Ford Puma ST Line X:ssä on urheilullinen korisarja ja ST Line -logot. Lisävarusteisten led-ajovalojen teho jättää toivomisen varaa sekä lähi- että kaukovalojen osalta.
Juha Peltonen
Koeajossa Ford Puma: Kissaperheen juniori
Fordilla on ollut reilun 50 viime vuoden aikana mallistossaan melkoinen määrä kissapetoja. Uusi Puma poikkeaa melkoisesti saman mallinimen omanneesta Ford-mallista.
Ford-konsernin käyttämät mallinimet Cougar ja Puma tarkoittavat puumaa. Nimien historia alkoi vuonna 1967 V8-moottorisen Mercury Cougar -poniauton muodossa. Mallia myytiin aikojen saatossa myös Ford Cougarina.
Uudempien, selvästi pienempimoottorisempien ”puumien” aikakausi alkoi 90-luvun lopulla, kun tuotannossa oli vuodet 1997–2002 Euroopassa valmistettu 2-ovinen Puma-pikkucoupé, joka pohjautui Fiestaan.
Viime vuonna Fordin kissaperheeseen syntyi täysin toisenlainen Puma, sillä Romaniassa valmistettava uusi ”puuma” on SUV-malli.
Etuvetoinen crossover
Näyttävä Desert Island Blue -metalliväri on lisähintainen.
Juha Peltonen
Niin sanotulle B-pohjalevylle rakentuva uusi Puma puree hampaansa kovassa kasvussa olevaan autoluokkaan. Ulkonäöltään Puma on hillitty neliovinen crossover, jota ei välttämättä edes miellä katumaasturiksi.
Puman 3-sylinterisen ja 155-hevosvoimaisen turbomoottorin kierrosherkkyys, väännön laaja-alaisuus ja mukavat käyntiäänet osuvat kaikki maaliin. 190 newtonmetrin vääntö saavutetaan erittäin laakealla käyntinopeusalueella 1 900–5 500 r/min, mutta lisäksi hetkellisellä yliahdolla päästään tasolle 220 Nm/3 000 r/min ja kevythybriditekniikkaan liittyvän sähkömoottorin avustamana sport-ajotilassa tasolle 240 Nm/2 500 r/min.
Itselataavassa kevythybridissä polttomoottori vastaa suorituskyvystä ja sähkömoottori avittaa kulutuksen pienentämisessä. Koeajon aikana Puman keskikulutus liikkui auton ajotietokoneen mukaan kuuden litran molemmin puolin. Kevythybridin sähköjärjestelmä on 48-volttinen.
Vain mallinimi on sama: Puma muuttui 90-luvun lopun pienestä coupésta crossoveriksi.
Juha Peltonen
Kojelaudan paneloinnissa on näyttävää hiilikuitujäljitelmää, ja nahkakehäinen ohjauspyörä tarjoaa pitävän ajo-otteen. Keskikonsolista löytyy taso langattomaan älypuhelimen lataukseen.
Juha Peltonen
Makea 12,3-tuumainen digitaalinen mittaristo on tyyliltään uudenlainen. Mittariston värimaailma muuttuu ajotilan mukaisesti.
Juha Peltonen
6-portaisen manuaalivaihteiston liikeradat ovat kohtuulliset ja kytkimen liikerata täsmälleen niin hyvä, että siihen ei kiinnitä erityistä huomiota.
Keskikonsolin valitsimesta voidaan valita ajotilat normal, eco, sport, liukas ja kevyt maastoajo. Viimeksi mainitussa ajonhallintajärjestelmä kytkeytyy automaattisesti pois päältä.
Puman jousitustuntuma on maantieajossa miellyttävä jämäkkä ja maantieajoon erinomaisesti soveltuva. Crossover-Pumassa on maavaraa noin 16 senttimetriä.
Mainiot GT-istuimet
Erittäin hyvän sivuttaistuen antavat urheilulliset etuistuimet on varustettu mekaanisin, kevyttoimisin säädöin. Istuimissa on osanahkaverhoilu ja punaiset GT-tikkaukset, joiden teema jatkuu etuovien osittaisissa nahkapäällysteissä. Etuturvavöiden korkeussäädön puuttuminen on lyhyempien henkilöiden istuma-asennon kannalta hankala. Seisontajarru on nykysuuntauksen vastaisesti mekaaninen.
Takaistuimelle kulku sujuu reilusti avautuvan ja riittävän kookkaan takaoven kautta näppärästi. Pääntilaa on sopivasti, mutta jos edessä oleva istuin on kovin takana, niin polvitila alkaa käydä vähiin.
GT-etuistuimet antavat erinomaisen sivuttaistuen.
Juha Peltonen
Takana on tarpeeksi polvitilaa, jos etuistuimet eivät ole aivan takana.
Juha Peltonen
Pumassa on sujuvatoiminen 6-portainen manuaalivaihteisto.
Juha Peltonen
8-tuumaisessa kosketusnäytössä on suomenkielinen multimediajärjestelmä, johon sisältyvät jyhkeän B&O-äänentoiston ohella navigointi.
Juha Peltonen
Testiyksilössä oli lisävarusteena sähkötoiminen takaluukku. Tavaratilan rullapeitto on integroitu kätevästi takaluukkuun. Tasaista lastauspintaa saadaan 1 216 litran edestä.
Kattavat turvavarusteet
Selkeästi toteutettu digitaalimittaristo edustaa uutta Ford-ilmettä, ja sen syvänsininen värimaailma osuu yksiin testiyksilön metallinsinisen Desert Island Blue -ulkovärin kanssa. Mittaristossa on nopeus- ja kierrosnäytöt. Ajotietokoneelle saadaan esiin myös muun muassa rengaspaineet. Lämmitys- ja ilmapuhallussäätimet toimivat mekaanisesti.
Navigointilaitteiston ohjelmointi sujuu erittäin helposti, vaikka karttanäkymä on hieman yksinkertaistettu. Karttanäkymää tarkastellaan kosketusnäytöllä, eikä se tule näkyviin kuljettajaa varten mittariston keskelle. Ääniopastus toimii suomeksi hyvin. Kohteeseen saavuttua navigaattori kertoo ajetun matkan ja sen kestoajan.
Jämeräsointinen B&O:n äänentoistojärjestelmä puhaltelee säveliä puhtaasti kymmenen kaiuttimen ja subbarin voimin. Edessä olevista kahdesta usb-portista toinen on keskikonsolissa.
Sähköinen takaluukku sisältyy pakettiin, jossa on myös avaimeton lukitus/käynnistys ja lämmitettävät ulkopeilit.
Juha Peltonen
Puman perusturvavarustelu on kattava, mutta Launch Edition -varusteversiossa hyötyy lisänä Driver Assistance Packista. Se sisältää kuolleen kulman varoituksen, risteävän liikenteen varoitusjärjestelmän aktiivisella jarrutustoiminnolla ja mukautuvan vakionopeudensäätimen, johon kuuluu törmäyksenväistöavustin. Lisäksi versiossa on pysäköintitutkat edessä ja takana sekä 180 asteen kamerajärjestelmä.
Valinnaisvarusteista kannattaa mainita Winter Pack, joka sisältää lämmitettävän tuulilasin ohella lämmitettävät ajovalojen pesurien suuttimet ja lämmitettävän ohjauspyörän.
Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid ST Line X Launch Edition
Moottori
R3, turbo, 999 cm3, 114 kW (155 hv)/6000 r/min, 190 Nm/1900–5500 r/min; hetkellisellä yliahdolla 220 Nm/3000 r/min; sähkömoottorin avustamana sport-ajotilassa 240 Nm/2500 r/min Sähkömoottori 11,5 kW
Suorituskyky
0–100 km/h 9,0 s, huippunopeus 200 km/h
Kulutus
5,6 l/100 km, bensiini
CO2-päästöt
127 g/km
Voimansiirto
M6, etuveto
Mitat
p. 4186, l. 1805 k. 1537 mm, akseliväli 2588 mm, maavara 164 mm, omamassa 1280 kg, kantavuus 555 kg, vetomassa 1100/640 kg, tavaratila 402–1216 l, tankki 42 l
Hinta
28 417 euroa, koeajoauto 30 760 euroa (2020)
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Uusi Yamaha R200A
LINNin uusi kaiutin
Lumin N1 -verkkokeskitin
Rega lähtökuopissa
Hallittua suuntaavuutta
Canorin uusi linja
Nagran uusi päätevahvistin
Finarten Larissa Immonen-Sharma: ”Kauniit asiat vetävät minua puoleensa”
Lähtötason hifiä halvalla
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
Autojen ensirekisteröinnit selvässä kasvussa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL