi tulokas suosikkiluokkaan on Grandis
Peugeot vyöryttää sähköautoja maailmalle
Nopeammin ja pidemmälle kuin yhdelläkään Volvolla aikaisemmin: uusi ES90 lisää toimintamatkaa ja latausnopeutta
XPENG avasi myymälän Helsinkiin - uuden sähköautomerkin premium-autolla 52 minuutin latauksella Helsingistä Lappiin
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: RAHALAITOS.FI
Autolainan merkitys taloudellisessa päätöksenteossa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi